MIKKO LÖYTTY – BlueStars
(Eclipse Music ECD-2021139)
Mikko Löytty, yksi maamme monipuolisimmista basisteista, on julkaissut uuden levyn muutaman vuoden tauon jälkeen. Kun edelliset albumit sisälsivät suomenkielistä musiikkia, on nyt kieli vaihtunut englanniksi ja sävellyksetkin ovat pääosin lainamateriaalia. Levyllä Löytty vastaa basson ohella liidilaulusta. Levytyssessioissa on vieraillut soittokumppaneita useista eri yhteyksistä eli mukana on lähes koko kotimaisen bluessoittajien kerma. Luonnollisesti kokoonpanot vaihtuvat kappaleittain.
Jimmy Reedin Honest I Do on valikoitunut avausraidaksi ja ensitahdeista lähtien tunnelma on mukavan retro. Jarkka Rissanen hoitaa liidit, Pepe Ahlqvistin ja Sami Sippolan ryydittäessä menoa harpun sekä fonin avulla. Seuravana oleva Tampa Redin Don’t You Lie To Me on todella tuhti. Kappaleessa sekä Rissanen että Ahlqvist soittavat kumpikin mainion kitarasoolon. Ivory Joe Hunterin Since I Met You Babyn soolokitaristina oleva Heikki Silvennoinen sukeltaa syvälle sinisävyjen syvyyksiin ja soittaa mielestäni yhden parhaista sooloistaan ikinä. Omia sävellyksiä on mukana neljä, kaksi instrumentaalia ja kaksi laulettua, joista utuisen aavemainen Muddy Boots kuului Löytyn repertuaariin Slim Butler & Slimcutsien riveissä. Kitaristeina kappaleessa ovat luonnollisesti Jarmo “Slim Butler” Puhakka ja Harri Raudaskoski. Kitarasoolossa on selviä yhteyksiä Dave Lindholmin soittoon ja piti oikein tarkistaa, kuka liideistä kappaleella vastaa.
Lindholm puolestaan saa soolokitaristin vuoron Clarence ”Frogman” Henryn sävellyksessä I Ain’t Got No Home. Toinen oma laulukappale on Just Walking, jonka taustalla soittavat Dave Lindholm Lights -bändistä tutut Juppo Paavola sekä Tommi Laine. Soolokitarassa vierailee Janne Louhivuori ja hyvin taittuu blues myös häneltä. Studiolivenä soitetun Freddie Kingin Swooshyn kitaraliidit jakavat Henry Ojutkangas ja Ykä Putkinen. Kuka uskoisi, että monesti levytetystä vanhasta sotaratsusta Hound Dog voidaan vielä aikaansaada mielenkiintoinen versio. Näin kuitenkin on, kun kitaran varteen päästetään Nipa Niilola. Ile Kallio/Joe Bonamassa -tyylistä soitantaa sisältävä luenta voisi olla vaikka Hurriganesin unohtuneita tallenteita.
Sovituksiin on haettu uutta näkökulmaa, mutta mitään ei ole lähdetty muuttamaan vain muuttamisen halusta. Lisäksi 13 erityylisen kitaristin käyttö antaa mukavasti tartuntapintaa. Olen pitänyt Löytyn lauluäänestä, eikä hänen suomenkielisissä julkaisuissaan mitään vikaa ole ollut, en vain ole koskaan oikein päässyt niihin sisään, mutta nyt hän on tehnyt mieleiseni levyn. Kaikilta osa-alueiltaan paketti on erittäin onnistunut. Ainoa, mitä olisin muuttanut, on kappalejärjestys. Olisin laittanut sekä aloitusraidaksi että lopetusraidaksi instrumentaalisävellyksen, mutta se on vain minun mielipiteeni asiasta. Kuten Mikko Löytty pari numeroa takaperin olleessa haastattelussa totesi, kitaristikavereita riittää ja hyviä sävellyksiäkin on maailma pullollaan, joten eiköhän tässä jäädä odottamaan kakkososaa tälle levylle.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 4/2021)
