GTR-TOUR 2024
Utopia Club, Turku 22.3.2024
Muutaman “pakollisen” huilausvuoden jälkeen GTR-Tour lähti taas tien päälle. Kyseessä oli jo 18. kerta, kun kiertue käynnistyi. Idean isän, Jartse Tuomisen lisäksi mukana olivat GTR-konkari Dave Lindholm ja entinen W.A.S.P.-kitaristi, turkulaistunut Douglas Blair. Taustabändin muodostivat kosketinsoittaja Timo Pratskin, rumpali Rami Eskelinen ja basisti Jari Heino.
Ensimmäisenä esiintymisvuoron sai Dave Lindholm, joka esitti bluesia omalla tutulla tyylillään. Avauksena kuulimme vankan version B.B. Kingin popularisoimasta Everyday I Have The Bluesista, jonka perään tuli House Of The Rising Sun. Jatkokin meni pääosin kierrätysnumeroiden parissa. Omaa tuotantoa oleva, aikoinaan Pen Lee & Co:n levylle tehty Do I Have To Throw Stones osoitti sen, että Lindholm oli kovassa iskussa eikä kiertueväsymyksestä ollut tietoa. Vaikka kappaleiden välissä jutustelua oli normaalia vähemmän, niin laulupuoli oli kunnossa ja Stratocaster soi komeasti. Monet sovitukset olivat tuttuja Lindholmin aiemmilta keikoilta, mutta poikkeuksiakin oli, kuten mainio boogieversio Robert Johnson -klassikosta Love In Vain ja hyvin Muddy Waters -tyylisesti esitetty Got My Mojo Working.
Toisena lavalle saapui Jartse Tuominen, joka soitti pääasiassa viimeisimmän albuminsa “Untold Stories” materiaalia. Tietysti “se pakollinen” lainaraita Joe Satrianin Satch Boogie oli otettu mukaan. Tuomisen koiralleen kirjoittama sävelmä Mesa toimi hienosti, Midnight Express oli loistava, samoin kissanruokamainoksesta nimensä saanut Nine Lives. Tuominen antoi myös tilaa taustabändin muusikoille ja Eskelinen heitti maukkaan rumpusoolon. Viimeisenä saimme kuulla lopetukseksi hyvin sopivan, kauniin melodian omaavan Farewell-sävellyksen.
Pienen roudaustauon jälkeen soittovuoron sai Douglas Blair, joka toi hieman uutta näkökulmaa kitaransoittoon. Hän käytti itse suunnittelemiaan soittimia, joista erikoisin oli 8-kielinen basso, johon oli laitettu 5 kitaran kieltä. Sitä voisi kai kutsua basso-kitaraksi. Sen avulla Blair loihti ääniä, jollaisia en olisi ikipäivänä uskonut kitarasta tai bassosta kuulevani. Pari ensimmäistä kappaletta mentiin pelkän rumpalin avustuksella. Kosketinsoittaja ja basisti saapuivat lavalle samalla ovenavauksella kuin vieraileva solisti Lotta Valtanen. Setin loppupuolella toinen vierailija Taage Laiho astui kehiin ja saimme kuulla Queenin vähemmän kuultua ja rokkaavampaa materiaalia esityksellä Tie Your Mother Down. Kaksikaulaisen kitaran kanssa puhtaalla tonella soitettu Led Zeppelinin Rain Song oli kaunis.
Illan päätti tuttuun tapaan jamiosuus, jossa koko bändi saapui lavalle. Loppukeikka mentiin bluespitoisen materiaalin parissa, mutta muutamia poikkeuksiakin joukkoon mahtui, kuten Dylanin Knockin’ On Heaven’s Door, jossa Lotta ja Blair vastasivat taustalaulusta. Oli myös hienoa kuulla pitkästä aikaa Lindholmin kirjoittama Needless To Say. Kaikki kitaristit saivat riittävästi sooloaikaa ja jokaisessa kappaleessa oli vähintään kaksi sooloa, kolme parhaassa. Encorena Jartse Tuominen ja Douglas Blair soittivat vielä Hendriximmän version aiheesta Little Wing.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2024)
Kuva: Douglas Blair & Lotta Valtanen (c) Maria Bres
