LADYBUG ROCK’N’ROLL WEEKENDER
Sport & Spa Hotel Vesileppis, Leppävirta 2.–3.2.2024
Ensimmäisen kerran talvella 2010 järjestetty Ladybug Rock’n’Roll Weekender Leppävirran Vesileppiksessä on rockabillyn, bluesin, rhythm & bluesin, rock’n’rollin ja kantrinkin ystävien vakituinen kohtauspaikka. Niin tänäkin vuonna, sillä bändikattaus oli laaja ja laadukas, oheisohjelma kiintoisaa ja kylpylän palvelut vireessä.
Perjantain avauksen suoritti viimevuotiseen tapaan tyylillä Sherwood Tigers. Luottomiesten ”dream teamissa” soittivat rumpali Jupe Litmanen, fonisti Juho Hurskainen, kitaristit Ykä Putkinen ja Rami Korhonen, laulaja-kitaristi Masa Saloranta ja basson varressa alkuperäinen Teddy & The Tigers -mies AP Niemi. Eipä ihme, että soitto sujui saumattomasti ja tanssilattia oli heti alusta täynnä.
Rakastettujen Teddy & The Tigers -hittien lisäksi tarjolla oli monipuolinen setti vanhaa rokkia. Rock-Olaa ja Teddy Guitaria muistettiin erityisen hienosti Broken Heartilla. Tiikereiden jälkeen katseltiin roudaustauolla Rokki-Pekan koostama videotribuutti Rock-Ola Pihlajamaan muistoksi.
Kakkosena soittaneeseen Roy & The Echo Kingsiin, suomalais-hollantilaiseen rockabilly-kvartettiin kuuluvat Mike Bell & The Belltones -yhtyeen soolokitaristi Timo Kalijärvi, toinen suomalaiskitaristi Tiny Timo (Timo Kurunsaari) ja mm. The Watch Dogs -kokoonpanossa vaikuttaneet laulaja-basisti Roel Huizinga ja rumpali Jacob Toonstra. Bändi soitti kelpo setin roimaa rockabillyä ja sai paljon uusia faneja.
Esa Ilmanen rumpusetin takana, Ari Berghäll kera läskibasson ja Hara Saanio Thorogood-mallisen Gibsoninsa kanssa ovat hitsautuneet parissa vuodessa vakuuttavaksi rokkitrioksi. The Primer Kings soitti perinnetietoisen, mutta silti persoonallisesti rokkaavan setin etupäässä omia biisejä ja laatulainoja. Listalla olivat mm. Let’s Go Baby, Jesus Help Me, Alabama Train, Willa Mae ja Boogie With Primer Kings. Orkesteri on nykyisellään takuuvarma bilemeiningin nostattaja, rockabillyn ja jytisevän boogierockin yhdistävä rock-sorvi, joka pistää lastut lentämään.
Illan päättäneelle Groovehillille keikka oli ensimmäinen, mutta kyseessä ei todellakaan ole mikään aloitteleva kokoonpano. Bänditaustaa löytyy mm.sellaisista ryhmistä kuin Jolly B.Good, Doctor’s Order, Skeleton Hellraisers, Lockdown Docks, Mudslide, Blueswire, SaraLee ja Gru-V-Tones eli rummuissa Timo ”Madman” Väätäinen, bassossa Vellu Hyötyläinen, kitarassa Archie Hämälänen ja Jari Lehtomäki lauloi ja harputteli.
Blastersin Dark Nightin ja Bo Diddleyn I Can Tellin väliin mahtui toistakymmentä rouhean rokahtavaa bluesjyrsintää ja biiseistä oli pari jo omaakin, ainakin No Time ja Day Or Two. Groovehill vakuutti kuulijansa kertalaakista, tällaiselle rehdille ajolle on aina tilausta pubeissa ja partyissä. Archie Hämäläisen puolitäydellä oluttuopilla luikaistu slidesoolo oli markkinointitemppu tehokkaimmasta päästä.
Lauantaina puoliltapäivin uikkarit kassiin ja altaalle, siellä rantaleijonia ja vedenneitoja viihdyttivät Suomi kantri -veikot Bill Hill & Win Chester. A-P Rakkolaisen akustinen kitara, huuliharppu ja laulu sekä Japi Saarion pystybasso toimivat kaikuvan uimahallin tiloissa soundillisesti yllättävän hyvin ja itse musiikin puolesta erinomaisesti, letkeistä välipuheista puhumattakaan.
Iltapäivemmällä Ykä Putkinen esitteli Jari Lehtomäen ja Vesa Valtosen kanssa George Plummer Special Guitar Workshopissa bluesmusiikin olennaisimpia peruskuvioita. Muddy ja Elmore soivat maukkaasti ja kävipä vierailulla SaraLee eli Saara Mustonenkin. Ykän tietotaito aiheesta on tunnetusti parasta A-ryhmää, hotellin pubissa nautittiin siis autenttisista soundeista. Paikalliset eivät sankoin joukoin tälle herkulle saapuneet, ja syykin selvisi – samaan aikaan oli paikallisessa pubissa bingo!
Illalla Roy Hohenthal & The Tone-Flite Stompers avasi viiden kokoonpanon jytäkän jorausehtoon. Tatu WR ja veljensä Timo hoitelivat rumpuosaston ja sähkökitaran, Vesa Valtonen bassotteli, steelkitaraa soitti Teija Hohenthal ja Roy Hohenthal vastasi laulusta ja akustisesta kitarasta. Setissä kuultiin odotetusti ja toivotusti Royn äänelle loistavasti sopivaa Johnny Cashia, mutta myös paljon muutakin maukasta rock’n’roll-, western swing- ja rockabillymateriaalia Warren Smithistä Johnny Hortoniin kuultiin. Tällaista musiikkia on tarjolla nykyään Suomessa valitettavan harvoin, niinpä hyväsoundinen kokonaisuus saikin erittäin lämpimän vastaanoton.
Seuraavan ryhmän Hammond-urkujen takana taituroi Harri Taittonen, rumpukioskia isännöi Tyko Haapala ja laulun ja kitaran toimitti Konstantin Kovalev. Iltaa jatkoi siis Constantine & The Call Operators. Tyylilaji vaihtui bluesvetoisemmaksi vahvoin soul- ja rocksävyin, Teksasia unohtamatta.
Trio esitti pääosin Kovalevin omaa tuotantoa. Kitarasoolot olivat tyyylitajuista bluesajoa ja persoonallisessa laulusoundissa oli ripaus Kim Wilsonia, mikä mielihyvällä havaittiin. Konstantin kumppaneineen oli ehdottomasti viikonlopun bluesosaston kärkipäätä. Setin lopuksi kuultiin hienosti tulkittu B.B. King -laina Think It Over, jonka mielessäni omistin juuri edesmenneelle serkulleni Eero Laakkoselle. Vinkkisanat Regals ja Kaurismäki.
Marraskuussa debyyttialbuminsa julkaisseen Hanna Hushin bändiin kuuluvat Hannan lisäksi rumpali Ville Ilmari Niska, basisti Juha Kujanen sekä kitaristi Henri Jokinen, joka Years-biisillä soitti mallikkaasti myös banjokitaraa. Parketilla ei väestökatoa tapahtunut, setissä riitti tunnelmointia ja vauhtia sopivassa suhteessa.
Lauantai-illan varsinainen vetonaula oli latvialainen The Swamp Shakers. Pystyrumpali-laulaja Cruisin’ Mr. Splash (Kārlis Paukšte), pystybasisti Hurricane Annie (Anna Andersone) ja kitaristi Mister E. (Egils Leimanis) osoittivat, että huhut bändin poikkeuksellisen eläväisestä meiningistä eivät olleet tuulesta temmattuja.
Lujaa kulkeneessa setissä kuultiin ripeään tahtiin niin omia biisejä kuin muutama klassikkokin esimerkiksi Tarheel Slimiltä ja Elvikseltä. Basisti Hurricane Annie oli nimensä veroinen eikä muullakaan bändillä hymy hyytynyt, vaikka hiki lensi. Swamp Shakers nuorekkaalla menollaan teki rockabillylle parasta mahdollista PR:ää.
Eddy Karlsson’s Van Go on perustettu 1994, mutta soittajien historiaan kuuluu Vilperin Perikuntaa, Nite Time Jumpersia ja paljon muuta. Nyt kiepattiin rullaavan rokin ja rytmibluesin pariin. Joku voisi luetteloida meiningin ns. pubirockiksi, mikä tässä luettakoon tunnustukseksi hyvästä fiiliksestä. Van Go paukutteli pikkutunneilla rivakoita rokkeja Dr. Feelgoodin ja Piratesin Going Back Homesta Inmatesin Let’s Moveen ja keikan päätti vanha tuttu I Thought I Heard A Hardbeat. Vaikka takana on vuosikymmenien rokkaus, Eddy Karlssonin ammattitaito oli entisellään ja bändillä oli yhteispelin kuviot kunnossa. Turkulaiset tykittivät syvimmässä Savossa pisteet kotiin.
Jari Lehtomäki oli viikonlopun ja sitä edeltäneiden kuukausien puuhamies ja tuottaja. Itse tapahtumassa kaiken lisäksi hän oli vielä juontaja sekä yksi muusikoista, joten onnistunut kokonaisuus varmasti lämmitti mieltä. Kiitossanansa ansaitsee myös DJ Rokki-Pekka Forsström, joko soitti hyvää musaa DJ Moon Katin (Tapio Väisänen) kanssa, myös organisoi tapahtuman visuaalisen ilmeen ja muun äänimaailman salilla ja altailla. Artistien ja runsaslukuisen yleisön hyvä yhteisfiilis kruunasi ajatuksen: kyllä juurimusiikissa vielä on vetovoimaa ja energiaa, joka kantaa takuulle seuraaviinkin vuosiin.
Olavi Rytkönen
(julkaistu BN-numerossa 2/2024)
Kuva: Groovehill (c) Olavi Rytkönen
