GHALIA VOLT – Shout Sister Shout!
(Ruf RUF 1308)
Belgia on valtio, joka tunnetaan hyvän suklaan ja oluen kotimaana. Musiikkipuolelta tunnetuimmat ovat todennäköisesti laulaja-lauluntekijä Jacques Brel ja jazzmuusikko Toots Thielemans sekä tietenkin yksi nykybluesin valovoimaisimmista naisartisteista, laulaja-kitaristi Ghalia Volt. Hänen aiemmat julkaisunsa ovat olleet hyviä, ja aina kun uusi levy on ilmestynyt, se on ollut edeltäjäänsä parempi, mutta entä tällä kertaa?
Kun Voltin edellinen albumi oli suurelta osin yhden naisen voimin toteutettu ”One Woman Band”, niin ”Shout Sister Shout!” on ripauksen verran enemmän bändilevy. Studiossa mukana ovat olleet Lou Reedin pitkäaikainen rumpali Danny Frankel, Dr Johnin bändistä tuttu kosketinsoittaja Ben Alleman ja tuottajana sekä vierailevana kitaristina Eagles of Death Metal -bändin kiertuekokoonpanoon kuuluva David Catching. Basistia ei siis mukana ole. Jos aiemmilla Volt-julkaisuilla pääosaa ovat näytelleet Delta blues sekä Hill country blues, niin nyt ollaan 60-luvun psykedeelisissä maisemissa ja 70-luvun rockin tunnelmissa.
Lumoava kansikuva toimii esimakuna sille mitä tulossa on. Soundimaailma on erittäin mielenkiintoinen ja koukuttava. Levyllä suuressa roolissa oleva 70-lukuisuus kuuluu etenkin jännästi kaiutetussa laulussa ja urkusoundissa. Pelkästään laulu ei ole kaiutettu, sillä myös kitarassa on riittävästi delayta. Esa Pulliainen sanoi joskus, että kitarassa pitää olla kaikua tarpeeksi ja kun otetaan pykälä pois, niin sitä on sopivasti. Tällä levyllä sitä on.
Reippaasti rullaava No Happy Home on selkeästi ”One Woman Band” -kiekon ylijääneitä kappaleita. Delta bluesina alkava ja itämaisia vaikutteita omaava Insomnia muuttuu puolivälissä rä(i)mebluesiksi, kun rummut ja rouhea särökitara astuvat kehiin. Vain sitaria jään kappaleessa kaipaamaan. Every Cloud -sävellyksessä Alleman antaa Vox-uruilleen kyytiä oikein kunnolla. Kuinkahan rankka lopputuloksesta olisi tullut, jos herran käsittelyssä olisi ollut Hammond B3? Hop On A Ride sai ensiesityksensä Blues Caravan 2022 -kiertueella ja siltä taltioidulla livekiekolla. Studioversioon verrattuna liveveto on jonkin verran irtonaisempi ja reippaampi. ”Moderni Dust My Broom”, hurjaa slidekitarointia sisältävä She’s Holdin’ You Back on todella hieno. Parhaimpina hetkinään Jeremy Spencer olisi voinut tehdä jotain näin kaunista. 50-luvulla pistäydytään Gene Vincent -tyylisen Po’ Boy John -sävelmän kera.
Lyhyesti sanottuna tämä on mielenkiintoisin Volt-albumi. Ghalia Volt on sen luokan täti, joka ei jätä taatusti ketään kylmäksi, esiintyi hän sitten yksin eli One Woman Bandinä tai isomman yhtyeen kera. Kun tämän kesän festariartistit on jo buukattu, niin tässä on yksi varteenotettava vaihtoehto, jota kannattaa (lue: pitää) harkita loppuvuoden ja ensi kesän kinkereihin.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2024)
