WASEL AND THE WEASELS – Wasel And The Weasels
(Wasel Productions WPCD001)
”Juurimusiikkia suomalaiselle sisulle ja sielulle”, opastaa Kaustinen Folk -festivaalin kannustusteksti, joka on myös Wasel & The Weaselsin omakustanteisen albumin takakanteen eräänä myynninedistämisvalttina painettu. Hienoon korulauseeseen on kaiken kaikkiaan helppo yhtyä. Jo levyn pienen asteen hitin maineen saanut vuoristolaishenkinen kalanjallitusralli Tappajahauki tuo uuden kaivatun luvun suomalaiseen roots-kaanoniin – napaten apajansa koko lailla samoilta lähteiltä kuin J. Karjalaisen suosittu Lännen-Jukka -hahmokin.
1980-luvun alkupuolella bluegrassia ja string band -musiikkia Tom Kuchkan vaikutuksen alaisena harjoitellut sekä sittemmin omaa Picks & Hammers -yhtyettään johtanut Wasel Arar nousi levyttäväksi artistiksi julkaistessaan Bluelight-merkillä albumin ”State’s Evidence” yhdessä Northstate-kokoonpanon kanssa 2005. Nyt laulun ohella mandoliinia, kitaraa ja lusikoita soittavan Waselin, stemmalaulaja-viulisti Marja Zilcherin, banjisti Klaus Hurskaisen, kitaristi Juho Kyyhkysen ja kontrabasisti Jani Snellmanin muodostamassa, yli vuosikymmenen ajan toimineessa Weaselsissa on kieli päivittynyt ryhmän esikoisella suomeksi.
Sanat Arar on kirjoittanut pitkäsoitolleen omin päin, suurimman osan laulujensa melodioista hän taas tunnustaa pihistäneensä ties mistä amerikkalaisen 1800- ja 1900-luvun vaihteen kansansävelmähetteiköistä. Rehellisyys maan perii – näin vanhakantainen tyylilaji tuskin voisi enää aidosti ennenkuulematonta sävellystä maailmaan poikiakaan. Luonteeltaan trad.-pohjaisia ovat myös instrumentaalit Jenni maailmalla, Vanha kana se käkkii ja haikea päätösvalssi Ankat lammella. Ainoastaan kelttiläissävyinen kappale Neidot nuoret on merkitty Ararin ja Zilcherin keksimäksi.
Veitikkamaiset lyriikat on saatu istutettua taitavan sanankäyttäjän käsissä sujuvalla tavalla osaksi amerikkalaista tarinankerrontatyyliä – ja taas toisaalta, vaikka junat, kulkumiehet, puoleensa vetävät naiset ja pontikankeittäjät seurassa seikkailevatkin, tapahtumia ei kuvata orjallisesti rapakon takaisten käännösriimien turvin, vaan toisintaen niiden hengen luovasti suomalaiseen arkeen ja mielenvireeseen. Samaan kyytiin kelpaavat siten myös kohtalokas häjytarina Heidin mä surmasin kylmiltään sekä lähes psykedeeliseen jousisooloryöpytykseen eskaloituva yhden soinnun ”esiboogie” Runskin tyttö. Tekijänsä mukaan jälkimmäisessä on kyse ”antiballaadista, jossa levoton nuori stalkkaa maanisesti ihastustaan”. Jonkin asteen maanisuus uhkaa tarttua loppumetreillä kuulijaankin.
Wasel & The Weaselsin musiikki on teknisesti taitavaa ja aivan omanlaistaan suomalaisamerikkalaista kansanmusiikkisynteesiä, joka on humoristisen ja helposti lähestyttävän pohjavireensä ansiosta valmista kauraa asetettavaksi tarjolle myös laajemman käyttäjäkunnan pitopöytään. Tottahan niin Alahärmän tyttöjä jahtaavaan Hölmölän Heikkiin kuin vaikkapa kulkupelillään ylpeilevään Mun Sevroleen kertojaan on nykypäivänkin jantterin helppo samaistua.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2023)
