JASON RICCI AND THE BAD KIND – Behind The Veil
(Gulf Coast GCRX-9048)
Yksi nykyharpistien parhaita on mielestäni Jason Ricci ja ”Behind The Veil” on The Bad Kind -yhtyeen kolmas julkaisu. Aiempien levyjen arvostelut voit lukea BN-numeroista #238 ja #288. Muutaman vuoden hiljaisuuden jälkeen bändi on palannut studioon. Levyllä on mukana edellisten julkaisujen tavoin omien sävellysten ohella muutama lainakappale. Vokaaliosuudet on jaettu Jason Riccin ja Kaitlin Dibblen kesken liki tasapuolisesti, basisti Jack Joshua pääsee ääneen yhden kappaleen ajaksi. Parin dueton lisäksi levyltä löytyy muutama instrumentaali.
Bluesin maailmasta ollaan varsin kaukana, kun aloitusraita on kromaattisen harpun kanssa esitetty valssi. Aika hurja veto sanoisin, tuskin kovin monella olisi pokkaa tehdä mitään tällaista. Vaikka Ricci on tätä lukiessanne ehtinyt jo miehen ikään eli sivuuttanut 50:n merkkipaalun, hän kuulostaa käheän äänensä kanssa kymmenisen vuotta ikäistään vanhemmalta. Jonkun filtterin läpi toteutettu laulu kuulostaa kuin se tulisi veden alta. Baked Potato on kromaattisen harpunsoiton juhlaa, jota Brent Johnson myötäilee kitarallaan. Soolokohdassa hän päästää kaikki hevoset irti ja ehtii juuri pois alta, kun Ricci palaa harppuineen kehiin.
Vanha tuttu kosketinsoittaja Joe Krown, jonka kanssa Ricci julkaisi levyn ”City Country City” pari vuotta sitten, vierailee Dibblen laulamassa, Ruth Brownin tunnetuksi tekemässä 5-10-15 -kappaleessa ja saa lisää soittoaikaa Riccin ja Dibblen duetossa Why Don’t We Sleep On It.
Olen vakaasti sitä mieltä, että St. James Infirmary -sävelmästä on riittävästi versioita, enkä näe suuresti tarvetta enää uusille. Kaikesta huolimatta Ricci onnistuu saamaan näinkin kalutusta luusta irti jotain positiivista. Jack Joshua on säveltänyt Cirque Du Soleil -kappaleen ja joutuu luonnollisesti myös lauluhommiin. Bobby Rushin Ain’t She Fine kulkee hyvin alkuperäissovitusta mukaillen.
Levyn hurjin raita on Joanna Connorin slidekitaroima ja Dibblen säveltämä No Way, jossa Ricci tapailee harpullaan Spoonfulin riffiä.
Ensimmäinen ja ainoa harpputuuttausraita on Hip Hug-Her, jossa myös kitaristi Brent Johnson ja Krown saavat mukavasti sooloaikaa. Alkujaan runsaan parin minuutin instrumentaalisävellys on saanut triplasti lisää pituutta, mikä ei suinkaan haittaa, sillä eihän tähän kyllästy.
”Behind The Veil” on Jason Ricci & The Bad Kindin paras levy. Eipä niissä kahdessa aiemmassakaan mielestäni mitään moitittavaa ollut, mutta uutukainen on rennompi ja toteutus on enemmän luomu. Kaikille harppubluesin ystäville julkaisu saattaa olla lähes pakkohankinta, ja uskaltaa tätä suositella myös teille, jotka ette ylettömästä harpputuuttauksesta välitä ja pidätte enemmän kromaattisen harpun soitosta.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 1/2024)
