RONNIE EARL AND THE BROADCASTERS – Mercy Me
(Stony Plain SPCD 1449)
Siis onpas kauhea kansi, totesin, kun tuoreen Ronnie Earl -kiekon kirjeestä esiin kaivoin. Minusta ”I Like It When It Rains” -levyn 90-luvun alun jenkkipainoksen CD-version kuoret ovat suoraan sanottuna surkeat, mutta nyt laitetaan melkein paremmaksi tai pitäisikö sanoa pahemmaksi. Ehkä kuvasta ei aivan selkeästi käy asia ilmi, mutta kontrasti violetin kannen, Ronnie Earlin punaisen hatun sekä vihreän Stratocasterin kanssa on aivan käsittämätön. Mielestäni he olisivat voineet hiukan paremman kannen tehdä, sillä mikäli en levyn esittäjästä mitään tietäisi, jättäisin sen kannen perusteella ostamatta.
Musiikillisesti noudatetaan samaa kaavaa kuin edelliselläkin albumilla, eli vanhoja klassikoita ja omia sävellyksiä sulassa sovussa. Kokoonpanokin on luonnollisesti sama. Tällä kertaa sessioissa on pistäytynyt pitkä rivi vierailijoita.
Suurin osa kappaleista on instrumentaaleja, mutta laulettujakin mukana on. Muddy Watersin Blow Wind Blow on valittu aloitusraidaksi, jota kannessa olevan promotarran mukaan suositellaan myös radiosoittoon. Ei huono pelinavaus, mutta kakkosraita Alabama saa aikaan vatsanväänteitä. Kyseessä on John Coltranen vuonna 1963 ilmestyneeltä ”Live At Birdland” -levyltä peräisin oleva kappale. Alkuperäistä mukaillen on versio sen verran pilveä, että arviotilanteessa kuuntelukerrat jäivät kahteen, siis ensimmäiseen ja viimeiseen. Bonnien ja Delaneyn Only You And I Know on varsin lennokas veto, jossa Mario Bennet heittää mainion fonisoolon ehtien juuri pois alta, kun Earl astuu kehiin kitaroineen.
Yksi levyn lukuisista vieraista, Anthony Geraci, saa sooloaikaa säveltämässään A Prayer For Tomorrow -kappaleessa. Suosikkini levyllä on hidas instrumentaalisävelmä Blues For Duke Robillard, joka huokuu hämyisen soittoruokalan tunnelmaa. Kosketinsoittaja Dave Liminan ja Earlin yhdessä kirjoittama Dave’s Groove on varsinaista kitaran, urkujen ja fonin ilotulitusta. Jackie Wilsonin (Your Love Keeps Lifting Me) Higher And Higher saa solistikseen Tess Ferraiolon, joka tulkitsee kappaleen hyvin.
Pari tuntia musiikkia on aika tuhti setti kuunnella kerralla, etenkin kun levyllä on vain yksi alle viisiminuuttinen sävellys. Homma tulee toimimaan varmasti paremmin vinyylinä (tupla-albumi?), joka ilmestyy ”hiukan myöhemmin”. Tietojeni mukaan myös LP on CD-kantta mukaillen ”kauniin violetti”, mutta eihän sitä kuitenkaan tarvitse seinälle ripustaa…
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
