GARY MOORE – Live From London
(Provogue PRD 7605 2)
Kummitteleeko Gary Moore haudan takaa, kun uutta levyä pukkaa liki 10 vuotta hänen kuolemansa jälkeen…? No ei sentään, kyseessä on joulukuussa 2009 Lontoon Islington Academyssä taltioitu livenauhoitus. Ajan hengen mukaisesti tämän saa useina eri versioina, kuten värillisenä tuplavinyylinä, cd:nä ja deluxe-settinä, jossa on mukana plektroja, lasinalustoja, postikortteja yms. tarpeellista, lisäksi hätäisimmät Provoquen kautta levyn hankkineet saivat vielä julisteen kylkiäisenä.
Illan settilista on tuttu ja turvallinen vai pitäisikö sanoa yllätyksetön. Aloituksena oleva Oh, Pretty Woman on sitä tuttua bluesrockia ja toimii pienoisena aperitiivina siihen mitä on tulossa. Varsinaiseen vauhtiin maestro pääsee viimeiseksi jääneen studioalbuminsa ”Bad For You Baby” nimiraidalla. Les Paul saa kyytiä ja Vic Martin ryydittää menoa uruillaan. Samalta levyltä peräisin oleva ”country blues” Down The Line on ylinopeudella paahdettua ilotulitusta. Ihmetyttää, kuinka ylipäätään kukaan pystyy soittamaan noin nopeasti niin, että homma pysyy mielenkiintoisena menemättä kohtuuttomuuksiin. Yksi levyn helmistä on John Mayallin Have You Heard, jolle kertyy pituutta kymmenen minuuttia. Bluesbreakers-fanit saavat varmaan versiosta vatsanväänteitä, mutta ainakin allekirjoittanutta Mooren tulkinta miellyttää. Toinen helmi on Little Miltonin The Blues Is Alright. Versio on aika maltillinen, jos verrataan moniin muihin lainakappaleisiin, joita Moore on vuosien varrella soittanut.
Järkälemäinen 12-minuuttinen I Love You More Than You’ll Ever Know liikkuu siinä rajoilla, että jaksaako kappaletta enää kuunnella. Mooren diskanttivoittoinen kitara alkaa loppusoolon kohdalla jo raastaa hermoja. Too Tired menee lopussa sellaiseksi tilutteluksi, ettei perässä meinaa pysyä. Moore todennäköisesti unohtaa, mitä blues on ja haluaa ilmeisesti näyttää, kuka on kaupungin nopein kitaristi. Still Got The Blues menee odotusten mukaisesti, eikä maestro intoudu liikaa. Sen sijaan viimeisenä oleva Parisienne Walkways olisi kaivannut hiukan kevyempää otetta, jolloin Mooren tarjoilema tunnelataus olisi tullut enemmän esiin. Feedbackin maailmanennätystä tavoitteleva 20 sekuntia kestävä väliosa on kyllä jäätävä, mutta kyseessä on herkkä sävelmä, eikä sitä saa/kannata pilata liiallisella reuhtomisella. Olkoonkin, että kappale on Mooren itsensä säveltämä, mutta silti…
Kyseessä on ihan peruslivekiekko Moorelta, ei sen enempää eikä vähempää. Musiikki on mannaa miehen faneille, mutta ne, jotka eivät ole hänen tekemisilleen aiemmin lämmenneet, tuskin muuttavat mieltään tämän levyn ansiosta.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 3/2020)
