LOWELL FULSON with JEFF DALE & THE BLUE WAVE BAND – Live!
(Pro Show Bidness 1983)
Milloinkahan on mahtanut viimeksi ilmestyä aiemmin julkaisemattomia Lowell Fulsonin äänitteitä sisältävä albumi? Omia arkistojani perkaamalla edeltäjä näyttäisi olleen v. 2013 Rockbeat-merkillä julkaistu “Lowell Fulson with Billy Vera & The Beaters – Live 1983”. Kuinkas ollakaan, sekä se, että tämä uutuus sisältävät live-klubiäänitteitä USA:n länsirannikolta juurikin tuolta samaiselta vuodelta 1983. CD:illä on muutakin yhteistä: Molempien kansissa komeilevat pääartisti Lowell Fulsonin ohella levyt tuottaneet sekä kansivihkojen tekstit laatineet henkilöt, edeltäjällä Billy Vera ja tällä kertaa Jeff Dale. Molemmat herrat kertoilevat teksteissään missä ja kuinka he olivat tavanneet blueslegenda Fulsonin joillain klubien bäkkäreillä ja miten tapaamisista sitten ajan saatossa johkaantuivat yhteiset keikat ja nämä tallenteet. Tällainen oman roolin korostaminen blueslegendan kyljessä ei ole useinkaan optimaalisin lähtökohta onnistuneelle julkaisulle. Vera ja Dale ovat molemmat kitaristeja, joiden yhtyeet toimivat levyillä säestäjinä. Tuotoksista jää helposti päällimmäisenä mielikuvana niiden olevan kyseisten artistien henkilökohtaisia käyntikortteja pikemmin kuin historiallisesti merkittävän bluesartistin taiteilijakuvan edistäminen.
Los Angelesin Club 88:lla purkitettu – vai sanoisinko puuroitettu – CD alkaa bändin toimesta Do You Feel It -nimisellä järkyttävän sekavalla älämölyllä. Onneksi “fiilistelyä” kestää vain kolmisen minuuttia, minkä jälkeen pääartistin astuttua framille musiikki asettuu suht koht uomilleen. Kuulemme ymmärrettävästi useita Fulsonin hienoja klassikoita kuten You’re Gonna Miss Me, Blue Shadows ja Reconsider Baby, jotka kaikki on totta kai kuultu jo lukemattomia kertoja ja monta vertaa tyylikkäämpinä versioina. Loppua kohti edetään Chick Willisin hameenalle-kurkistuksen Stoop Down Baby kautta muutamiin Fulsonin Kent/Jewel -aikakauden peruja oleviin soulahtavampiin tulkintoihin. Eriskummallista Lowell’s Lollipop -nimistä sekoilua on tarjolla vielä ennen levyn päättävää Jimmy Rushingin Going To Chicago -klassikkoa.
Kansiteksteissään Jeff Dale kertoo, kuinka hän oli sattumoisin löytänyt kotoaan siivouksen yhteydessä jostain pahvilootasta nämä liki 40 vuotta sitten itse tallentamansa äänitekasetit. Olisin kuvitellut, että nykypäivän teknologialla olisi pystytty pykälää parempaan sooniseen toteutukseen kuin mitä CD edustaa. Asia kuitataan CD-pahvin takakanteen kirjattuun toteamukseen: “Vintage tape noise courtesy of 1983”. Muutamat joutavanpäiväiset välijorinat olisi myös voitu leikata huoletta pois.
Alun järkytyksestä selvittyä ja CD:n muutamaan kertaan pyöritettyä ei tämä loppujuoksussa tunnukaan enää niin puuduttavalta kuin pelkäsin. Ilmeisesti mieli ja kuulokuvat akklimoituivat takaisin 1980-luvun C-kasettien äänimaailmaan. Tiedän lukijoiden joukossa olevan ainakin joitain kaltaisiani Lowell Fulson -hörhöjä, jotka hommaavat CD:n joka tapauksessa.
Pertti Nurmi
(julkaistu BN-numerossa 1/2022)
