EL PRIMITIVO – Bigfoot
(Talsti Ee-dEE EDLP 2121, 10”)
Tietäähän sitä nyt seuraamukset, kun Soundi-lehdessä kirjallista yhteistyötä pitkään tehneen parivaljakon annetaan lyödä ennakkoluulottomat pääkoppansa myös soitannollisissa merkeissä yhteen: palataan tietenkin kivikaudelle, lumimiehen jäljille sekä myyttisiin menninkäis- ja maahismaisemiin. Jokusen vuoden ajan uniikinpuoleista konseptiaan sisään ajaneen El Primitivo -duon toimenkuvaksi kiteytetään tätä nykyä instrumentaalinen garagerock. Esa Kuloniemen (slide-, sähkö- ja baritonikitarat, basso, sähkösitar) ja Hemmo Päivärinteen (rummut) tapauksessa tämä lähtömääre on kuitenkin vasta varovaista osviittaa antava.
Kaarlo Valkaman käsialaa olevan ikivihreän Valkovuokot-tangon (mm. Olavi Virta) sikiäminen uudelleen Anemones-nimisenä surf-traditiosta versovana molli-twistaavana taimena on paitsi erinomainen tapa käynnistää vuoden tapauksiin eittämättä kuuluva vinyylialbumi, myös hyviä muistoja mieleen tuova takauma Kuloniemen aikaisen The Hypnomen -trion varhaisiin levytunnelmiin. Hypno-kortin tultua lyödyksi pöytään muuttuu samalla itsestäänselvyydeksi myös toteamus siitä, ettei kaksikko voisi mitenkään tehdä esikoisjulkaisuaan ilman kunnianosoitusta Link Wraylle. Slidekitaran myötä tuoretta hengitysilmaa keuhkoihinsa saava Genocide tirvaiseekin brutaaliudessaan kuulijaa toden teolla palleaan.
Muutoin primitiivirituaaleja harjoitetaan Kuloniemen kirjoittamien nuottien voimin – sillä sivuhuomiolla, että Bo Diddleyn soundillista estetiikkaa pilkuntarkasti jäljittelevän baritonikitaroidun Bobodrillon kohdalla myös toisenlainen tekijäkrediitti olisi saattanut olla yhtä paikallaan. Inkkarihenkinen <>Warpath eteerisine slide- ja sitarsooloineen rekisteröityy ensikorvin kuultuna kaikkein luontevimmaksi El Primitivon tulevaisuuden kulkusuunnaksi, tosin esityksestä välittyy myös tiettyä samankaltaisuutta Kuloniemen toisen tuoreehkon duopohjaisen kokoonpanon Emola-Hatsina String Bandin tekemisten kanssa. Erityisen tyrmäävän vaikutuksen jättävät myös kansansävelmän omainen Sasquatch aavemaisine Jet Harris -kitaramaneereineen sekä petollisen puoleensavetävä Tivolimix, joka kuulostaa aivan siltä kuin Willie Joe Duncan olisi istutettu karusellin kyytiin unitar käpälissään. Honey B & T-Bonesin instrumentaalisista hengentuotteista puolestaan vihjailee valloittavasti ristitty Ybgsym, joka sovittaa säveliinsä aataminaikuista This Train -tematiikkaa sihisevien kalkkarokäärmeperkussioiden valpastamana.
Korskean kymppituuman painoslukema on rajoitettu vaatimattomaan kolmeensataan kappaleeseen. Nopeat siis syövät hitaat, loput jäävätköön elämään ikuisessa Isojalan tallomaksi tulemisen pelossa.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2021)
