JO’ BUDDY & DOWN HOME KING III FEAT. NIEMINEN – Soul ’N’ Roll Jubilee
(Ram-Bam RAM 010)
Jussi Raulamon seitsemäs Jo’ Buddy -nimikkeen alla purkitettu ja kaikkiaan kymmenes hänen Ram-Bam-merkkinsä kautta ilmestynyt albumijulkaisu onnistuu tuomaan jälleen yhden uuden ulottuvuuden arvostetun artistipersoonan levytuotantoon. Vannoutuneimpia fanejaan hän ei tosin pääse täysin puskan takaa yllättämään, mutta varmaa on, ettei luomisvoimaisuuden synonyymiksi tunnustettu rootstaituri tyydy nytkään vain toistamaan itseään.
Hätäisesti analysoimalla urkurin lisääminen totuttuun duo-muodostelmaan on tietenkin jo sellaisenaan näkyvä muutos entiseen. Sinänsä urkuri Sami Niemisen läsnäolo ei kuitenkaan ole jättiuutinen, onhan kolmikko tehnyt yhteisiä keikkoja satunnaiseen tahtiin jo vuosien ajan. Myös levyn musiikki on syntynyt huomattavan pitkän, lähes puolen vuosikymmenen mittaiseksi venähtäneen rupeaman varrella. Esitysten ensisijaisena tallennuspaikkana on toiminut joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta Tomi Leinon Suprovox-luottostudio Karkkilassa.
Jimmy Smithin hengessä urkujen dominoimana ikuistettu instrumentaali Preachin’ High antaa levyn ensimmäisen keulapaikan ”Kanttori” Niemiselle. Normaalisti kauttaaltaan Jussin omista kappaleista koostuville Raulamo-julkaisuille poikkeukselliseen tapaan Nieminen on saanut edellisen lisäksi kunnian laatia myös albumin 6-minuutisen päätösjazz-maalailun Driftin’ At Midnight, jolla trion seuraan liittyy vielä fonisti Juho Hurskainen. Raulamon henkilökohtainen instrumentaalinen panos on niin ikään vahva. Kiekon muista laulua sisältämättömistä raidoista soul-sävyinen Willie’s Shrimp Soup assosioituu Storyville-ravintolan ruokalistalta keikkakomennuksella lautaselle valikoituneeseen, kertoman mukaan erinomaiseen katkarapukeittoon, Rock-A-Bossa taas viestittää jo nimellään kuumentavansa lattari-r&b-rytmeineen tanssiparketin jos toisenkin.
Soitannollisesti äärimmäisen määrätietoisten ja ”normaalioloissa” itsenäiseen soundiinsa luottavien muusikoiden muodostama kokoonpano ilmaisee itseään niin ehjänä ja samalla raikkaana bändikokonaisuutena, että melkein rohkenisi ajatella, että kitaristi Raulamo ja rumpali Tyko ”Down Home King III” Haapala ovatkin liittyneet osaksi Niemisen urkuja, eikä sittenkään päinvastoin. Kanttorin koskettimien bassopainikkeet viettelevät kuulijaa erityisen lennokkaasti jorauskutsulla C’mon! Y’all! C’mon!, jolla acid jazz -mausteet tuntuvat tarttuneen lähivuosina paljon Lontoon maisemissa aikaansa viettäneen Raulamon tyylilliseen eväslaukkuun. Asiaa toki edesauttaa myös kappaleella vieraileva Lauri Vartola trumpetteineen.
Odotetumpaa Jo’ Buddy -tuotantoperhettä edustaa muun muassa Louisiana-väritteinen rentoilu So Glad, jolla solisti myös laulaa maukkaita stemmoja kilpaa itsensä kanssa. Vaikuttava esisoulahtava slovari At All tuo sekin hyvin esiin Raulamon kiistattomat äänenkäytölliset taidot, jotka saattavat joskus unohtua hänen tavaramerkkimäisten laulumaneeriensa alle.
Vaikkei Jo’ olekaan nyt ominut kirjoitusvastuuta täysin itselleen, suoranaisten covereiden levyttämiseen hän ei ole livennyt. Vanhan One O’Clock Humph -bändikaverin Petri Pylväsen kanssa kirjoitettu You Better Be G-O-O-D rullaa vastustamattomasti Scratch My Back -komppisena etelän soulblues-groovena. Pylvänen on vastannut myös hyväntuulisen Ain’t Gonna Hurry My Timen osasanoittamisesta ja -sävellyksestä, tämän kappaleenhan Humph levytti iso-orkesterisena sovituksenaan heti taipaleensa alkupuolella 1990-luvun alussa. Jussin uusintasuoritus vuosimallia 2021 tulvii yhä sellaista nuoruuden intoa, että se saa epäilemään joko omaa laskutaitoa tai sitten solistin hyödyntämää repeämää aikajatkumossa: voiko edelliskerrasta todella olla jo yli 30 vuotta?
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 6/2021)
