ROOMFUL OF BLUES – In A Roomful Of Blues
(Alligator ALCD 4998)
Kuten monta kertaa aikaisemminkin on tullut todettua, Roomful oli ja on yhä kitaristien, harpistien ja laulajien yhtye tuettuna vahvalla foniryhmällä. Samalla linjalla jatketaan tälläkin levyllä, tosin nyt ilman harpistia.
Kauas on pitkä matka ja tämä sopii hyvin myös Roomful of Bluesiin, jonka Duke Robillard ja pianisti Al Copley perustivat vuonna 1967. Fonisti Rich Lataillen liityttyä mukaan 1970 muotoutui samalla myös se nykyinen musiikillinen linja, josta Roomfulin tunnemme – siis se, mitä syntyy yhdistämällä blues, jazz, swing ja soul. Johan sen Muddykin aikanaan ”lauluksi puki”: They call it roomful of blues!
Puolensataa muusikkoa (Mayallin ja Canned Heatin kanssa samaa luokkaa) on kulkenut yhtyeen korkeakoulun lävitse 53 vuoden aikana. Levyrintamallakin he ovat olleet tuotteliaita 25 julkaisun edestä. Jo tämä kertoo, millaisesta ryhmästä on kyse. Mainittu fonisti Rich Lataille johtaa orkesteria, solistina toimii Phil Pemberton sekä jo 90-luvun alussa mukaan liittynyt bändin pitkäaikaisin kitaristi Chris Vachon. Mies on myös tuottanut levyn ja osallistunut kahdeksan kappaleen säveltämiseen.
Levyllä kuullaan nopeaa, hidasta ja hempeää r&b:tä. Soulahtavan materiaalin lisäksi tarjolla on isoa orkesteria 40-luvun soundein, jota esitellään mm. pianisti Randy Scottin tekeleellä She’s Too Much sekä Doc Pomusin kirjoittamalla Too Much Boogiella. Hempeyttä edustaa illan viimeinen hidas She Quit Me Again. What Can I Do on Buddy Acen tutuksi tekemä ”twist”, josta yhtye vääntää oman hymyilyttävän rytmirykäyksensä. You Move Me on Stax-tyylin torvisoulia, Vachonin veistäessä sinne tänne sekaan soolonpätkiä. Kitarabluesistaan tutuinta Roomfulia ilmentävät bluespohjainen hidas Carcinoma Blues sekä mukavarytminen Let The Sleeping Dog Lie.
Yhtyeessä aikaisemmin soittaneet Duke Robillard, Ronnie Earl, Curtis Salgado, Sugar Ray Norcia ja Greg Piccolo, vain muutamia mainitakseni, ovat kukin luoneet vahvan uran kokoonpanosta lähdettyään. Edellä mainittujen julkaisuja kannattaa myös ehdottomasti tutkailla. Tämä levy ei ole aivan parasta Roomfulia mitä yhtyeeltä olemme tottuneet kuulemaan, mutta kyllä se silti saa helposti jalan vipattamaan ja hyvälle mielelle, samaan malliin kuin aina ennenkin.
Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 3/2020)
