VAELTAVA VITSAUS – II
(Turenki Turenki-LP-14200-87)
Toisella pitkäsoitollaan Marko Haaviston nykykokoonpano venyttää honkytonkahtavaa ilmaisuaan entistä laveammalle sektorille, mutta kasvu nykyisiin mittoihin ei ole tapahtunut lainkaan holtittomasti. Lahtelaisyhtyeen pelinjako solistinsa päätöikseen luotsaaman Poutahaukkojen kuten myös Kaarlo Viikatteen, Antti Vuorenmaan tai Kynä & Kumppanit -bändin kanssa tehtyjen levytysten kesken on siis yhä selvä. Vaeltavan Vitsauksen oma paikka musiikkikartalla on ja pysyy visusti countrynimikkeen alaisuudessa.
Mariachi-puhaltimin varustettu avausraita Myöhemmin jolkottaa heti lupaavasti kohti uusia aroja Johnny Cashin Ring Of Fire -haamujen ohjastamana. Lisää sopivaa riidanalaisuutta totuttuun kantrikaavaan tuo uhmakkaalla fuzz-kitaralla käynnistyvä Monta kaljaa sitten, vaikka kappale muuten pitäytyykin laulaja-lauluntekijälle ominaisessa iskelmällisessä tarinankerronnassa. Ihmiskohtalot ovat Haaviston musiikin perimmäistä dna:ta. Hänen tuotantonsa säteilee yhtä lailla romantiikkaa kuin arjen karuutta, ja jos laulujen kirjoittaminen onkin joskus saattanut avata tekijässään haavoja, levylle saateltuna ne eittämättä jo ompelevat arpia umpeen kauniilla juurimusiikillisella langallaan. Hank Williamsin lyriikoiden elegiaa ”on pullo melkein tyhjä ja miltei täynnä pää” -pohjalta vaaliva Hautajaiset, koskettavuudessaan pysäyttävä Koti myytävänä sekä sisätautiosaston vinkkelistä elämänmenoa riipivästi tarkkaileva Osasto 34 ovat Haavistoa vaikuttavimmillaan.
Levyn perinteisintä kantrisarkaa laajentavat edelleen myös JJ Calemaisesti hiippaileva Sisko, americanabluesina soiva Yhdellä on minun nimi, kiihkeärytminen Juna meni jo sekä varsinkin ennakkoluulottomalla rumpukoneloopilla perkussoitu Maailma muuttukoon, joka tuo hetkittäin mieleen myös Tuomari Nurmion tekemiset.
Lauluyhtye-sävyinen Rikki antaa vokalistivuoron Markon puolisolle Kerttu Valkoselle. Hyväntuulisen höpsö fifties-nostalgiointi paljastaa Vitsauksen tyylikirjosta vielä yhden uuden kerrostuman, mutta pienen särön esitys albumin yleisilmeeseen kieltämättä viiltää. Pariskunnan toinen yhteisnumero Rakkaus saapuu iltayhdeksältä sitä vastoin toimii Johnny & June Carter -vaikutteisena kantriduettona uljaasti, vieläpä velipoika Ismo Haaviston huuliharpun tukemana. Kaikkein nuorinta Haavisto-katrasta levyllä kuitenkin edustaa bassoa ja akustista kitaraa bändissä alusta pitäen soittanut Markon poika Oskari Haavisto. Ryhmän täydentävät soolokitaristi Jakke Kauppinen ja jo Badding Rockersissa Haaviston kanssa yhteistyötä tehnyt rumpali Kuja Salmi. Heidän lisäkseen kakkoskiekolla kuullaan pedal-steelisti Antti Vuorenmaata, kosketinsoittaja Viljami Vilppolaa, baritonifonisti Jari Kankaretta sekä trumpetisti Seppo Pohjoisahoa.
Myös Vaeltavan Vitsauksen inspiraationlähteisiin on vääjäämättä kuulunut Freud Marx Engles & Jung. Siksi ei tulekaan erityisenä shokkina, että orkesteri on valinnut coveroitavakseen Pekka Myllykosken käännössanoihin luottavan Dick Feller -kappaleen Some Days Are Diamonds (Some Days Are Stone). Jotkut päivät ovat kultaa -luenta Freukkareiden ”Siunattu hulluus” -LP:lleen tekemästä kappaleesta on molempia esikuviaan kunnioittava, mutta edelleen tinkimätöntä herra Haavistoa.
Huolellisesti kypsytelty ”II” on tuonut kuuluville koko joukon hienoja ja jopa esikoislevyä jykevämmin aikaa kestäviä lauluja, vaikkei suoranaisia radiohittejä siltä (valitettavasti) olekaan vielä ennättänyt kehkeytyä.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2020)
