THE JAMES OLIVER BAND – Twang
(Last Music Co 2REV101)
No voi mahoton… Missä, siis missä on tätä kaveria nimeltään James Oliver piiloteltu näihin päiviin saakka? James tuli täysin puskista, mitä nyt eräs T. Nättilä hehkutti tätä. Kitaristi Oliver on läväyttänyt tiskiin värisuoran ja korjannut koko potin. Hän palauttaa kerrasta uskon siihen, että blues, rock and roll ja surf on yhä äänekästä ja oikeasti vaarallista musiikkia. Se ken ei usko, voi saada pahasti näpeilleen.
Pyörää ei siis tokikaan tarvitse keksiä uudelleen, mutta kuinka se pyöriikään, rolling, rolling. Kaiken keskiössä soi James Oliverin kursailemattoman riemukas sähköistäkin sähköisempi korkeaoktaaninen kitara. Amppeerit lyövät volttia vaan… ja vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy enemmän kuin toimintaleffasta, niin tyylirikkeet ja vastaavat karikot ohitetaan liput liehuen. James Oliver asettaa musiikilliselle ilotulitukselle ihan uudet nopeusrajoitukset ja määreet. Mies ei kuitenkaan pode vauhtisokeutta tai sorru tylsään itseään toistavaan tilutteluun, vaan hän osaa noukkia kitarastaan myös hempeitä ja nättejä, ennen kaikkea hallittuja ääniä.
Soppa pistetään kiehumaan vain basson (Darren Beale) ja rumpujen (Shane Dixon) sekä paikoin pianon, hammondin, koskettimien ja huuliharpun (Billy Lee Williams) voimin – ja lopputulos on polttavan kuumaa, jotakin villiä, alkukantaista ja ennen kaikkea alkuvoimaista. Tämä on heittämällä vuoden 2020 kovin rootsjulkaisu, ja arvioitsija on ihan pähkinöinä.
Valtaosa biiseistä on omia, mutta hoidellaan coverit ensin alta pois. TV Mama muistetaan shouter-kingi Big Joe Turnerin bravuurina. Rupinen boogie soi kunniaa Elmore Jamesille, joka oli originaalilevytyksen kitaristi ja menon jouhevuutta voi vain äimistellä. Vielä isommin iskee löylyä toinen samasta osoitteesta bongattu siivu, villinä ja vapaana lujaa rokkaava Honey Hush. Ray Davisille kirjattu Mean Little Mama on reteä vauhtirocker, joka vatkaa herhiläismäisillä kierroksilla. Tarinassa uhataan kurittaa päähenkilö vasaralla, jos tämä ei osaa olla siivosti. Raidan ”kuminauhasoolo” on aivan hervoton. Misirlou on eittämätön klassikko ja varmasti lukijoille tuttu. Nyt tuntuu kuin surffilauta liitelisi silkan kryptoniitin voimalla kohti kaukaista horisonttia, eikä tyrskyratsastajaa pidättele mikään. Tämä on soittamisen riemua puhtaimmillaan ja epäilen onko Misirlou ikinä liikkunut näin kovalla sykkeellä.
Huh-huh! Bileet eikun jatkuvat… The Missing Link peilaa surfmaisemia sekin. Tältä Brian Setzer oikeasti haluaisi kuulostaa ja raidan kitarailotulitus on räiskyvän pitelemätöntä kirmatessaan pitkin aavaa ulappaa. Blues-stomper -tyyliä jotenkin setzermäisessä hengessä edustaa puolestaan tykitys Outside Help. Meno on vaarallisen hurjaa, välillä tempo tippuu tänttäräntän puolelle ja myrskyisästi pauhaava, suorastaan murhaava täsmäsoolo ei anna mitään armoa.
Kiihkeä ja vimmainen taas ovat ensimmäiset määreet, jotka ponnahtavat mieleen Clean Housea kuunnellessa. Homma pelaa klassiseen blues-soundiin nojaten ja shuffle on suorastaan rytisevä voimallisuudessaan. Touhu on henkeäsalpaavan hurjaa, soundi iso ja syvä ja väliosan tänttäränttä antaa kappaleen rakenteelle luonnetta ja vaihtelevuutta.
Oman äärilaitansa levylle muodostaa iloittelu Upside Down Song, homman nimi on nyt country ja hillbilly. Kyllä tämän tahdissa kelpaa rivitanssia vetää, jos vain koivet pysyvät vauhdissa mukana ja jos ei stetsoni leimahda kesken kaiken liekkeihin. She Was The One on rytmikäs siivu, jollaisen voisi kuvitella olevan lähtöisin Dr Feelgood -yhtyeen ohjelmistosta. Stompperi on kuitenkin uusiotuotantoa ja raidan kitarointi vallatonta. Avauspala American Cars tarjoilee autoilun tematiikkaa, mutta vähän eri vinkkelistä kuin arvaisikaan. Miksi ne amerikanautot hyytyvät ja eurooppalaiset ja itäautot kiihdyttelevät ohi molemmin puolin? Itse biisissä piisaa rockenrollaavia kierroksia kuin ralliautossa ikään. Stay Outta Trouble on vauhdikas rocker sekin, kurttu tuo perusratkaisuun mukavasti lisämaustetta ja liukkaasti liippaava slidekitara on silkkaa herkkua.
Miten tämän vuodatuksen kiteyttäisi yhteen sanaan? Helposti! Mene levykauppaan ja sano ”Twang”.
Mikke Nöjd
(julkaistu BN-numerossa 6/2020)
