MARY ANN HAWKINS – Mary Ann Hawkins
(Svart SVART302LP/SVART302CD)
Jo on aikoihin eletty – traditionaalinen amerikkalaisperäinen surfmusiikki voi todella ylittää ”kaupallisen kynnyksen” Suomessa vuonna 2022! Lainelautailijatar-legendasta nimensä vuonna 2015 lainannut viisihenkinen helsinkiläisryhmä on haalinut sekä digitaalisilla varhaisjulkaisuillaan että lyhytelokuvamaisesti juonituilla mainioilla videoillaan niin runsaasti kohinaa ympärilleen, että pääsääntöisesti vallan toisenlaisten musiikinlajien parissa huseeraava Svart Records rohkaistui sen kanssa levytyssopimuksen tekoon. Fyysinen debyyttirinkula on jo vastaanottamiensa kehujen valossa osoittanut turkulaisyhtiön vainun olleen kohdillaan.
Mary Ann Hawkinsin viehätysvoima nojautuu erityisen paljon sen huumaavaan, energiaa tihkuvaan yleissoundiin. Ehkä toisaalta hivenen liiaksikin – läpeensä dominantin kitaravyörytyksen, sitä täyteläisesti tukevien puhaltimien sekä ajoittain menoa tehostavien taustahuutojen muodostama äänivalli on viedä huomion kaikesta muusta: siis itse kappaleista ja sävellyksiin sovitetuista detaljeista. Yhtyeen pelkästään omaa käsialaa olevaa tuotantoa unohtuu helposti kuuntelemaan suggestopedisena, täyden albumin mittaisena kokonaisteoksena, mikä on toki eräs laadukkaan instrumentaalimusiikin keskeisiä päämääriäkin, mutta samalla kadottaen osan jokaiseen esitykseen sisältyvistä varsinaisista punaisista langoista. Tämän johdosta huomaan myös haastavaksi tehtäväksi nostaa arviolle ominaiseen tapaan levyltä esiin mitään tiettyä yksittäistä raitaa tusinan tasavahvan tallenteen joukosta.
Kiekolla kyllä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Mary Ann Hawkinsin soittojälki on huolellisesti hiottua, muttei missään nimessä ylisiloiteltua. Pelkkää silmitöntä kaahaustakaan peformanssit eivät ole, vaikka tämä puoli kieltämättä ensimmäisenä heidän tekemisistään välittyykin. Toisaalta vaikkapa sellaiset mielikuvitusta kiihottavat kappaleiden nimet kuten Helsinki 1952, Snake Planet ja Daring Trappers jättävät toivomaan vielä selkeämpää narratiivista aspektia, joita runnovan sointupohjan alle hautautuvat hienovaraiset melodiakulut eivät välttämättä pääse kunnolla ”sanoiksi pukemaan”.
Juonenkulun rakentamisessa yhtye sitä vastoin onnistuu liki pitäen täydellisesti koko LP:n b-puolen muodostamalla lännenelokuvamaisella kappalejatkumolla. Urista etenkin peräjälkeen soivat 7:23 To El Paso, All The Pretty Horses ja Night Hawk herättävät vastaanottavaisimman kuulijan pääkopassa välittömästi italowestern-valkokankaan täyteen eloon. Soundtrack-mukaelmat myös ottavat kaiken ilon irti bändin osaavasta puhallinvoimasta, jota levyllä vakiojäsenistöön kuuluvan saksofonisti Niko Wilkinsonin lisäksi vahvistaa ainoana kansitiedoissa nimeltä mainittuna muusikkona vieraileva trumpetisti Johannes Kuoksa.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
