HOWLIN’ WOLF & HIS WOLF GANG – Live At 1815 Club 1975
(Wolf 120.203)
Alun perin LP:nä ”Howlin’ Wolf Live 1975” (Wolf 120.200) 1988 julkaistuun konserttialbumiin Chicagon 1815 Clubilta (T. Taka arvioi levyn BN-numerossa 6/1989) on lisätty tällä Wolf Recordsin uusintapainoksella Eddie Shaw’n, Hubert Sumlinin ja Detroit Juniorin eli Wolf Gangin 1990–1996 välillä Chicagossa tekemiä keikkatallenteita, mikä antaa perustellun syyn ottaa aihepiirin harrastajien hyvin tuntema klassikkojulkaisu näiltä osin uudelleen lehtemme tarkasteluun.
Fonisti Eddie Shaw toimi Wolfin yhtyeenjohtajana vuodesta 1972 aina laulajan kuolemaan 1976 asti ja perusti tai siis tavallaan jatkoi sen jälkeen Wolf Gangin toimintaa ylläpitäen Howlin’ Wolfin perintöä. Shaw’n keikoilla soittivat mm. kitaristit Vaan Shaw, John Primer ja Johnny B. Moore, basistit Willie Kent ja Shorty Gilbert sekä rumpalit Tim Taylor ja Robert Plunkett. Viiden kappaleen setistä kolme edustaa Eddien sävellyksiä (Highway 61, Fannie Mae Jones, Got To Go Now) ja kaksi on Willie Dixonin Wolfin kuuluisuuksia, Built For Comfort sekä Little Red Rooster. Shaw’n esityksissä soivat foni ja kitarat kuuluvasti. John Primerin sekä myös Johnny B. Mooren miellyttävää soitantaa kuuntelisi tietysti vaikka koko ajan, sitä vastoin Vaan Shaw’n tyyli ei iske. Myöskään en ole fonien suurimpia ystäviä, mutta kun Eddien tavassa puhaltaa on kuultavissa J.T. Brownin soundeja niin eihän siitä voi olla pitämättä.
Kolmikosta pianisti Detroit Junior ei ole saanut nauttia Shaw’n tai Sumlinin kaltaisesta suosiosta, mutta kuten tälläkin levyllä olevista kappaleista saamme kuulla, niin alansa osaava bluesmies Emery ”Detroit Junior” Williams Jr. oli. Pehmeä-äänisen Detroit Juniorin kaksi vuonna 1994 esittämää bluesia ovat Race Track sekä You’ve Been Laid, joita täydentää vielä Vienna Blues Fan Clubin konsertin yhteydessä 1978 Homesick Jamesin trion kanssa esitetty Call My Job. Kahdessa muussa kappaleessa kitaristeina toimivat Vance Kelly ja Johnny B. Moore, ja taustalla musisoi miehelle tuiki tuttu Gang-kolmikko Shaw, Kent ja Taylor. Chicagon peruskappaleita tulkitessaan mieleeni tuli ensikuulemalta Little Milton, sekä laulun, tyylin että kitaroinnin ansiosta – ja pianoahan Junior on aina osannut soittaa asiaankuuluvalla tyylikkyydellä.
Hubert Sumlinin kolmen kappaleen setti äänitettiin huhtikuussa 1991. You Can’t Change Me’llä kokoonpano on Sumlin, Primer, Kent, Taylor ja Billy Branch. Kyllä bluesharppu vain kuuluu Chicago-bluesiin ja Branch tuo siitä esiin parhaat puolet. Kappaleilla No Place To Go ja I’ve Been Done kuullaan duon Sumlin – Primer pikkailua 50-luvun hengessä. Esitykset ovat niin täysipainoisia ettei niihin kaipaa mitään lisää.
Wolfin viisi omaa raitaa levyllä (Big House, Take A Walk With Me, Laid Down Last Night, After A While ja Don’t Deceive Me) ovat melko suttuisia ja niitä on yritetty ”parantaa” nykyteknologian avulla. Sumlinin kitara ei tosin kuulu sen paremmin kuin alkuperäiselläkään LP:llä.
Pieni anekdootti tähän levyyn liittyen: Vienna blues fan clubin jäsenet Hannes Folterbauer ja Christoph Steffi vierailivat lähes päivälleen 47 vuotta sitten (25.–27.7.1975) Chicagossa New 1815 Clubilla, sattumoisin kun Howlin’ Wolf oli esiintymässä siellä. Folterbauer uteli Eddieltä mahdollisuutta tuottaa Wolf Eurooppaan ja kysyi, josko saisi nauhoittaa uudella Sonyn kasettimankallaan keikan niin olisi jotain näyttöä sitten konserttijärjestäjille. Saatuaan luvan Folterbauer asemoi mikin Wolfin laulua ja huuliharpun soittoa ajatellen – ja tässä syy, miksi taustat ja esim. Sumlinin kitarointi kuuluvat äänitteeltä huonosti, mutta aito West Siden klubitunnelma välittyy silti hyvin. Jatkoa seurasi, kun Folterbauer palasi Wieniin, päätti perustaa levy-yhtiön ja antoi sille suosikkinsa kunniaksi nimeksi Wolf Records. Howlin’ Wolf Lives On!
Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
