ROBERT CRAY BAND – That’s What I Heard
(Nozzle/Thirty Tigers 72098CD)
Robert Cray on taatusti ansainnut paikkansa sukupolvensa yhtenä merkittävimmistä ja menestyneimmistä bluesmuusikoista. Ura on kestänyt jo yli 40 vuotta ja laadukkaita julkaisuja on tullut tasaiseen tahtiin. Miehen uusin kiekko ”That‘s What I Heard” tarjoilee piristäviä yllätyksiä osoittaen samalla 66-vuotiaaan Crayn olevan erinomaisessa luomisvireessä. Aikaisempiin äänitteisiin verrattuna Cray bändeineen näyttäytyy uutuudella entistä funkympana ja jamihenkisempänä. Jopa kitaristin kuulaana tunnettu Stratocasterin kitarasoundi on astetta tummemman ja karheamman sävyinen.
Albumin on tuottanut rumpalinakin tunnettu Steve Jordan. Jordanin ja Crayn yhteistyön tuloksena on syntynyt jo neljä studioalbumia, joista yksi linkittyy vuosituhannen vaihteeseen ja kolme muuta ovat hänen tuoreimpia levyjään. Näistä erityisesti kahdella viimeisimmällään parivaljakon yhteistyö on osoittautunut hedelmälliseksi.
”That‘s What I Heard” sisältää neljä kitaristin omaa biisiä. Näistä levyn avaava, rullaava Anything That You Want on Craytä parhaimmillaan. Se on kulkeva ja tarttuva soul-blues, jossa artistin Robert Ward -tyylinen Magnatone-vahvistimista tuttu vibraattosoundi tuo rytmikitarointiin kiehtovan sävyn. This Man on funkahtava, hypnoottisen grooven omaava poliittinen kappale. Ei ole vaikea arvata, mihin ristiriitoja herättävään johtajaan sävelmän viesti viittaa. You Can‘t Make Me Change on hämyisä blues, johon Cray kehittelee hienosti soundaavan, maukkaan pelkistetyn kitarasoolon. Hot on aika epätyypillinen Cray-sävellys, sillä kappaleessa keskiössä on melodian sijaan groove. Tässä funkahtavassa jamibiisissä meno kiihtyy lopussa melkoisen intensiiviseksi. Kappale tuo itselleni tyylillisesti mieleen Daptone-levy-yhtiön tuotokset ja erityisesti monet Sharon Jonesin & Dap Kingsin parhaat äänitteet.
Lainakappaleet ovat hyvällä maulla valittuja, tyylillisesti erilaisia ja yllätyksellisiäkin. Sensational Nightingalesin Burying Ground on ehtaa lauluyhtyegospelia. Biisi hienoine harmonioineen saa Crayn heittäytymään laulutulkinnassaan totuttua voimakkaammin. Cray jopa vääntää lopussa kurkkuäänellä asiaan kuuluvalla tyylillä. Don Gardnerin My Baby Likes To Boogaloo ja Billy Sha-Raen Do It tarjoilevat lisää funkympaa R&B-osastoa, jota Cray on tällaisessa muodossa aikaisemmin aika niukasti levyilleen sisällyttänyt.
Albumilla kiinnittyy myös huomio siihen, kuinka hyvä vokalisti mies on. Hänen taipuisa äänensä ja tulkintakykynsä korostuvat Bobby ”Blue” Blandin 1960-luvun repertuaariin kuuluvalla You‘re The One -sävelmällä, Tony Joe White -tribuutilla To Be With You sekä mollivoittoisella Kim Wilsonin, Danny Kortchmarin ja Jordanin Promises You Can’t Keep -balladilla (alkuperäisversio viimeksi mainitusta löytyy Fabulous Thunderbirdsin cd:ltä ”High Water”, jonka Jordan on tuottanut). Ehkä paras esimerkki tulee kuitenkin Curtis Mayfieldin You‘ll Want Me Back -kappaleen erittäin herkästä ja sävykkäästä tulkinnasta.
Katsoin hiljattain Crayn haastattelun, jossa häntä pyydettiin kuvailemaan uutta tuotostaan kolmella eri sanalla. Hetken mietittyään hän lausui adjektiivit ”funky”, ”cool” ja ”bad”, räjähtäen nauramaan. Voisikohan tuota paremmin tiivistää! Toivottavasti jatkossakin saamme lisää tämän kaltaista herkkua!
J-P Berg
(julkaistu BN-numerossa 1/2021)
