GEORGE THOROGOOD – The Original
(Capitol B0033239-01)
Kaupasta tarttui mukaan tuore George Thorogood -albumi, mikä ei toiveistani huolimatta sisältänyt uutta musiikkia vaan on kokoelma. Uutta näkökulmaa on saatu valitsemalla vain Thorogoodin kirjoittamia kappaleita, mihin tietysti nimessä viitataan. Idea on mielestäni mainio jo senkin takia, että mukana on jotain muuta kuin nuo iänikuiset Madison Blues, Night Time, Move It On Over tai Cocaine Blues, jotka ovat yleensä olleet lähtökohtana lähes jokaiselle Thorogood-antologialle. Levylle tietysti sisältyy sävellyksiä kuten Bad To The Bone, Gear Jammer, If You Don’t Start Drinkin’ (I’m Gonna Leave), jotka ovat myös monien Thorogood-kokoelmien peruskamaa, mutta pakostakin mukana on myös harvemmin kuultua herkkua. Meille, joilta Thorogoodin levyjä etuudestaan löytyy, on aiempien julkaisujen tapaan laitettu porkkanaksi jotain extraa. Kansitekstin mukaan Back In The USA on tätä kokoelmaa varten tehty levytys, ja Rock And Roll Christmas on MTV Christmas Special -taltiointi.
Mikään tuottelias musiikin kirjoittaja Thorogood ei ole koskaan ollut, mutta sen verran hän on sävellyksiä vuosien saatossa väsännyt, että niistä voitiin kokoelma kasata. Kun kerran hommaan lähdettiin, niin miksei asioita voitu tehdä oikein? Levy sisältää vain musiikkia vuosilta 1982–1997, mutta jostain kumman syystä ”Haircut”-albumi (1993) on jätetty huomioimatta. Sen ainoa originaalisävellys Baby Don’t Go ei koskaan ole suosikkeihini kuulunut, mutta silti. Muillakin levyillä olisi omaa tuotantoa ollut, kuten esimerkiksi Delaware Slide (“George Thorogood & The Destroyers”), Just Passin’ Thru (“Half A Boy / Half A Man”) tai I Don’t Know (“Hard Stuff”). Mikäli laskin aivan oikein, niin 11 Thorogood-kappaletta olisi ollut vielä käytettävissä ja siihen pari Jim Suhlerin kanssa kirjoitettua laulua päälle. Tuplalevyn olisi saanut kevyesti tehtyä jopa ilman pakollisia “porkkanaraitoja” ja CD:kin olisi tullut täyteen, sillä nykymateriaalilla se jää alle tunnin mittaiseksi.
I Drink Alone sekä Gear Jammer ovat yhtä järisyttäviä kuin silloin vuosikymmeniä sitten ja Born To Be Bad rullaa kevyesti edelleen. Tosin Terry Manningin rumpusoundi on yhtä nyrjähtäneen kuuloinen kuin aiemminkin, eikä edes remasterointi ole asiaa pystynyt parantamaan. Akustisilla kitaroilla soitettu kaunis Oklahoma Sweetheart on mukava poikkeus muutoin niin sähköisessä kokonaisuudessa. Porkkanaraidoista parempi, kantrirockin ja americanan laineilla kulkeva, Tom Hambridgen tuottama Back In The USA puolustaa paikkaansa kunnialla. Rumpusoundi on kohdallaan ja kitaran tone varsin onnistunut eikä laulua ole miksattu liian pintaan. Rock And Roll Christmas on se Dave Edmundsin tuottama sinkkubiisi, jonka mukanaolo on varmasti mieluisaa monelle, koska kyseessä on aika harvinainen levy. Meillähän tuo sinkku b-puolineen löytyy Teppo Nättilän kasaamalta, vain Suomen markkinoille tehdyltä ”The Emi Years” -tuplalta, joten siinä mielessä raita on täysin turha.
Jotain hämärää levyssä on, sillä Miss Luann on huomattavasti hiljaisempi kuin muut kappaleet ja lähestulkoon putkiradiosoundeilla. Rock And Roll Christmas puolestaan kuulostaa kuin se olisi otettu suoraan sinkulta. Rahinoita ei ole, mutta jotenkin rupinen se on. Tasot vaihtelevat levyllä sen verran paljon, että tinnitusta ja kuulon alentumaa poteva kehäraakkikin sen huomaa. Mitä ihmettä remasteroinnissa on tapahtunut tai onko kenties normalisointi unohtunut? Tarra kannessa sanoo ”Made in Czech Republic”, siis onko hyvän oluen maassa mokattu…!
Oranssi vinyyli on kieltämättä hieno, mutta CD-version hankkivat saavat kaksi bonuskappaletta, joista mielestäni I Really Like Girls on aina ollut tyhjänpäiväinen jollotus, pelkkä täyteraita, ja Woman With The Blues puolestaan yksi parhaita Thorogood-sävellyksiä. Ensin mainitun (ja Rock And Roll Christmasin) olisi aivan surutta voinut korvata vaikka millä tahansa poisjääneistä kappaleista, jopa Baby Don’t Go olisi käynyt, jos eivät olisi muuta keksineet.
Tällä albumilla on yhtä hyvä aloittaa musiikillinen matka George Thorogoodin kanssa kuin millä tahansa muullakin hänen kokoelmallaan. Entä kannattaako herran tuotantoa omistavien vain yhden ennen julkaisemattoman kappaleen takia levykauppaan lähteä, löytyy vastaus varmaan rivien välistä… Vaikka odotan yhä kokoelmaa Thorogoodin Chuck Berry -tuotannosta, niin sovitaanko silti, että seuraava levy sisältää uutta musiikkia ja että se ilmestyy vielä tällä presidenttikaudella, jooko?
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
