JOE BONAMASSA – Live At The Hollywood Bowl With Orchestra
(J&R Adventures/Provogue, CD/2-LP + DVD/Blu-ray)
Jälleen uusi Joe Bonamassa -livelevy, ja paino on sanalla jälleen, sillä edellinen livekiekko ”Tales Of Time” ilmestyi vuosi takaperin. Näiden kahden julkaisun välissä näki päivänvalon ”Blues Deluxe Vol. 2” (ks. BN #323). Mikäli en aivan väärin muista, kyseessä on Bonamassan 20. livealbumi. Vaikka konserttikiekkoja on kertynyt noinkin paljon, ei niissä turhia päällekkäisyyksiä ole, ja uutukainen sisältää paria poikkeusta lukuun ottamatta eri kappaleita kuin ”Tales Of Time”.
Helsingin keikalla nähty bändi on vuosien aikana hioutunut kokoonsa nähden saumattomaksi yksiköksi. Vaikkei sovituksia ole juurikaan perusbändin osalta menty muuttamaan, niin ison orkesterin tukemana tutut kappaleet saavat uutta tartuntapintaa. Repertuaariin päätyneet sävellykset on poimittu Bonamassan verkkaisemmasta osastosta, mikä on erittäin toimiva sabluuna. Majesteetillisen When One Door Opens (Overture)’n jälkeen meno potkaistaan käyntiin Curtain Callin voimin, jonka voimakas kitarariffi vyöryy päälle höyryveturin tavoin. Kaunis Self Inflicted Wounds toimii loistavasti ison orkesterin kanssa, vaikkei aivan studioversion herkkyyttä tavoitakaan. Kaikista eniten edukseen on muuttunut The Last Matador Of Bayonne, joka puhaltimien sekä trumpetilla soitetun intron kera on saanut lisää syvyyttä. Lähes kaikki kappaleet ovat saaneet lisää pituutta, mutta eivät kuitenkaan liiaksi asti. Bonamassa on hyvässä iskussa ja heittää muutaman todella tiukan soolon, ja esimerkiksi Twenty-Four Hour Blues sekä No Good Place For The Lonely ovat kitaransoiton juhlaa.
Mikäli CD:n kuuntelu alkaa tökkiä, kannattaa siirtyä kuvallisen materiaalin pariin, jolloin kaikki aukeaa taas aivan uudella tavalla. Blu-rayn osalta on sanottava, että editointi on aika onnistunut, sillä melkein kaikki actionkohdat näytetään eivätkä leikkaukset ole liian nopeita. Positiivista on, ettei yleisöä juurikaan näytetä, tosin yleiskuvaa saisi olla enemmän, ja ne muutamat koillisesta kuvatut yläilmakohdat olisi pitänyt jättää pois, sillä ne ovat aivan turhia. Kitarasoolot näytetään lähes kokonaan, vaikka kamerakulma vaihtuu aika monesti.
Ainoa miinus tulee materiaalin vähyydestä, sillä vaikka CD on ahdettu aivan täyteen, niin runsaan tunnin mittainen Blu-ray olisi kaivannut muutaman extraraidan, kuvagallerian, soundcheckin tai edes jotain. Monilla muilla Bonamassa live-DVD-levyillä on bonuksia ollut, joten kysymys kuuluu, miksei tällä kertaa? Kaikesta huolimatta, vaikkei levy tarjoa sinällään mitään uutta tai yllättävää, se on monin verroin parempi kuin ”Tales Of Time”.
Mielestäni ”Live At The Hollywood” on yksi Bonamassan parhaista livejulkaisuista. Tätä sopii kuunnella toisenkin kerran sitä tulevaa uutta materiaalia sisältävää studioalbumia odotellessa.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 3/2024)
