LINK WRAY – Walking Down A Street Called Love
(Svart SRE619LP, 2-LP)
Pitihän sekin päivä vielä koittaa, että Suomessa julkaistaan ensimmäinen virallinen Link Wray -albumi! Täysin entuudestaan tuntematonta audiotaidetta Svart-merkin läpikuultavalle oranssille vinyylille puristettu ja avattavin gatefold-kansin varustettu tupla-LP ei kuitenkaan sisällä, vaan kyseessä on alkujaan sekä englantilaisella Visionary Communicationsilla että Yhdysvalloissa Cult Musicilla CD:nä jo vuonna 1997 ilmestynyt konserttilevy.
Kuunneltavaksi anniksi tälle komeudelle on valikoitunut tallenteita kahdelta peräkkäisten päivien keikalta Englannista keväältä 1996 (Lontoon The Garage -klubilta 28.3. ja Manchesterin Yliopistolta 29.3.), jolloin Wrayn esiintymisiä myös kuvattiin dokumenttielokuvaa ”The Rumble Man” varten.
Positiivista tietenkin on, etteivät levylle poimitut kappaleet mene konserttien osalta päällekkäin kuin itsestäänselvyydeksi miellettävän ensihitin Rumblen osalta. Mahdollisesti filmausryhmän läsnäolo heijastui siihen, että settilistalle oli nyt valikoitunut huomattavan paljon muusikon varhaisten Epic- ja Swan-kausien töitä, odotettujen Jack The Ripperin ja Ace Of Spadesin tapaisten instrumentaalisten protopunk-rytistysten ohella mm. Run Chicken Run, Batman sekä bluesrokkaava Walkin’ Down The Street Called Love, jonka Link levytti alkujaan yhtyenimen The Ray Men takaa pienehkön newyorkilaisen Diamond-merkin singlelle vuonna 1965. Silloisista live-bravuurinumeroistaan mies pyssyttää mm. hysteeriseen 5-minuuttiseen Hendrix-henkiseen improvisaatiosooloon herpaantuvan Firen, useita Elvis-klassikoita (mm. mielettömän version Jailhouse Rockista ja säestyksettä esitetyn Young & Beautiful -balladin) sekä erään vaikuttavimmista studiossakin levyttämistään laulusuorituksista, Hank Williamsin tunteikkaan kantrislovarin I Can’t Help It If I’m Still In Love With You. Dynaaminen joskaan ei soundeiltaan erityisiä hurraa-huutoja aiheuttava tallenne toisintaa hyvin Wrayn viimeisten varsinaisten kiertuevuosien yleistunnelmat. Distortiokitaran isoisän olemassaoloa tultiin monesti todistamaan keikoille jo pelkästään siksi, että hän yleisesti ottaen oli vielä elävänä nähtävissä. Bonuksena yleisölle kuitenkin useimmiten tarjottiin myös aidosti huikeita livekokemuksia.
18 esityksen Svart-kokonaisuus on täysin identtinen alkuperäispainoksen kanssa, valitettavasti myös virheelliset kappaletiedot toistaen. Kansipahveissa Linkin klassikoista Comanche on näin ollen merkitty edelleen Mr. Guitariksi, Rawhide Sweeperiksi ja The Black Widow (myöhemmin Spider Man) Deuces Wildiksi. Koska joka tapauksessa puhutaan eräistä artistin maineikkaimmista levytyksistä, eivät sen enempää ulkomaalaiset kuin suomalaisetkaan julkaisijat pääse nyt tältä osin mitään erityistä asiantuntemusta osoittamaan.
Eräänlaisena kömmähdyksenä voinee myös pitää Wrayn taustalla soittaneiden kiertuemuusikoiden jättämistä kokonaan mainitsematta. Hollannista lähtöisin olleet basisti Eric ”Danno” Geevers ja rumpali Rob Louwers kuitenkin esiintyivät useamman vuoden ajan itseään puolta vanhemman mestarin taustalla ympäri maailmaa, joten aivan satunnaisista palkkatyöläisistä ei missään tapauksessa ollut kyse.
Suomeen Link Wray saapui jäähyväiskäynnilleen saman kokoonpanon kera kesäkuussa 1997. Esiintymiset Tampereella, Helsingissä, Turussa ja Seinäjoella jättivät edellä mainituin perustein moneen läsnäolleeseen, myös allekirjoittaneeseen, ikuisen muistojäljen. Suurella varmuudella kitaralegenda ei hevillä unohdu myöskään Esa Kuloniemen mielestä. Svart-LP:n sisäpahviteksteissä kohtaamistaan muisteleva Bluesministeri lämmitteli maestroa Tavastia-klubilla The Hypnomeninsä kanssa, päästen myös soittamaan esikuvan rinnalla tämän encore-osuuteen sekä vierailemaan aiemmin samana päivänä Linkin eskorttina suorassa Jyrki-tv-lähetyksessä.
Englannin turneensa aikoihin Wrayllä itsellään oli vielä elämää kymmenisen vuotta jäljellä. 68-vuotiaana hän oli yhä soitannollisesti sekä lavaesiintyjänä rautaisessa ja luomisvoimaisessa vedossa, vaikka ymmärrettävästi keikat klassikoiden täyttämiä tuppasivat väkisin olemaankin – juuri niitähän yleisö oli häneltä kerta toisensa jälkeen tullut kuulemaan.
Vuosikymmenet Tanskassa asunut Link Wray menehtyi 76-vuotiaana marraskuussa 2005, jättäen jälkeensä mykistävän levytysperinnön. Kenties suomalaisten käyttöön tästä mittavasta jäämistöstä olisi pienellä lisävaivannäöllä ollut kaivettavissa esille vielä hitusen kiinnostavampaakin materiaalia.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2023)
