GENE VINCENT – Rainy Day Sunshine
(Bluelight BLR 45175 6, 10” EP/BLR 45175 2, CD-EP)
Gene Vincent tullaan ikuisesti muistamaan paitsi eräiden 1950-luvun maineikkaimpien rock’n’roll-kappaleiden tulkkina ja kauaskantoisin seurauksin populaarikulttuuria niin esiintymisellään kuin olemuksellaankin inspiroineena roolimallina, myös poikkeuksellisen karun tien kulkeneena ihmisrauniona, jonka villin sydämen piti sykkeessä ainoastaan hänen kiistaton musiikillinen lahjakkuutensa. Erilaiset terveyshuolet vainosivat Vincentiä läpi koko hänen aikuisikänsä ennenaikaiseen kuolemaan 1971 saakka, mutta artistin lauluääneen tai hänen haluunsa antaa mikrofonin takana itsestään aina maksimaalisen suorituksen, eivät pahimmatkaan kolhut päässeet vaikuttamaan.
Siksi Vincent ei antanut yhtään löysää siimaa myöskään omakustanteisessa, neljä kappaletta tuottaneessa demosessiossaan Salemissa, Oregonissa sijainneessa Garland Studiossa toukokuussa 1969. Tuo materiaali säilöttiin kelanauhalle ja valitettavasti aikoinaan unohdettiin, kunnes brittiläiset Vincent-harrastajat kaivoivat esitykset ensimmäisen kerran esiin 1980-luvun alussa. Äänentoistoltaan silloiset vinyylijulkaisut jättivät kuitenkin runsaasti petraamisen varaa. Esityksiä oli myös hienokseltaan peukaloitu mm. kaikua lisäämällä sekä soittonopeutta muuttamalla. Nyt suomalaiskeräilijälle päätynyt, alkuperäisestä studiomasterista tallennushetkellä tehty kaksiraitakopio on saatettu vihdoin, ensimmäistä kertaa osaavissa kotimaisissa käsissä sen ansaitsemaan laadukkaaseen ääniteformaattiin.
Keväällä 1969 Vincentillä ei ollut voimassa olevaa levytyssopimusta. Paria vuotta aiemmin hän oli vielä ollut kalifornialaisen Challenge-yhtiön kirjoilla, mutta tasokkaat singlejulkaisut eivät nostaneet häntä tuolloin uuteen kukoistukseen. Tuoreet demoraidat sitä vastoin poikivat laulajalle toivotun suuntaisen tuloksen, kun kappaleista Englantiin sikäläiselle fan clubille lähetetty tallenne kulkeutui BBC:n toimittajan ja monitoimimiehen John Peelin korviin ja tämä rohkaistui niiden perusteella julkaisemaan vuoden 1969 lopulla Vincentin kantrirock-henkisen LP:n ”I’m Back And I’m Proud” omalla Dandelion-merkillään. Tätä albumia seurasivat vielä kaksi vuoden 1970 pitkäsoittoa Kama Sutra Recordsilla. Salemissa ikuistetut laulut eivät kuitenkaan näille kiekoille enää uusina ottoina kelvanneet, pois lukien tilaisuuden päätteeksi äänitetty läpisoittoversio Genen keikkaohjelmistossa iät ajat roikkuneesta ja siten toistamiseenkin levytetyksi tulleesta Chuck Berry -bravuurista Roll Over Beethoven. Sen purkittaminen tosin tuskin oli ollut soittajilla päällimmäisenä ajatuksena alunperinkään. Nostalgialle oli joka tapauksessa tilausta, sillä etenkin Englannissa Genen livesuosion käsitettiin perustuvan vahvasti nimenomaan vanhan rock’n’rollin nimeen vannoneen kannattajakunnan uskollisuuteen.
Sen sijaan kolme muuta ikuistettua raitaa olivat monessa mielessä toista maata. Mahdollisesti kaikkien niiden levyttämistä oli Vincentille ehdottanut Salemin studiota pyörittänyt Gary Nieland, sillä hänen siipiensä suojissa samoista aihioista syntyi lyhyen ajanjakson sisällä lisääkin tulkintoja. The Doors -henkinen, Claire Brucen (äänittäjänä ja miksaajana toimineen rumpali Nielandin ohella ainoan jotakuinkin varmuudella dokumentoidun session instrumentalistin) urkusooloilla vahvistettu Mr. Love osoitti, ettei Genellä ollut aikomusta pudottautua vasta 34-vuotiaana kehityksen kelkasta. Kappaleen olivat kuitenkin jo levyttäneet Garland-yhtiön alaisuudessa sekä Prince Charles & The Crusaders vuonna 1967, Nielandin itsensä tähdittämä Dart-yhtye vuonna 1968 sekä artisti nimeltä Ray Spencer vuonna 1969. Samoin EP:n nimiraidasta Rainy Day Sunshine tiedetään olevan olemassa myös toinen paikallisversio, josta vastasi kokoonpano Barney Boogie & The American Eagle. Optimismia huokuva kuorosäestyksinen pop-numero omasikin kaikki edellytykset hippikesän ’69 iskusäveleksi. Sellaista siitä ei vain koskaan muodostunut.
Kahdesta edellisestä poiketen viimeisen esityksen Green Grass kirjoittaja on melko suurella todennäköisyydellä tiedossa. Tyylillisesti Vincentin viimeisiä kantrifolkahtavia LP-uria muistuttaneen melodisen laulelman aidan toiselta puolelta löytyvästä vihreämmästä ruohosta oli nimittäin mitä ilmeisimmin rustannut laulajan vanha soittokaveri Jerry Merritt, jonka on myös eräissä lähteissä ounasteltu jollain tapaa osallistuneen äänitteen tekoon. Tästäkin kappaleesta syntyi Gary Nielandin tuotannossa yhtäaikaisesti kilpaileva näkemys, jonka toteutti jopa Vincentiä vähäisemmin seuraamuksin Sound Company -niminen mysteeriorkesteri.
1960-luvun lopun hengen onnistuneesti tavoittavia Mika Liikarin käsialaa olevia kansigrafiikoitaan myöten ”Rainy Day Sunshine” on täyden tutustumisen arvoinen, opettavainen aikaloikka popmaailman mullistuksellisempaan periodiin, jolloin yksi jos toinen muusikko joutui olosuhteiden sanelemana etsimään uudelleen omaa suuntaansa. Mikäli elämän lanka vain olisi kantanut pidemmälle, lahjakas Gene Vincent olisi tulevan kulkureittinsä väistämättä vielä löytänytkin.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
