EDDIE COTTON – The Mirror
(Malaco MCD7562)
Sitten Puistoblues-käyntinsä 2010 on mississippiläisen laulaja-kitaristin (s. 1970) uralla tapahtunut monia nousujohteisia käänteitä, joista International Blues Challengen voitto Memphisissä 2015 kuulunee medianäkyvyyden tavoittamisen kannalta tärkeimpiin. Eddie Cotton Jr -nimiyhdistelmää etupäässä suosiva muusikko onkin nähty niin Vanity Fairin ja Billboard Magazinen tapaisten globaalien lehtijulkaisujen artikkeleissa kuin monissa kotiseutunsa musiikkikenttää valottavissa dokumenttifilmeissäkin (esim. The Last Of The Mississippi Jukes, 2003).
Mm. B.B. Kingin, Little Miltonin, Bobby Blandin ja O.V. Wrightin esikuvikseen aikoinaan listannut Eddie Cotton ammentaa soittonsa sielun seurakuntataustoistaan, vaikkei hän koskaan varsinaista gospel-levyä olekaan tehnyt. Yhtä lailla artistin työjäljessä kuuluu kouluttautuneisuus: musiikin teorian opinnot Jacksonin osavaltion yliopistossa antoivat bluesmiehelle valmiuden hyödyntää soitonparressaan myös jazz-elementtejä. Edellä mainitut muotokielet kuitenkin antavat vain sopivan suolaisen lisäripauksen muutoin tinkimättömän perinteiseen syvän etelän tapaan tulkitulle bluesille ja soulille, jossa kaikkien edellä mainittujen mentorien teeseillä on yhä tärkeä paikkansa.
1990-luvun lopulta lähtien useita oma- ja pienkustanteita julkaissut Cotton on nyt päässyt riittoisamman lihapadan ääreen – ”viimeisen soul-yhtiön”, Mississippin Jacksonissa 1960-luvulta saakka operoineen Malaco Recordsin huostaan. Veteraanitalli onkin saattanut osaltaan vaikuttaa siihen, ettei ”old school” -linjasta tälläkään kertaa poiketa. Toisaalta Cotton ei ole ollut erityisen perso ohikiitäville trendeille ennenkään. Tyylillisesti liikutaan melko lähellä edeltäneiden oman DeChamp-merkin kiekkojen ”Here I Come” (2014) ja ”One At A Time” (2015) tunnelmia, mutta vielä hitusen verran tuotetumman ja kappalemateriaaliltaan harkitumman kokonaisuuden turvin. Laulujen kirjoittamisesta Cotton on kantanut tyypilliseen tapaansa kokonaisvastuun ja instrumenttipuolella laadusta ei todellakaan ole tingitty.
Kirkkomaisella urkupoljennolla sävytetty soulblues Woman Satisfied aloittaa ”Chitlin’ Circuit -sanoituksille” ominaisen ironisen marmatuksen arkielämän vaativaisuuksista. Bobby Rush -koulukunnan leikkisää parisuhdeuhoa tirahtaa levylautaselle myös Gimmie What I Paid For -funkilta sekä painokkaasti huuliharpun ja koskettimien tuella bluesaavalta My Good Thingiltä.
Huolitellusti ja ”oikein soittimin” tehtyä southern soul -rintamaa tukevoittavat entisestään mm. Your Specialty, Leaning Towards Leaving ja No King No Queen. Sanoituksensa Cotton on hakenut lähes poikkeuksetta rakkausaiheista. Baritonivoittoista ja miellyttävällä vibralla varustettua lauluääntään hän pääsee käyttämään vaikuttavammin omakuvan arvostamista korostavia elämänohjeita jakavalla teemakappaleella Don’t Move From The Mirror sekä klassiseen Malaco-jatkumoon sulavasti istuvalla kutusoulbluesilla Sweet Science Of Love. Ihmisten tasavertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen kannustavasta kohtelusta viestivä No Crime No Time tarjoaa lähes kuusiminuuttisessa mitassaan myös hyvän luennon sähkökitaran optimaalisesta blueskäsittelystä.
Toivottavasti Eddie Cotton itse on nyt tyytyväinen peilikuvaansa. Eteläisen soulbluesin ystävät kyllä kuulemaansa taatusti ovat.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2024)
