JOHNNY RAWLS – Walking Heart Attack
(Catfood CFR-033)
Mississippissä 1951 syntynyt mutta 1960-luvun lopulta lähtien Milwaukeessa viihtynyt Johnny Rawls on niitä surullisen hahmon soulblues-ritareita, jotka ovat tuntuneet olleen ”läsnä” aikojen alusta asti, mutta suurten nimiartistien joukkoon heitä ei ole syystä tai toisesta koskaan ymmärretty laskea. Aihetta tosin olisi – ja kohta jo hieman kiirekin, sillä pian myös tämä tapaus alkaa olla sukupolvensa viimeisiä aktiivisia musiikintekijöitä sarallaan.
Omaleimainen laulaja, instrumentalisti, lauluntekijä ja tuottaja pääsi elämään julkisuuden lähituntumassa heti täysi-ikäiseksi tultuaan, soittaen kitaraa mm. Joe Texin, Z.Z. Hillin sekä 1970-luvun puolivälistä lähtien O.V. Wrightin yhtyeissä. Jälkimmäisen kokoonpanossa hän toimi myös musiikillisena johtajana aina tämän kuolemaan 1980 asti. Soolouralle ja omien albumien tekoon Rawls siirtyi brittiläisen JSP-merkin suojeluksessa 1996. Levyjä on sittemmin kertynyt parisenkymmentä. Huomattava osa niistä on syntynyt uutuuskiekon tavoin Bob Trenchardin pyörittämällä teksasilaisella Catfood Recordsilla, mutta herrojen edellisestä yhteistyön hedelmästä on joka tapauksessa peräti kuutisen vuotta aikaa. Hiljaiseloa artisti ei kuitenkaan ole viettänyt, sillä pelkästään 2020-luvulla hänen plakkariinsa on kertynyt muilla yhtiöillä jo kolme aikaisempaa ensiluokkaista pitkäsoittoa.
Poiketen valitettavan monista southern soul -kentän julkaisuista, Rawlsin kohdalla sekä levyn tuotantoon, ulkoasuun että ennen kaikkea soitannolliseen tasoon on tavattu aina panostaa koko rahan edestä. Siten poissa ovat niin halvan kuuloiset syntikkataustat kuin 1990-lukuisella piirto-ohjelmalla väsätyt nolonpuoleiset kansigrafiikatkin. Säestysryhmä, Catfoodin talon orkesteri The Rays säilyttää kiinteän olomuotonsa läpi ”Walking Heart Attack” -sessioiden ja hoitaa kaiken kaikkiaan tehtävänsä huolellisesti sekä elävältä ”oikealta” yhtyeeltä kuulostaen. Toiminta Rawlsin taustalla on saumatonta, eikä ihme, samaiset kaverit ovat olleet tekemässä eräitä Johnnyn aiempiakin levytyksiä.
Rawls itse keskittyy nyt laulamiseen eikä soita pääinstrumenttiaan kitaraa kuin vain parilla raidalla. Hänen paikkansa tässä virassa onkin perinyt kokenut soul- ja funkmuusikko Johnny McGhee – aivan kuten hän teki jo edellisellä Catfood-CD:llä ”Tiger In A Cage” vuonna 2016. Dan Ferguson koskettimissa, Bob Trenchard bassossa ja Richy Puga rummuissa huolehtivat rytmisen pohjan kantavuudesta, nelihenkinen puhallinsektio sekä pari taustalaulajaa varmistavat vielä osaltaan selustan.
Kymmenestä raidasta kuusi on Rawlsin ja Trenchardin kimpassa kypsytettyä käsialaa, Catfood-yhtiökaveri Derrick Procell on antanut käyttöön yhden esityksen (tanssigroovahtava Heal Me) ja loput kolme ovat covereita: vuonna 2016 edesmenneen ystävänsä Otis Clayn Hi-merkin klassikko Trying To Live My Life Without You, Johnny Copelandin O.V. Wrightille 1970-luvun alussa kirjoittama (I Was) Born All Over sekä Bruce Springsteenin Hungry Heart. Viimeksi mainittu ei ole kappalevalintana niin villi kuin ensivaikutelma antaa olettaa, sillä Rawls on tarttunut ennenkin pop- ja rock-kentän hitteihin ja tehnyt niistä autonomisia soul-rekonstruktioitaan.
Laulajan omissa lyriikoissa eletään turhasta kainopuheisuudesta vapaata syvän etelän päivärytmiä – ja useimmiten pohdinnan aiheiksi ovat päätyneet tavalla tai toisella naiset: funk-vetoisella nimikappaleella heistä varoitellaan hurjimmillaan sydärin aiheuttajina, skarpilla soulbluesilla Tell Me The Truth daamia tivataan petkutusaikeista ja mukaansatempaavan hyväntuulisesti rullaavalla Liesilla päädytään kunnolla petetyksi. Kertoja omaksuu vuorostaan ketkun roolin laululla One More Sin, uskoen ettei yksi synti lisää vielä johdata häntä hornan porteille. Free’llä taas kiitellään gospel-vireessä Yläkertaa mahdollisuudesta elää elämää valitsemallaan tavalla. Empaattinen päätös Mississippi Dreams opastaa vielä lopuksi koko seurakunnan Rawlsin vanhoihin kasvumaisemiin.
Laadukas eikä taatusti vihonviimeinen tuote hienolta artistilta, jonka tyylitajuun uskaltaa näissä kekkereissä näemmä yhä luottaa.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2023)
