SONNY GREEN – Found! One Soul Singer
(Little Village Foundation LVF 1037)
LVF on huomattavasti erilaisilla musiikillisilla linjoilla toisella uutuus-cd:llään, jonka nimi on harvinaisen naulankantaan osuva. Sonny Green on vuonna 1941 syntynyt soul-vokalisti, jolta on nyt julkaistu pitkän uran ensimmäinen oma albumi. Varsinainen löytö siis. Greenin kerrotaan levyttäneen Losiksessa kahdeksan sinkkupyörylää 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa. Bob McGrathin soul-diskografian mukaan sinkkuja näyttäisi olleen jopa yhdeksän. Viimeisimmät 45 (!) vuotta ovat sitten olleet levytysrintamalla täyttä radiohiljaisuutta.
Kaltaiseni perinnebluesjäärä arvostaa totta kai myös vanhan koulukunnan soulia, varsinkin silloin, kun genretä vielä täsmennetään ja säädetään sisältöä soulbluesin ilmansuuntaan, Otis Clay, Little Milton jne. Tässä peuhataan nyt juuri tällaisissa sfääreissä. Green tulkitsee kunniakkaasti Miltonin komeat If Walls Could Talk– ja Blind Man -bravuurit samaten kuin cd:n Bobby Bland -lainan I’m Tired. Greenillä on mainio kyky mukauttaa äänialansa ja tulkintansa kulloisenkin tilanteen mukaan, alkuperilleen uskollisesti. Miltonin ohella näin on laita yhtä lailla Syl Johnsonilta lainatulla tyylikkäällä kappaleella Back For A Taste Of Your Love sekä levyn päättävällä viihteellisellä Ted Taylor -hymistelyllä Be Ever Wonderful. Greenin kipuaminen falsettiin on kuin Taylor olisi noussut haudan levosta. Muista kappaleista Greenin oma If You Want Me To Keep On Loving You ilmestyi hänen singlenään jo liki 50 vuotta sitten. Are You Sure on tremolokitarataustoineen melodialtaan Funny How Time Slips Away -ikivihreää mukaileva hempeä balladi, kun taas Cupid Must Be Stupid on nimensä mukaisesti hieman typerähkö hytkytys. Sinällään ei ehkä ihme, kun säveltäjäksi on merkitty fonisti Terry Hanck. Levyn bluespuristisimpia vetoja ovat harpisti Rick Estrinin sävellys I Beg Your Pardon sekä kitaristi Kid Andersenin tanakasti svengaava perusblues I Got There.
Cd:n toteutuksessa on pientä huolimattomuutta, kun sen kansipahvissa ovat 8. ja 9. raita vaihtaneet paikkaansa. Toisella niistä, hyvinkin Bobby Rushin mieleen tuovalla Trouble -vuorovokaalirytkytyksellä kuullaan vierailevana laulajana Alabama Mikea, jolta ilmestyi viime vuonna oma LVF-pitkäsoitto.
Hyvän säestysyhtyeen perusominaisuuksiin kuuluu, ettei siihen kiinnitä erityisempää huomiota. LVF-viitekehyksessä ilmeiset säestäjät, kitaristi Kid Andersen ja kosketinsoittaja Jim Pugh sekä tanakka puhallinsektio täyttävät nämä kriteerit täysimittaisesti.
Albumi jää valitettavasti hieman vajavaiseksi, kun kappaleita on vaivaiset 11 eikä levyn kokonaiskesto ole kuin perinteisen LP-levyn mittainen, ripsauksen yli 40 minuuttia. Olisi voinut kuvitella Greenin repertuaarista löytyvän enemmänkin mallikkaita soul(blues)-tulkintoja. Tästäkin huolimatta suorastaan vallan tyylikäs ensialbumi 79-vuotiaalta soul-laulajalta. Mahdammeko kuulla hänestä vielä lisää?
Pertti Nurmi
(julkaistu BN-numerossa 6/2020)
