THE FORREST MCDONALD BAND FEATURING ANDREW BLACK – Blues In A Bucket
(World Talent WTR0015)
Forrest McDonald on palkittu laulaja-kitaristi, joka on soittanut ja levyttänyt bluesia liki kuudenkymmenen vuoden ajan. Nyt arvioitavana oleva albumi on hänen 15. julkaisunsa. Vaikka mistään tuoreesta nimestä ei ole kyse, niin hän ei ole allekirjoittaneelle entuudestaan tuttu.Hänen ”rikoskumppaninsa” Andrew Black sentään soitti hiukan kelloja. Kyseessä ei kuitenkaan ollut Slim Butler -yhteyksistä tunnettu kaveri vaan ainoastaan samanniminen kaveri, että se siitä.
Levyn pääasiallisin solisti on Andrew Black. Becky Wright ja McDonald itsekin pääsevät ääneen parissa kappaleessa, joista toisen he esittävät duettona. Psykedeliaa ja Liisan ihmemaata henkevä kansi kätkee sisäänsä ihan kelpo blueskiekon. Omaa näkemystä on paljon eikä vanhoja muistella, sillä levy on hyvin tuoreen kuuloinen eikä psykedeliaa ole mukana kuin ehkä nimeksi. Jotain yhtymäkohtia Trafficiin ja Allman Brothersiin olen löytävinäni.
Powerhouse-kappaleen tulkitseva Becky Wright kuulostaa kovin samalta kuin Samantha Fish, vaikkakin pyrkii tulkitsemaan hiukan Fishiä korkeammalta. Huutamiseen hän ei kuitenkaan sorru. Levyn paras sävellys on Misery And Blues, joka on sitä itseään. McDonald soittaa hyvin Clapton-tyylisen soolon ja Pix Ensign heittää perään vastauksen kromaattisella harpulla. Levyn ainoa vähemmän kuuntelukertoja kestävä kappale on klavinetilla ryyditetty funkhumppa Going Back To Memphis, joka kaikeksi onneksi on sijoitettu albumin loppupuolelle, jolloin levyn kuuntelun voi hyvällä omallatunnolla lopettaa.
Kitaratyöskentely on todella hienoa kautta linjan ja Forrest soittaa niin hyvin kuin (tätä lukiessanne) 70 vuotta täyttänyt kitaristi vain voi ja pystyy. Torvet soivat komeasti ja Ensign harppuineen saa mukavasti soittoaikaa.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2020)
