JOHN PRIMER – Teardrops For Magic Slim
(Blues House Productions JP2023)
Kaikkien Blues News -nimisen lehden lukijoiden tulee oletusarvoisesti, tai sanosinpa jopa välttämättä, muistaa järkälemäinen blueskolossi Magic Slim. Mutta kuinkahan monet muistanevat hänen kuolemastaan vierähtäneen menneenä talvena (21. helmikuuta) tasan 10 vuotta. Se on yksiselitteisesti tämän uunituoreen CD:n argumentointi ja julkaisemisen ajankohdan viitekehys. Itse musiikki on tallennettu näihin raameihin sovittaen Chicagon Rosa’s Lounge -klubilla viime vuoden marraskuun lopulla. Levyn tuottajana on toiminut John Primerin Lisa-vaimo.
Primer oli (kuten bluesdiggareiden oletetaan myös hyvin tietävän) Magic Slimin vuosien saatossa lukuisia eri kokoonpanomuutoksia kokeneen, mutta aina erinomaisen Teardrops-yhtyeen yksi pitkäaikaisista kakkoskitaristeista. Siinäpä on sitten CD:n nimeämisen toinen kyyneliin viittaava referenssi. Juuri Slimin Teardrops-korkeakoulussa Primer kouluttautui aikanaan ja kehittyi vuosien saatossa niihin mittoihin, missä hän nykyisin paistattelee Chicago-bluesin harvalukuisen ykkösdivisioonan huipulla.
En alkanut muistelemaan enkä laskemaan, kuinka monella Slimin omista yli 40:stä albumista Primer oli mukana. En myöskään sitä, millä Slimin albumeilla olisi mahdollisesti kuultavissa tämän CD:n kappaleistoa. Moisesta askartelusta olisi tullut liian massiivinen. Sen sijaan jonkun verran ihmettelin, miksi levyllä kuullaan ainoastaan yksi Magic Slimin oma sävellys, puolimatkan krouvin Trouble Of My Own. Muut 11 raitaa ovat sitten tuttuakin tutumpia juttuja, mikä ei tällä kertaa ole suinkaan kielteinen ilmaus, eikä tarkoita niissä olevan oikeastaan yhtikäs mitään vikaa. Esimerkkeinä Elmore Jamesin Look Over Yonder Wall, Guitar Slimin Things I Used To Do, Bo Diddleyn Before You Accuse Me tai J.B. Lenoirin Mama Talk To Your Daughter saattavat vaikuttaa loppuunajetuilta standardeilta, mutta pois se miellekuva. Ne nimittäin toimivat takuuvarman bändin toimesta takuuvarmasti. Ainoastaan Jimmy Dawkinsin Luv Somebody ja A.C. Reedin Buddy Buddy Friend eivät ehkä iske ihan samalla intensiteetillä kuin muut levyn tuttavuudet. CD:n täysin ymmärrettävä päätösraita, Little Miltonin Blues Is Alright olisi sekin muutoin ihan ookoo juttu, mutten ymmärrä miksi sen loppuhäntään on jätetty reilun minuutin mittainen turha yleisön yhteislaulatus. Reilun 70 minuutin CD:n olisi hyvin voinut lyhentää 69-minuuttiseksi. Vaan sepä taitaa olla ainoa kritiikkini tälle hienolle tribuuttilevylle.
Primerin ohella mukana muisteloissa on muutakin entistä Magic Slim -kalustoa, jota nähtiin mm. aikanaan Rauma Bluesissa 2005, kitaristi Jon McDonald, rumpali Earl Howell ja basisti Danny O’Connor. Heidän lisäkseen vieläpä Slimin poika, kitaristi-laulaja Shawn Holt vierailee solistina kahdella raidalla, Willie Dixonin Let Me Love You Baby ja Elmore Jamesin It Hurts Me Too. Shawn möräkkä laulu sopii niille hienosti, ja näistä ensin mainittu svengaa kuin se kuuluisa 1970-luvun hirvi, kun taas jälkimmäisellä Primerin slidekitara viuhuaa komeasti Elmoren hengessä.
CD:n äänitekninen taso ja toteutus on moitteeton, vaikka kyseessä on klubi-tallenne, tosin kyllähän nykyajan tekniikka mahdollistaa tällaisen. Äänimaailma ja balanssi on “old school” -tyyliin korvia hivelevän tasapainoinen stereo, jossa vasen kanava tarjoilee Primerin juoksevan ryöpsähtelevää, helmeilevää Chicago-kitaraa ja oikeanpuoleinen puolestaan McDonaldin tehokasta rytmikitarointia. Toki hänkin saa omat soolospottinsa levyllä, ja muu porukka on sopusuhtaisesti takaamassa maistuvan keitoksen. Tällainen kokomusta Chicago-bändi, joka soittaa sitä ihka oikeaa itseään alkaa olla tätä nykyä harvinaista herkkua.
Levyllä ei ole juuri lainkaan live-tallenteille valitettavan yleisiä kompastuskiviä, kuten turhaa jauhamista ja tahkoamista sekä yleisön mölinöitä, pois lukien jo mainittu CD:n turha päätösminuutti sekä siellä täällä aivan muutamat suvantokohdat. Levy on mainio jatkumo viime Blues Newsissa J-P Bergin arvioimalle John Primerin “Hard Times” -CD:lle.
Pertti Nurmi
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
