SAMANTHA FISH – Faster
(Rounder 1166101455)
Tämänkertaisen nais(blues)kitaristien arviopinononi kolmas ja viimeinen on Samantha Fishin seitsemäs albumi. Tuore levy ei ole mitään tuttua ja turvallista vaan irtiotto kaikesta vanhasta. Aiemmille julkaisuille ominainen juurimusiikki on heitetty takavasemmalle ja tilalle on tullut modernia r&b:tä, konetaustoja sekä muuta merkillistä. Fish on lähtenyt purjehtimaan kohti vieraita vesiä ilman navigaattoria ja eksynyt reitiltä ja pahasti. Pari ensimmäistä digijulkaisua tai siis niiden yleisöttömät liveversiot YouTubessa mielestäni toimivat hyvin. Odotukset olivat korkealla, mutta maaliin asti ei päästä.
Esimerkiksi Imaginary War tai Forever Together ovat niin poppia, että voisivat olla kenen tahansa ”Lil Miss Beyoncé Careyn” levyltä. Albumin syvimmät suvantokohdat ovat Hypnotic ja Loud. Ensimmäinen kilinöineen kolinoineen ja rytmikoneineen menee hyvän yön tuolle puolen. Kitarasoolon alkaessa bändi suorastaan rysähtää katon läpi studioon. Jälkimmäisen alussa tulee mieleen Lana Del Rey, jota seuraa Black Sabbath. Ensin luovitaan kuin lastu laineilla ja hetken päästä puretaan kerrostaloa muurinmurtajalla. Aivan käsittämätön yhdistelmä, joka vain paranee loppua kohden kun Antero Mertarannan nopeudella räppäävä Tech N9ne (lausutaan ”Tech Nine”) laittaa lusikkansa soppaan.
Levyn loppupuolelle on onneksi laitettu kolme ”normaalimpaa” raitaa, jotka ovat levyn parasta antia. So-Called Lover on mainio perusroketti, joka kiidättää kuulijan kohti horisonttia. Like A Classic on perus-Fish-standardi, jollaisia löytyi hänen debyyttialbumiltaan. All The Words on puolestaan kauniin melodian omaava balladi, jossa tunnelataus on käsin kosketeltava. Täydellinen lopetuskappale levylle.
Äänityspöydän takana on ollut mm. Shaggyn, Lady Gagan ja Nicole Scherzingerin kanssa yhteistyötä tehnyt tuottaja Martin Kierszenbaum, joka myös soittaa levyllä useita instrumentteja ja on ollut kirjoittamassa valtaosaa sen sävellyksistä. Ettei tässä vain olisi käynyt samalla tavalla, kuin Dr Feelgoodin See You Later Alligator -versiolla, jolla Brillo hoiti laulupuolen, Gordon Russel heitti kitarasoolon ja kaiken muun teki tuottaja Dave Edmunds. Onko Kierszenbaum soittanut pohjat, jonka jälkeen Fish on lisännyt oman osuutensa? Ei kai Fishin tarkoitus tulevaisuudessa ole ryhtyä keskitien popartistiksi? Mikäli näin on, niin silloin tuottajan valinta on ymmärrettävissä, muuten en asiaa voi mitenkään käsittää. Tosiasiassa vastaavanlaisia artisteja mahtuu 12 tusinaan ja siitä joukosta on vaikea erottua, vaikka omistaakin viininpunaisen Gibson Firebird -kitaran.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 6/2021)
