EDDIE 9V – Little Black Flies
(Ruf RUF 1289)
Joskus kiinnostavia uutuuksia tulee eteen ihan pyytämättä ja tilaamatta. Tällä kertaa se putkahti yhdestä seuraamastani blogista, jossa levyä luonnehdittiin siten, että uteliaisuus heräsi heti. Jos tätä Atlantan nuorehkoa valkoista kaveria kuvaillaan Eddie Hintonin jalanjäljissä kulkevaksi kyvyksi, niin silloin ollaan soulbluesin ytimessä. Eddie eli 24-vuotias Brooks Mason on ollut tällä musiikkiradalla jo 15-vuotiaasta lähtien. Pari vuotta sitten tuli esikoisalbumi “Left My Soul In Memphis” (2019), vuonna 2020 ilmestyi keikkataltiointi “Way Down The Alley (Live At Blind Willie’s)”, ja nyt seuraa jatkoa näillä livenä Atlantassa Deco-studiolla äänitetyillä tusinalla kappaleella.
Tuottajana ja säveltäjänä häärii velipoika Kane. Tuotanto ja bändi pyyhkivät studion lattiaa hienolla Muscle Shoals -vaikutteisella soitolla ja sovituksilla. Kaikki osaset torvineen ja jämäkän rytmiryhmän kanssa ovat koossa parhaalla mahdollisella tavalla. Uutiset soulbluesin kuolemasta nuoremman sukupoven piirissä ovat jälleen kerran osoittautuneet vääriksi ja ennenaikaisiksi. Atlantassa on siis tätä nykyä muutakin musiikkikulttuuria kuin samannimisen tv-sarjan räppärien pyristely kohti mainetta. Syvän etelän tunnelmissa tässä liikutaan samaan malliin kuin meille tutut eurooppalaiset, esim. James Hunter ja edesmennyt Sven Zetterberg. Tosin välillä mennään pohjoisempaan, kuten ghettotarinaa kehittelevässä numerossa 3 AM In Chicago.
Eddie on tosiaan kyvyiltään laulajana samaa luokkaa kuin late great Eddie Hinton ja vastaavanlainen studiokettuhenki kuuluu myös soitossa. Levyn avauksena oleva nimikappale on riipaiseva soulveto. Muutenkin kiekolla on aito ”born in a trailer” -tunnelma. Väliin ripotellaan ihan silkkaa bluesia elmoreslidellä ryyditettynä, kunnes sitten taas siirrytään hitaampiin Albert Kingin tyylisiin kappaleisiin, joista Don’t Come Around This House on venytetty 6 minuutin pituiseksi slovariksi. Bluesosastolla Dog Me Around on tyylipuhdas rypistys perinteiseen tapaan. Miss James käynnistyy komennolla ”I wanna make this funky” – ja niinhän siinä käy voimallisesti. Heti perään Back On My Feet lataa akustista John Lee Hooker -osastoa laulusoundia myöten.
Koko albumin vahvuus on se, että se on tehty livenä ilman liikaa tuotantoajattelua. Tämä tosin taas tekee levystä jonkinlaisen kisällinäytteen, jossa kahlataan läpi Eddien eri osaamisalueita. Sekään ei silti haittaa, kun lopputulos on näin maittava. Erikseen täytyy kehua Eddien laulua, joka on erittäin vakuuttavaa tässä omassa ”blue eyed soul” -kategoriassaan, ja on mies asiallinen kitaristikin. ”Little Black Flies” on hieno paketti ja sisältää mainioita omia lauluja muutaman hyvin valitun coverin lisäksi. Tämä varmasti maistuu meille soulbluesin ystäville – ja toivottavasti Eddie jatkaa uraansa menestyksekkäästi, sen verran kova kyky on nyt kyseessä.
Jorma Riihikoski
(julkaistu BN-numerossa 4/2021)
