KNUCKLEBONE OSCAR – Uncle Knuckle
(Stupido TWINLP/CD281)
On jokseenkin mahdotonta sulattaa väitettä, että Oskari Martimon ensimmäinen sooloalbumi olisi todella syntynyt vasta nyt – värikkään artistipersoonan tahkottua uraansa jo yli 30 vuoden ajan. Monia pitkäsoittoja omalla nimellään julkaissut kitaristi-laulaja kuitenkin mieltää aikaisemmat tuotoksensa nimenomaan bändilevyiksi. Uutuuden kohdalla linjaus sen sijaan ei ole yhtä päivänselvä.
Entä onko viisikymppinen villimies sitten kenties päästänyt pitkän odotuksen myötä itsensä seestymään ja vaihtanut lättähattujen hommat aikuisempaan musiikintekoon? Ei sinne päinkään. Knucklebone-ideahautomo on ollut ilmeisen kovassa käytössä ja studiojäljestä on prosessoitunut huolellisella säätämisellä monella tapaa mykistävä kokonaisuus.
Liian helpolla sankarimme ei meitä tälläkään kertaa päästä. Kuulija nakataan heti kättelyssä luolamies-aiheisen spoken word -kappaletrilogian Troglodyte Pt. 4-6 ajaksi siihen päätyyn allasta, jossa eivät jalat yllä likellekään pohjaa ja jossa outo funkahtava voima imee uhriaan yhä syvemmälle. Myyttinen usva hieman hälventyy ensimmäisen vokalistivieraan Tuomo Prättälän vuorenvarmassa Gladys Knight & The Pips -käsittelyssä puhaltimien voimistamalla soul-tunnelmoinnilla I’ve Got To Use My Imagination. Martimon asianmukaisen väkevänä läpi levyn säilyvä sähkökitarasoundi sitoo lähtöasetelmiltaan hyvinkin erityyliset kappaleet luontevasti toisiinsa.
Roots-juuriaan piilottelematon mutta niistä omassa musiikissaan jo sangen etäälle kulkeutunut Tuure Kilpeläinen tarjoaa vastaavanlaisissa deep-soulahtavissa tunnelmissa albumin sykähdyttävimmät minuutit, kun rohkean tulkinnan aiheeksi on löytynyt Luther Ingramin 1970-luvun alussa hitiksi nostama (If Loving You Is Wrong) I Don’t Want To Be Right. On harmi, ettei tätä puolta Kilpeläisen osaamisesta ole juuri päästy aiemmin levyltä todistamaan.
Jokaiselta ”Uncle Knucklen” naissolistilta laatutyötä sitä vastoin uskalsi odottaakin. Molly Moonstonelle valikoitunutta ja jo lähtökohtaisesti riemukasta Little Bobin Louisiana-juomalaulua I Got Loaded virkistävät elektroswing-sävyt, Ina Forsman puolestaan herkistelee tyylikkään yhdessä Oskarin kanssa luomansa urbaanin blues-slovarin Reno ja Marjo Leinonen vispaa roimana soul-rock’n’rollina 1960-lukuisen Little Richard/Larry Williams -numeron I Need Love.
Kekkonen-Rockin Oskari duetoi teini-ikäisen Amos-poikansa kanssa Mauri Anteron tapaan på svenska, mutta poliisisireeniäänin vuoratun puolitoistaminuuttisen voisi helposti kuvitella olevan vaikkapa Amerikan kreiseimmän rokkarin Hasil Adkinsin tekosia.
Itsenäisinä laulusuorituksinaan Knucklebone hurjastelee hienon r&b-revyyspektaakkelin The Professionals, New Orleansissa äänitetyn varsin kurinalaisen bluesversion Slim Harpon Shake Your Hipsistä sekä tiukasti Dr. Johnin suuntaan kumartavan funkahtavan teemakappaleen Uncle Knuckle – tarinan siitä kummallisesta sukulaissedästä, jota perhejuhlissa katsotaan hieman kieroon mutta jota kuitenkin vähintään salaa diggaillaan. Levyn CD-painoksella kuullaan vielä erityisen riisuttu nuotiolaulumainen sooloblues Cured Sausage ja vastaavasti LP:llä niin ikään Dr. Johnin repertuaarista Martimon säännölliseen keikkakäyttöön jäsentynyt I Walk On Guilded Splinters extrapsykedeelisine introsoittoineen.
Albumin itseoikeutettuna päätöksenä kumiseva Eero Raittisen Peter Green -julistus The Green Manalishi palaa vielä huipennukseksi alun maaniseen puhelaulantatyyliin vanhemman mestarin suvereenina taidonnäytteenä.
It’s good to be the king, tavataan sanoa, mutta vielä rapeammalta taitaisi sittenkin maistua elo Uncle Knucklena!
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2024)
