MARJO LEINONEN & BUBLICANS – Holy Roller
(Playground Music PMFI93)
Kuluvalla vuosituhannella kohtalaisen ahkerasti uutta musiikkia (kokoonpanoilla Huff ’N’ Puff, BigFeet & LaLa sekä Marjo Leinonen & Viranomaiset) levyttänyt valtakunnan karaktäärisimpiin lukeutuva laulajapersoona on vienyt studioon mukanaan tuoreimman yhteenliittymänsä, vuonna 2019 hienon soulbluesahtavan esikoissinglen No More Crying / Treat Yourself Right julkaisseen BubliCansin (debyyttipikkuvinyylin jälkeen ryhmän alkuperäisen Publicans-nimen alkuun on tosin ilmestynyt yksi b lisää p-kirjaimen tilalle, mitä ikinä sitten muutoksella onkaan haluttu viestittää). Jokaisessa mainitussa seurueessa on rumpalina toiminut Leinosen puoliso Sami Vettenranta, ja siten hän on totta kai avainasemassa myös ”Holy Rollerilla”. Pariskunnan ohella tiukassa rhythm’n’blues- ja soul-pitoisessa orkesterissa soittavat kitaristi Petri Kautto, urkuri-pianisti Risto Kumpulainen sekä sousafonisti Ville Niemelä, joka korvaa soittopelillään äänitteen instrumentaatiosta pois jätetyn basson.
BubliCans-työjäljen paino lepää päivänselvästi 1960- ja 1970-lukujen tanssittavammassa mustan musiikin ilmaisussa. Tämä käy välittömästi ilmi Petri Kauton käsialaa olevan leikkisästi nimetyn avauskappaleen B.B. Queen vastustamattomasta sousafoni-vetoisesta groovesta. Bonuksena esityksellä kuullaan levyn ainoan vierailijamusikantin Antero Prihan trumpettia. Kauton tavoin myös Risto Kumpulainen on työstänyt kiekolle useampia teräviä jorausnumeroita, kuten vähäeleisyydessään täydellisen Loose Hatin sekä swingvivahteisemman bluesin New York Times.
Lisää tyylillistä poreilua tuliseen liemeen tuovat etenkin Kauton kirjoittamat pop-aksenttiset teokset, mm. soul-sävyinen Little Suzie sekä The Bandin henkeä välittävä folkahtava balladi Shrimp Blues, jolla kitaristille suodaan myös soololauluvuoro.
Erityisen paljon BubliCans on näyttänyt löytäneen ammennettavaa funk- ja gospel-maaperältä. Willie Dixonin luottolauluvihkosta napattu Little Walter -originaali Dead Presidents piiskaa ilkeästi hikeä pintaan The Metersin jalanjäljillä, mutta Leinosen hötkyilemättömän laulusuorituksen sopivasti rauhoittamana. Shirley Ann Leen samannimiseen 1960-luvun lopun levytykseen viittaava There’s A Light sekä Clara Wardin How I Got Over taas rullaavat kumpikin hienoina, tietyllä tapaa Muscle Shoals -viritteisinä urkujen johdattelemina tiivisrakenteisina gospel-souleina. 12 kappaleen kokonaisuutta ei ole muutenkaan haluttu venyttää turhan päiten. Valtaosa esityksistä pysyttelee alle 3 minuutin mitassa ja levyn päättävä Marjon itsensä kirjoittama hyytävä spirituaalihuudatus Holy Roller huitaistaan maaliin tasan 67 sekunnissa.
Yleisesti ottaen Marjo Leinonen & BubliCans ei ole lähtenyt tällä julkaisulla valloittamaan ennen saavuttamia vuorenhuippuja, eikä se siksi taatusti tuota musiikkinsa ystäville erityisiä pettymyksiäkään. Sen sijaan, tinkimättömän juurevaan soul-henkeen tuotettu ja toteutettu albumi tulee varmuudella poikimaan sille vielä rutkasti lisääkin kuuntelijakavereita.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2023)
