SON DEMON AND HIS HOLY BOYS – Boptized
(Bluelight BLR 33236 1/33236 2)
Olen jo pidempään ounastellut Pirkanmaan perukoiden asujaimiston juomavedessä olevan jotakin poikkeavaa. Tätä mielleyhtymää ei ainakaan hälvennä muutaman vuoden kasassa ollut tamperelainen rummuton rockabillytrio, joka vihjaa hurjapäisen musiikkinsa syntyneen ainakin puolittain Pyhän Hengen siunauksessa. Loput vaikuttimet lienevät peräisin, ei suinkaan alakerran vanhalta vihtahousulta vaan 1950- ja 1960-lukujen levyaarteistosta.
Tarkasti ottaen Son Demon & His Holy Boys luottaa ensimmäisellä albumimittaisella julkaisullaan kauttaaltaan lainamateriaaliin. Tämän pelin sääntöihin kuuluu vältellä liian itsestään selviä ja jokaisen entuudestaan tuntemia alan merkkiteoksia, eikä yhtye siksi olekaan marssinut studioon ilman huolellista pohjatyötä. Epäilemättä sekä kappaleiden haarukointivaiheessa että esitysten sovitustyössä korvaamattomassa roolissa on huseerannut ryhmän kontrabasisti, Mansen rockabilly-turbiini Iikku Riepponen, jonka levykokoelman tiedetään olevan paitsi kunnioitusta herättävän laaja, myös harvinaisuuksien täyteinen. Lisää soitannollista kokemusta sekä ennen kaikkea bändin autenttisuuteen tähtäävää ilmaisua raikastavaa ”boksin ulkopuolelta” -ajattelua tuovat äänitteelle miellyttävän hienostelemattomalla tyylillä soolokitaraa käsittelevä Viljami ”Brother William” Kujansivu sekä garage punk- ja ska-kentillä 1980-luvulta lähtien operoinut vokalisti ja rytmikitaristi Vellu ”Son Demon” Lehtonen, jonka tarttuvaa laatua oleva energisyys kompensoi mainiosti hänen hieman ohutta ja ehkei sittenkään niin karismaattiseksi luonnehdittavissa olevaa lauluääntään.
Koska levyn teemana ja tanssiaskel-ohjeena vaikuttaa kansiotsikonkin perusteella toimivan ”bop”, kuvauksen mukaista hölkkätempoa on tyrkyllä vähintäänkin riittävästi. Mm. Bill Flaggin alkujaan 1956 taltioima hurjastelu Guitar Rock, Tennessee Ernie Fordin ja Ella Mae Morsen myöhempää sovitusta mukaileva The Delmore Brothers -originaali False Hearted Girl kera vierailevan duettopartnerin Elli Maplen sekä Narvel Feltsin kolkkotunnelmainen vuoden 1957 Sun Records -nosto Did You Tell Me (You Don’t Care) piiskataan juuri tällaiseen pitelemättömään laukkaan. Memphisin kuulun aurinkoyhtiön studiorepertuaaria edustavat myös Ernie Chaffinin Laughin’ And Jokin’, Gene Simmonsin hieman rauhaton vuoden 1958 esikoissinkkukappale I Done Told You sekä vain CD-vedokselle sisältyvä (kyllä, myös tämän Bluelight-julkaisun vinyyli- ja CD-painokset poikkeavat toisistaan kahden esityksen osalta) mustan muusikon Vincent ”Guitar Red” Dulingin Go Ahead On, josta on saatu aikaiseksi rapsakkaa countrybillyä.
Vauhti ei kuitenkaan ole aina pelkästään eduksi. Esimerkiksi levollisemmin honkytonkaava Keepin’ All My Lovin’ Louisiana-rokkareiden ”pahan pojan” Pee Wee Trahanin ohjelmistosta, Rod Morrisin sympaattinen Alabama Jailhouse sekä eritoten Joe Southernin 1964 levyttämä Baker Knight -sävellys Darlene sujuvatkin triomuodostelmassa erinomaisesti, kun pahinta kiihkoa huomataan hieman taltuttaa. Vänkä löytö on myös Dale Hawkinsin bluesmaista Susie Q -tunnelmaa paikoittain tavoittava Home In My Hand, jonka alkuperäisen version nauhoitti ainoastaan demona laulun kirjoittaja Ronnie Self ja josta vuonna 1971 teki oman hienon tulkintansa Commander Cody & His Lost Planet Airmen esikois-LP:lleen ”Lost In The Ozone”. Levyn parhaimmistoon yltää suuremmitta kasvukivuitta myös myrskyisä päätösraita Don’t Mean Maybe, Baby. Alvis Waynen vuoden 1957 klassikkoon on tarttunut Son Demonin ja kumppanien käsittelyssä – tosin luultavasti täysin alitajuisesti – selviä piirteitä toisen teksasilaisen, Buddy Hollyn 1956 levyttämästä mutta vasta postuumisti 1963 julkaistusta Baby Won’t You Come Out Tonightista. Korkeamman johdatusta, kukaties?
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2023)
