MILLION DOLLAR TONES – Come On!
(Bluelight BLR 33223 1/33223 2, LP/CD)
Kolmas kerta toden sanoo, väitetään – kohtuuttomia valeita tosin eivät ole leipälävistään päästelleet myöskään lukuisat Million Dollar Tones -yhtyeen kahta edellispitkäsoittoa tähän mennessä ylistäneet rokkaavan rhythm’n’bluesin ystävät. Moitteita ei taatusti ole sieltä suunnalta odotettavissa jatkossakaan. Tunnusomaisesta 1950-lukuisesta ”Cosimo Matassa -soundistaan” ei nimittäin tätä nykyä 8-henkinen kokoonpano ole ollut millään muotoa aikeissa luopua.
Myös laulaja Antti Pajula hurmaa kuulijoita yhä veijarimaisella olemuksellaan sekä itse-ehtoisella perinteistä ammentavalla vokalismillaan, mutta tuoden nyt entistä enemmän syvyyttä tulkintaansa revittelypalojen oheen valikoitujen väkevien balladien välityksellä. Pajulan tavoin bändin alullepanijoihin kuuluva Albert Hallikainen tykittää hänkin entiseen malliin napakoita blueskitarasoolojaan. Tuhtia tukea kaksikolle tarjoavat kahden fonistin ja trumpetistin sektio (Petri Rinta-Opas, Ari Toivonen, Ide Miettinen) sekä pianisti Timo Uusiheimo. Tärkeän rytmisen perustan pitävät temmellyskunnossa basisti Markus Packalén ja rumpali Marko Lamminmäki, lisäksi vierailijoina kuullaan koskettimissa Hara Saaniota sekä harmoniaäänissä The Relics -lauluyhtyettä.
Tusinan raidan valikoimasta yli puolet on Hallikaisen ja Pajulan tiimisävellystyötä, lyriikat jälkimmäinen on kirjoittanut yksinään. Tälläkin sektorilla kehitystä jo valmiiksi tymäkkään tasoon on päässyt tapahtumaan: miesten käsissä on helppo todeta syntyneen harvinaisen autenttista, vaikka toki myös sopivassa suhteessa lainatun oloista musiikkia. Omasta tuotannosta vanhojen New Orleans -haamujen jalanjäljillä tarpoo eritoten intensiivinen What About Me. Jump-vaihteen iskee silmään varsinkin Loud Mouth Suzy, joka on tutuhkosta nimestään huolimatta taattua miljoonan taalan originaaliorgiaa, samoin viidakkoelämöinti Howlin’ The Moon, johon Ari Toivonen pääsee päräyttämään sekaan myös mojovan huuliharppusoolon. LP-versiolle sisältyvän, jäätävän tyylikästä blue note -maalailua sekä shuffleväliosia keskenään sekoittelevan Only One Kissin korvaa levyn laserprässillä vetävä Louisiana-rumba My Gal From Lafayette. Taattuun black rock’n’roll -keulintaan taas villiintyvät Lucille-riffin varassa piehtaroiva Million $ Baby sekä Hara Saanion pianon tuekseen saava jump-poljentoinen (We’re Gonna) Raise Some Sand. Kumarruksen veroisesti omalla tyylillä vokalisoidun Little Richard -järkäleen Send Me Some Lovin’ lisäksi bändi laskee tahtilajia kutulukemiin ainoastaan omalla Like A Diamond -herkistelyllään, jolla myös The Relics osoittaa olevansa luottokööri juuri oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan.
Soitannollista riemua riittää myös cover-karsinassa, ja Albert Hallikainen nappaakin kitaroineen yhden monista spottipaikoistaan Freddie Kingin Sittin’ On The Boat Dockin kohdalla. Loput lainat ovat peräisin Miss LaVell Whiten, Tommy Brownin ja Vernon Green & The Medallionsin levytysohjelmistoista. LaVell-neidin vuoden 1958 Duke-merkin debyyttisinkulta siepattu Teen-Age Love antaa niin ikään tilaa stemmalaulannalle, tuoden samalla toivottua lisäpotkua muutoin hitusen varovaiselle albumin starttinumerolle. Vastavuoroisesti esimerkillisen rentoa suorittamisen meininkiä on saatu ikuistettua edellisen kanssa jotakuinkin verrannollisessa tahtilajissa rullaavalle Tommy Brown -irroittelulle Someday Somewhere, joka nouseekin kiekon kiistattomimpien onnistumisten joukkoon. Jylhä molliblues A Lover’s Prayer Vernon Greenin tuotannosta tekee myös selvää jälkeä ja Relicsit ovat nytkin olleet mukana loihtimassa esityksen uhmakasta ilmapiiriä.
Vaikka 1950-luvulta johdatuksensa hakevaa mustaa musiikkia esittävistä finskibändeistä valtaosa operoikin lähtökohtaisesti samoilla jump-johdannaisilla kentillä MDT:n kanssa, sekä soittoteknisesti että bailuvoimaltaan sille ei näytä varteenotettavaa kilpailijaa toistaiseksi löytyneen. Olisi silkka oikeusmurha, ellei ryhmä pian saisi laajempaa tunnustusta myös kansainvälisillä yhtyekanveeseilla. Joten, come on ihmiset, levittäkäähän sanaa, huutomerkin kera!
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2022)
