HURRIGANES – Making Of… Hot Wheels
(Talsti EDLP2123)
“No mutta mikäs tämä nyt on?” Kysymys on saattanut päästä perehtyneemmänkin Hurriganes-diggarin suusta tämän levyn nähtyään. Kun itse kuulin tästä tekeillä olevasta julkaisusta, odottelin malttamattomana sen ilmestymistä. Vieraillessani tuottaja Richard Stanleyn luona kaverini Zellun kanssa lähes 20 vuotta sitten, yllätti Riku meidät kesken illanistujaisten. Hän kaivoi esiin vanhan kelanauhan vuodelta ’76 ja kysyi haluaisimmeko kuulla sen. No totta kai! Rikun asetellessa nauhaa, tutkimme koteloon käsin tehtyjä riipustuksia. Siinä luki selvästi Hurriganes, mutta kappaleiden nimet näyttivät oudoilta. Kun nauha lähti pyörimään, tajusimme sekunnissa mistä oli kyse. Hurriganesin vuoden ’76 menestyslevyn ”Hot Wheels” harjoitusnauhoista, mutta erinomaisella äänentoistolla. Tivasimme Rikulta, että mistä tämä löytyi ja mistä on kyse. Hän valitteli, ettei kunnolla muista, koska äänityksistä oli jo aikaa 25 vuotta, joten ryhdyimme yhdessä asiaa pohtimaan. Stanley lupasi meille vielä cd-kopiot siitä, mutta eihän niitä koskaan tullut. Syykin tiedetään, jäljet johtivat Porvoon suuntaan, mutta ei siitä sen enempää.
Hurriganes oli ’76 alkupuoliskon kiperässä paikassa. Remu suoritti vankeusrangaistustaan, vaikkakin lievin ehdoin. Hänellä piti olla valvottu päivätyö ja viettää aikansa kiven sisällä vain illasta aamuun. Keikkoja ei ollut, jokusta päiväkeikkaa lukuun ottamatta. Otto Donner junaili hänelle työpaikan Love Recordsin varastomiehenä, jonka pääasiallinen tehtävä oli suunnitella Hurriganesin tulevaisuutta. Päivisin ehti siis harjoitella uusia kappaleita, tehdä Shellin mainosvideo, tuottaa Cisse Häkkisen menestyksekäs soololevy ”Teendreams” ja mm. äänittää tämä demonauha niistä uusista kappaleista. Kyseessä ei ole mikään tavanomainen kellaridemo, vaan se nauhoitettiin Finnvoxin studiolla kesäkuun 6. päivä. Kaikki on soitettu livenä, eli ilman mitään päällesoittoja. Soundi on loistava, mutta valitettavasti laulu jää paikka paikoin vähän alle – ei kuitenkaan pahasti. Bändi on uskomattomassa iskussa. Osa kappaleista kulkee vieläkin rivakammin kuin myöhemmin julkaistulla levyllä. Erityisesti Ile Kallion kitaransoitto on herkkua korville, sillä monet soolotpoikkeavat sittemmin julkaistuista. En vieläkään ymmärrä, miksi ”Hot Wheelsillä” jotkut soolot olivat niin minimoituja. Esimerkiksi Kenny At The Cornerin soolon olisin mieluummin kuullut tällaisena kunnon intensiivisenä sahauksena. Miten ihmeessä demoa mentiin tekemään Suomen kalleimpaan studioon, mutta itse levy tehtiin halvimmassa, Lahden Microvoxissa? Nämähän olisivat kelvanneet pohjiksi jo sellaisenaan. Toisaalta Microvoxin soundissa on rosoisuudessaan tiettyä taikaa.
Tällä levyllä on 10 ”Hot Wheelsin” 12:sta kappaleesta. Bad Baby ja Come To Me Baby syntyivät kai vasta jälkeenpäin. Täydennystä toki nauhalta löytyi. Työnimellä ”Rock’n’Roll Star” kulkenut kappale sai sittemmin nimekseen I’m Movin’ On. Sehän on yksi suurimpia harvinaisuuksia, sillä sitä ei levytetty koskaan. Ainoastaan pieni otos kuullaan Hurriganesin elokuvassa ”Hot Wheels – Kuumat kundit”. Bonuksena on vielä lopussa tarjolla Shellin videon kappale Super Shell And ASD, joka ei ole ollut aiemmin millään äänilevyllä. Sääli, että vaikka se on otettu alkuperäiseltä nauhalta, jää se soundiltaan vähän tuhnuksi muihin verrattuna. Kyllä kai masteroinnissa on tehty kaikki voitava. Mutta se on ensimmäinen äänite, jolla Kallio soittaa slidekitaraa. Ja maukkaasti soittaakin!
Olisi tietysti ollut hauska jippo käyttää kappaleiden niminä niiden alkuperäisiä demonimiä, mutta levyn ostajat olisivat voineet pitää sitä huijauksena. Mukamas uusia kappaleita, vaikka kaikkihan nämä tunnistavat. Ja pakko myöntää, etteivät nuo työnimet kaksisia olleet, vai mitä olette mieltä sellaisista kuin esim. Come To The Party (Hot Wheels), Cut My Hand (Trippers Story), Friday Friday (Ridin’ Ridin’), I Can’t The Future (Find A Lady) tai Let’s Get Friend (Kenny At The Corner)? Cd-version sisäkannessa on kuva alkuperäisestä kelanauhasta, jonka kannesta voi noita ns. alkuperäisiä nimiä ihmetellä.
Myöskään kunnollisia sanoituksia ei vielä ollut hallussa. Tässä taas tuleekin esiin Stanleyn merkitys bändille. Paitsi että hän tuotti tämän session, niin sen perusteella hän myös teki tekstit tulevalle levylle. Tosin levykannessa sitä ei mainittu. Remu taisi tapansa mukaan hoitaa asian kertakorvauksena.
Olen usein joutunut väittelyyn, mikä ”Hot Wheelsissä” hiukan mättää. Tunnen monia, joille se oli ensimmäinen Hurriganes-levy ja siksi tärkein. Sille ei löydy moitteen sijaa. No suoraan sanottuna – subjektiivinen mielipide jonkalaisia ei pitäisi tuoda esiin painetussa sanassa – on kappalejärjestys. Se tekee levystä ehkä vähän tasapaksun. Tällä ”Making Of” -julkaisulla järjestys on aivan toinen ja minun korvaani raikkaampi. Mutta makuasiahan se on tietenkin. Levyä on jaksanut pyöritellä tiiviisti. Kun vihdoinkin sain sen Goofinista, kuuntelin sitä viikon putkeen.
Mutta kuinka tämä nauha päätyi levylle, onkin jo eräänlainen mysteeri. Tarinan mukaan jostain syystä nauha oli löytänyt tiensä helsinkiläiseen levykauppaan myyntiin. Hinta oli pöyristyttävä, mutta yksi vankkumaton Hurriganes-harrastaja katsoi velvollisuudekseen ottaa se talteen. Seuraavaksi velvollisuudekseen hän koki sen, että muutkin saisivat sen kuulla. Julkaisijaksi valikoitui pieni mutta laadukas Talsti Records. Ei muuta kuin kokonaisuutta pohtimaan ja kantta suunnittelemaan.
Kansi onkin erityisen hauska. Kun ”Hot Wheelsin” kantta on yleisesti pidetty Hurriganesin huonoimpana kantena, myötäilee tämä sitä hauskasti. Yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, joka humoristisesti nostaa molemmat kannet eri tasolle. Kun alkuperäisessä auto kiitää tuhatta ja sataa, niin ”Making Of” -kannessa se on vasta tankattavana. Taustalla on luonnollisesti Shellin bensamittarit. Kannen on tehnyt jo pitkään eläkkeellä ollut kuvataiteen ammattilainen Pirkko Hakkila. Etiketitkin mukailevat vanhoja Love Recordsin etikettejä. Ainoastaan Loven logo on vaihtunut Talstiksi. Levy on tietenkin julkaistu sekä vinyylinä että cd:nä. Jälkimmäinen on puolet halvempi. Mutta vinyylin keräilijän kannattaa pitää kiirettä, sillä painos alkaa olla loppuunmyyty. Itse ostin molemmat.
Hatun noston arvoinen kulttuuriteko Erik Dahlströmiltä (Talsti Records), Jukka Hakkilalta ja Esa Elgströmiltä. Palkinnon arvoinen työ! Mutta sitä ennen… Ei muuta kuin Happy Rock’n’Roll!
Honey Aaltonen
(julkaistu BN-numerossa 4/2021)
