JAAKKO LÖYTTY – Blues Taivaan Portilla
(Eclipse Music ECD 2020104)
Suomi-gospelin ”modernin ajanlaskun” pioneereihin ja keskeisimpiin vaikuttajiin lukeutuva kitaristi-laulaja-huuliharpisti Jaakko Löytty (s. 1955) on tehnyt huomionarvoista työtä myös bluesin parissa. Silti vaikuttaa siltä kuin hänen tämä puolensa olisi valitettavan usein päässyt harrastajakunnalta unohtumaan – ainakin mikäli tunnettuutta roots-saralla vertaillaan hänen Mikko- ja Sakari-veljiinsä. Väliinputoajan asemasta kielii tavallaan myös artistin uusimman levyn BN-esittelyn anteeksiantamaton viivästyminen.
Vanhempiensa lähetystyön johdosta Löytty tuli viettäneeksi pitkiä jaksoja Namibiassa jo lapsuudessa, asuen ja työskennellen Afrikan mantereella sittemmin myös aikuisiällään. Tämä kulttuurinen kytkös on väistämättä jättänyt painaumat hänen omaankin musiikkiinsa, jota on tähän mennessä ilmestynyt yli kolmenkymmenen pitkäsoiton verran, alkaen vuoden 1974 debyytti-LP:stä ”Asioita joista vaietaan”. Artistin 2020-luvun ensimmäinen albumi ”Blues taivaan portilla” on hänen toistaiseksi kokonaisvaltaisin lähestymisensä kohti sekä sinisäveliä että osittain myös maallisempia laulunaiheita.
Hengellisyys on totta kai yhä voimallisesti läsnä Löytyn tulkitsemassa Suomi-bluesissa. Jyrkkä vastakkainasettelu uskonnollisen ja populaarisen afroamerikkalaisen musiikkitradition välillä on aihepiirin harrastajien aivoihin iskostettu premissi, josta blueshistorioitsijat ovat hamasta menneisyydestä saakka muistaneet meitä valistaa. Kapean leivän perässä ammattiaan harjoittaneet countrybluesmuusikot tunsivatkin sieluntuskansa usein erityisen perskohtaisesti käydessään sisäistä kamppailuaan kirkon oppien, kaupallisuuden ja ”synninteon” harmaalla siirtymävyöhykkeellä. Suomalainen tuo vanhaan dilemmaan mukanaan oman kosketuspintansa, joka ei ole amerikkalaisesikuvien tapaan yhtä kategorinen. Ei Löyttykään silti ehdoin tahdoin sotke lanseeraamaansa ”pettuleipägospeliin” tai ainakaan tälle levylle vuosien 1988–2019 välillä laatimiinsa teksteihin suoranaisia paheellisia aiheita, sen sijaan hän voi hyvin kuvailla lauluissaan yläkerran teemojen vastapainona arkisesti ja vertauskuvauksitta vaikkapa kyltymätöntä ruokahalua (Mun on nälkä) tai hometalon hankintaa ja muita vastaavia epäonnisia ihmiselon sattumuksia (Remonttiin).
Myös kiekon kolmella lainanumerolla kortit jakautuvat tässä suhteessa nätisti kahteen pakkaan, kun artisti tarjoilee omina käännöksinään folk-sovitteisen House Of The Rising Sunin (Talo nousevan auringon), gloriaa ja kiitosta totunnaisemmalla gospel-kaavalla julistavan traditionaalin Since I Lay My Burden Down (Laskea kun taakat saa) sekä Wilbert Harrisonin Let’s Work Together -hitin, jonka uudistettu luenta Nyt rakentamaan esitetään hersyvästi Jorma Välimäen tuuban sekä Jarkka Rissasen lap steelin vahvistamana.
Moniosaaja Rissanen on myös toiminut kolmen vuoden periodin kuluessa Lapinlahdella, Tampereella ja Kuopiossa järjestyneiden studiosessioiden äänittäjänä yhdessä Tapio Ylisen ja Dave Forestfieldin kanssa. Kaikki edellä mainitut ovat osallistuneet sessioihin kitaristeina (Ylinen lisäksi kosketinsoittajana). Heidän ohellaan mukana kuullaan Mikko Löyttyä basistina, Seppo Rautevaa ja J-P Hautalampea rumpaleina sekä Sanna Natusta viulistina ja taustalaulajana.
Tyylillisesti albumi sekoittelee mannertenväliseen gospel-synteesiinsä luontevia osasia niin bluesista, eteläisestä bluesrockista kuin rokahtavasta kantrifolkistakin. Sovitukselliset ideat ovat raikkaita mutta maltillisia. Esimerkiksi Jarkka Rissasen mandoliini ja lap steel juurentavat viehättävällä tavalla kuolemanläheisistä lyriikoistaan huolimatta lupsakkaana puoliakustisena shufflena tallaavaa nimiraitaa Blues taivaan portilla. Lyyriseltä rakenteeltaan ja fraaseiltaan esitys on silkkaa vanhan liiton countrybluesia. Poismenon uhka puhuttaa myös hituribluesilla Tää laiva hukkuu. Elämänkokemusta ja auktoriteettia huokuvalla jykevällä äänellään Löytty on omaleimaisimmillaan perihärmäläisin keinoin sinisävytetyllä Ukko-Paavolla, josta on aistittavissa yhtymäkohtia muun muassa Faarao Pirttikankaan tuotannon suuntaan. Köyhyyden kiroista raadollisesti kertova Riitan virsi päästää jälleen kosketustuntumaan Delta-bluesin hengen.
Selkeämmin skandinaavisen virsiperinteen jatkajina soivat puolestaan jylhätunnelmaiset Tuomitse, Herra ja Herra, meitä siunaamaan, jotka ovat samalla vaikuttavan kappalevalikoiman sävellyksinä ja sanoituksina vanhimmat sekä julistavuudestaan johtuen myös perinteisen bluesin ystävälle levyn sisällöstä selvästi haastavimmat yksittäisteokset.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2022)
