TINSLEY ELLIS – Ice Cream In Hell
(Alligator ALCD4997)
Yli neljän vuosikymmenen ajan Tinsley Ellis on ilahduttanut blueskansaa tinkimättömällä tyylillään. Bluesmiehenä Ellisin uskottavuus alkaa olla huipussaan, lähestyyhän mies uhkaavasti parin vuoden päästä koittavaa suomalaisittain kunnioitettavaa kansaneläkeläisen ikäpyykkiä. ”Ice Cream In Hell” on Tinsley Ellisin kahdeksastoista omissa nimissään tekemä pitkäsoitto. Studiossa on ollut mukana varsin ammattitaitoinen taustabändi: Kevin McKendree (koskettimet, komppikitara), Steve Mackey (basso), Lynn Williams (rummut) sekä torvisektio, Jim Hoke (saksofoni) ja Quentin Ware (trumpetti) parilla raidalla.
Avausraita Last One To Know on vankasti Albert Kingiltä vaikutteensa saanut löysätempoinen mutta tanakka bluesrock-tykitys. Mustasukkaisuuden sävyttämästä parisuhteesta kertova Don’t Know Beans kulkee rytmiikaltaan New Orleansin hengessä tutulla ”jos ovet osaisivat puhua” -teemalla. Nimikappale on kallellaan funkin suuntaan. Foolin’ Yourself kulkee gospel-sävyisenä letkeänä shufflena McKendreen hienon Hammond B3 -soundin siivittämänä. Hitaan, seitsenminuuttisen mollibluesin Hole In My Heart täydentää hienosti sovitettu torvisektio. Ellis esittelee Hound Dog Taylor -tyylistä slidetyöskentelyään Sit Tight Mama -rymistelyllä, jossa Kevin McKendree loistaa rytmikitaristina. No Stroll In The Park kumartaa kahden esikuvana toimineen Albertin suuntaan, sukunimiltään King ja Collins. Kevyesti soulahtava Evil Till Sunrise tuo hienosti esiin Tinsleyn rouhean miehekkään lauluäänen, tältä Lenny Kravitzkin voisi kuulostaa kuusikymppisenä. Santanamaisia latinorytmejä tarjoilee Everything And Everyone. Texasin suuntaan vivahtava lennokas shuffle Unlock My Heart tuo tuplana äänitettyine lauluineen mieleen Vaughanin veljesten yhteistuotokset. Päätösraita Your Love’s Like Heroin on kaikessa karuudessaan yksinkertaisen kaunis bluesballadi.
Rikin katkuisesta kitaroinnistaan tunnettu Tinsley Ellis todistaa ”Ice Cream In Hell” -äänitteellä jälleen tulivoimansa. Ikääntymisen myötä ylimääräinen uhoamisen tarve on laantunut ja korvaantunut arvonsa mukaisella tyylitajulla. Aktiivinen keikkailu lieveilmiöineen ja pettymyksineen – muun elämän ohessa – ovat koulineet Tinsley Ellisistä kelpo bluesmiehen.
TT Tarkiainen
(julkaistu BN-numerossa 3/2020)
