JUSSI & THE BOYS – Rokaten Tieni Meen
(Emsalö Music EMLP048/EMCD048)
Eräänlaiseksi tilinpäätöksekseen tulkittavissa olevan albumin etukannessa utuisena, ikään kuin jo kuvasta haalistuvana taustahahmona oman rippipotrettinsa takana istuva ”opettaja Raittinen” on rokannut 80-vuotisella elämäntaipaleellaan halki tien, joka jäänee vain haaveeksi käytännössä jokaiselle muulle suomalaiselle juurimuusikolle. Jäähyväisten jätön ei silti pitänyt olla Jussinkaan kohdalla vielä ajankohtaista. Niin pääsi valitettavasti käymään. Suru-uutinen mestarin poismenosta 13.2.2024 tavoitti Blues Newsin toimituksen tarkalleen samalla hetkellä tämän lehden painoon saattamisen kanssa.
Viimeiseksi jääneellä julkaisullaan Raittisen äänestä ymmärrettävästi välittyy jo vuosirenkaiden kertyminen, mutta hauraus ei hänen sydämellistä tulkintaansa edelleenkään paina. Vanhalla tienraivaajalla on yhä sekä sanottavaa että tärkeä mentorin tehtävänsä. On tyypillistä Jussia, että hän haluaa jakaa tässäkin vaiheessa huomiota myös nuoremmille seuraajilleen: Marko Haaviston suomentama nimikappale on totta kai kuin suoraa biografiaa laulajan omasta arjesta, vaikka kyseessä on Mack Vickeryn tekele Rockin’ My Life Away. Kolmekymppinen laulaja-lauluntekijä Janne Kaunisto on saanut levylle mukaan peräti kaksi tekstiään, Don Gibsonin Sea Of Heartbreakista jalostuneen Kaihon laineet sekä Bob Wills -luennan Poreilevaan tuoppiin tuijotan (Bubbles In My Beer). Luonteikkaiden lyriikoiden voisi hyvin kuvitella olevan ”Sarchan” itsensä taattua käsialaa. Lisäksi Kauniston nuotintama ja aikaisemmin englanniksi levyttämä Country Music & Honky Tonkin’ on vastavuoroisesti kotimaistunut Jussin toimesta muotoon Kantrimusaa ja honkytonkkii. Kokonaan uutta tuotantoa edustavat Esa Elorannan perua olevat Nyt tai ei koskaan ja Ehkä muistat minut, joista etenkin jälkimmäinen Glen Campbell -henkinen balladi on koskettavuudessaan ja henkilökohtaisuudessaan äärimmäisen pysäyttävä huipennus levylle.
Varhaisempaa levytysarkistoaan Raittinen perkaa päivitysversioilla Kari Kuuvan kääntämästä Pitkästä mustasta autosta (Long Black Limousine) sekä Juha Kainulaisen kirjoittamasta Joensuu kutsuu -western swingistä. Lisäksi hän on poiminut omasta sävel/sanoituskansiostaan käsittelyynsä Rauli Somerjoen 1980-luvun puolivälissä vokalisoiman Elvis-standardin Melkein halvaannuin (Paralyzed) ja Marionin vuoden 1980 iskelmän Rakkaus on ikuinen (toisena tekijänään Juice Leskinen). Baddingin nimi löytyy myös Mä aion istuu vaan -rokin (I’m Gonna Sit Right Down And Cry (Over You)) suomennoskrediiteistä. Kitarainstrumentaalina rockabillyhengessä tulkittu Beatles-klassikko She’s A Woman rikkoo laulettua ja vahvasti kantripitoista kaavaa sympaattisella tavalla.
Entä 60-vuotias The Boys sitten? Koska Raittinen ehätti jo marraskuussa 2023 tiedottaa lopettavansa keikkailemisen, jää Suomi-rockin korkeakoulun viimeiseksi läpäisijäksi järjestysnumerolla 37 parisen vuotta sitten yhtyeeseen liittynyt basisti Lasse Sirkko. Häntä vakiopojissa täydentävät Jari ja Tuomas Metsberg kitaroissa sekä Eero ”Rudy” Ryynänen rummuissa. Albumilla vierailevien lähes parinkymmenen muusikon joukossa saavat erityisinä tähtinä soittimensa kuuluville mm. liuta entisiä Boys-kitaristeja (Antti Tammilehto, Eero Lupari, Nono Söderberg ja Olli Haavisto), kosketintaiturit Hillel Tokazier, Harri Taittonen ja Antti Ikola sekä niin ikään Boys-historiaa omaava saksofonistilegenda Eero Koivistoinen.
Vuonna 2014 Jussi & The Boys kutsui jo fanejaan ennenaikaisiin läksiäisiinsä pitkäsoiton ”Kerran vielä, pojat!” merkeissä. Sen jälkeen bändin levytystuotanto kuitenkin karttui kahdella vaikuttavalla studioalbumilla sekä useilla muilla äänitteillä. Ainutlaatuisen julkaisukaaren olisi kernaasti suonut jatkuvan vaikka loputtomiin. Rauhallista taivasmatkaa, Jussi Raittinen.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2024)
