HOROJO TRIO – Set The Record
(Stony Plain SPCD 1446)
Mikähän ihme se tämmöinen Horojo on…? Aivan oudon kuuloinen nimi ja mitäänsanomattoman kökkö kansi. En ollut bändistä koskaan kuullutkaan ja siltä istumalta laitoin levyn soimaan. Vaikka kyseessä on tuore bändi, niin erikoisen nimen takaa löytyy sellaisia herroja kuin rumpali Jamie Holmes, kosketinsoittaja-laulaja Jeffrey Rogers sekä kitaristi JW-Jones. Tarkkasilmäiset tietysti huomasivat, että bändin nimi on väännös herrojen nimistä Ho(lmes)-Ro(gers)-Jo(nes). Itse en asiaa, hoksannut, vaan löysin sen mukana tulleesta liitteestä. Bändi on lyhyen uransa aikana saanut jo lempinimen Ottawan Supergroup. Levy ilmestyi jo keväällä, mutta kuten kaikki tietävät, lähetykset Atlantin tuolta puolen saapuvat hitaasti, mutta hitaasti.
Valtaosan kappaleista kolmikko on kirjoittanut Cooper Brothersista tutun Richard Cooperin kanssa ja pari taustalaulajan sekä aputuottajan hommissa häärineen Steve Strongmanin kera. Levy alkaa nopeatempoisella bluesrock-kappaleella Man Of Steel ja joka toimii aperitiivina siihen, mitä he osaavat parhaiten. Kun siirrytään eteenpäin, pääpaino vaihtuu rentoihin soul-blues -numeroihin, kuten vaikkapa A Little Bit Goes A Long Way ja Set The Record, ja ollaan jo perusasioiden äärellä. Kitara- ja kosketinsoolot ovat tyylikkäitä kaikissa kappaleissa eikä niitä ole liioiteltu. Vaikka kaikki kolme ovat ilmiömäisiä muusikoita, Rogersin laulu todennäköisesti kiinnittää kuulijan huomion eniten. Hänen tulkintansa on voimakasta, selkeää, karismaattista sekä tunteita herättävää sisältäen kauniita sävyjä.
JW-Jonesista huokuu selkeästi soittamisen riemu ja se, ettei tarvitse olla frontman, band leader vaan hän saa olla vain one of the boys. Soitollaan hän luo sen viimeisen platinakerroksen hienoille sävellyksille. Hard As I Canin kitarasoolo on mielestäni JW-Jonesin paras veto ikinä. Tosin ei Running-kappaleen kitarasoolo jää paljoa huonommaksi, jos edes yhtään. Something You Should Know’n Jones täyttää maukkailla riffinpoikasilla. Sävellys on varustettu rumpusoololla ja tulee todennäköisesti olemaan keikkasuosikki.
Kun alussa saimme pyörremyrskyn, niin hempeilyä ei kuulla lopussakaan. Real Deal on levyn hurjin veto, jonka väliosassa kolmikko uppoaa soulbluesin preussinsinisiin maisemiin yli minuutiksi, ennen kuin naulaa paketin nippuun. JW-Jonesin Gibson saa loppupuolella sellaista kyytiä, että Nicholas Latifin F1-auto jää toiseksi. Uskoisin, että lopetusraita saa varmasti kuulijan painamaan play-nappulaa uudestaan.
Supergroup tai ei, mutta hienon levyn ovat tehneet. Lyhyesti sanottuna soulmausteilla terästettyä bluesia tämä on. Jokainen, joka arvostaa modernia soundia erinomaisten muusikoiden soittamana ja erittäin sielukkaan laulajan tulkitsemana, kannattaa hankkia ”Set The Record” kokoelmaansa.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
