Pääkirjoitus - Kesäkuussa 2012

Blues Newsin kesänumero on saatu kansiin ja niitteihin; käsissäsi on nyt tuhti ja varsin monipuolinen lukupaketti, jonka parissa viihtyy toivon mukaan pidempäänkin. Olemme iloisia siitä(kin), että mukaan on tullut koko joukko vakiintunutta (toki sinänsä ansiokasta) toimittajakööriämme täydentäviä, uusia kirjoittajia. – Kiitos siis kaikille lehden tekoon eri tavoin osallistuneille!

Kun taannoin tulin aktiiviksi FBS:n riveihin, aloin saada kommentteja ja kyselyjä siitä, josko roolini yhdistyksen ja BN:n riveissä johtaa sattuneista syistä erästä tiettyä orkesteria käsittelevään teemanumeroon tai vähintäänkin laajaan juttuun ja kansikuvaan. Toisaalta BN:n lukijakunnan taholta on esitetty toiveita siitä, että toimittajat kirjoittaisivat juttuja omista henkilökohtaisista suosikeistaan (ja miksei inhokeistaankin). Tätä taustaa vasten päädyin siihen, että laadin – joidenkin iloksi, toisten kauhistukseksi – seuraavasta aiheesta jonkinlaisen kirjoitelman. Siispä...:

Led Zeppelin oli raskasta rockia soittanut englantilainen yhtye, jonka varsinainen ura ajoittuu vuosille 1968–1980. Sen jäseniä olivat kitaristi Jimmy Page, laulaja Robert Plant, basisti John Paul Jones ja rumpali John ”Bonzo” Bonham. Yhtyeen alkuperäinen nimi oli The New Yardbirds, viitaten Jimmy Pagen taustaan maineikkaan The Yardbirdsin riveissä. Nimi muuttui kuitenkin pian Led Zeppeliniksi, jonka keksimisen sanotaan olevan The Whon rumpali Keith Moonin ja basisti John Entwistlen ansiota/vastuulla. Herrat olivat suunnitelleet uudenlaisen, rajun yhtyeen perustamista sloganilla ”a supergroup that would go down like a lead zeppelin” (= superyhtye, joka putoaa kuin lyijyilmapallo ikään), kielikuvan tarkoittaessa tietysti täydellisen pommin putoamista kuulijoiden niskaan. Moon ja Entwistle jatkoivat Whon riveissä, mutta uusi yhtye nimeltä Led Zeppelin perustettiin tuotapikaa vuonna 1968.

LZ pohjasi musiikkinsa voimallisesti bluesiin. Sen esikuvia olivat esim. bluesin ikoneiksikin nyttemmin kutsutut Robert Johnson ja Muddy Waters sekä myös mm. Willie Dixon. Viime mainitun herran kanssa LZ oli ajautua törmäyskurssille julkaistessaan omissa nimissään hittinsä (yhden niistä) Whole Lotta Love, joka perustui Dixonin sävellykseen You Need Love. Herrat kuitenkin sopivat kiistansa ilman oikeudenkäyntiä, ja sen jälkeen uusintajulkaisuissakin on mainittu myös Dixon ao. laulelmasoitannan tekijänä.

LZ siis mukaili useita vanhan polven bluesisteja, mutta kehitti jo heti alkuunsa omaa soundiaan ja omia sävellyksiään perinteistä bluesia raskaammaksi ja monipuolisemmaksi lisäten omia, varsin omaperäisiä rytmikulkuja ja muita uusia ideoita musiikkiinsa. Näin yhtye loi historiallisella tavalla ja usein ”varhaiseksi metallimusiikiksi” luonnehditulla ilmaisullaan pohjaa heavy metallinkin synnylle. LZ oli kuitenkin loppuun asti voimallisesti amerikkalaiseen juurimusiikkiin perustuva yhtye – erilaisista rytmikokeiluistaan ja välillä ehkä hieman ns. utopistisistakin, lukuisilta etnisiltä etsintäreissuiltaan ammentavista intialaisista ja arabialaisista vaikutteista tai kelttiläisen kansanmusiikin mausteista huolimatta.

LZ on esiintynyt Suomessa kerran, 23.2.1970 Helsingin Kulttuuritalolla. Tuossa konsertissa kuultiin tiettävästi kappaleet We’re Gonna Groove, I Can’t Quit You Baby, Dazed And Confused, Heartbreaker, White Summer, Black Mountain Side, Since I’ve Been Loving You, Organ solo/Thank You, Moby Dick, How Many More Times, Let That Boy Boogie, Move On Down The Line, Hideaway, Cocaine Blues, C.C. Rider, Lemon Song, Be-Bop-A-Lula ja Whole Lotta Love. – Varsin vahva blues-pläjäys siis.

LZ lopetettiin Bonhamin kuoltua 25.9.1980 (R.I.P.); muut jäsenet kun eivät halunneet täydentää kokoonpanoa uudella rumpalilla. Led Zeppelin on silti tänäkin päivänä maailman suosituimpia yhtyeitä; sen albumeja ja uudelleenjulkaisuja myydään isolla volyymilla edelleen, yhteensä niitä on myyty useita satoja miljoonia kappaleita.

No niin, Zepujen erittäin lyhyt oppimäärä on nyt BN:n sivuilla. – Vai laitetaanko sittenkin se teemanumero harkintaan...?

Viettäkäähän aivan mahtava festarikesä; kuten Pete Hoppula jo aiemmassa numerossa esittelikin, upeita esiintyjiä on useissa eri tapahtumissa tarjolla (ks. tarkemmin www.blues-finland.comin festarikalenteri). – Ja olkaahan sitten edelleen kiltisti!

Maiju Lasola