DUSTY HOUND BLUES BAND – The Lower Hangover
(Key-Ritty KRCD 20210821)
Pääkaupunkiseudulta tulevan Dusty Hound Blues Band -nelikon toimintaa seuraillessa on helppo todeta, että pojat ovat poikia, mutta nyt ovat miehet asialla. Levyn bändipotrettia silmittelemällä kun selviää kyllä nopeasti, että mopolla pärtsäämiset ja skolesta lintsaamiset ovat jo kaukaista historiaa. Jos ei nyt sitten soittajan jälkikasvun kohdalla ajankohtaista nytkin, mutta eipä poiketa asiasta. Timo ”Timi” Routasaari (rummut) ja Keijo ”Marvin” Vainikainen (basso) louhivat tuhdit pohjat, joiden varasta uupumattomalta vaikuttava huuliharpisti-laulaja Martti ”Maraboy Motherson” Saarelma ja kitaristi-laulaja Robert ”Robbe” Veihola voivat ponnistaa vaikka mihin.
Ensihuomio kiinnittyy voimalliseen, mutta samalla svengaavaan komppiin. Sekä tietysti siihen, että nyt eivät jätkät hötkyile, puhumattakaan että väsättäisiin jotakin perustylsää rockbluesia. Asenteessa pesee ja bändi tekee rohkeasti omannäköisiä versioitaan, ja ihan omalla äänellään. Jos jotakin vertailukohtaa haetaan, niin kuulen seassa paikoin Ten Years Afteria. Lofi-sapluunan alle tähtäävä albumi vain alleviivaa miesten asennetta: Meidän känsäisissä kourissamme blues vääntyy näin, ottakaa tai jättäkää. Mutta jos jätätte, ette tiedä mistä jäätte paitsi!
Kieltämättä Howlin’ Wolf -klassikot kuten Smokestack Lightnin’ ja Howlin’ For My Darling tarjoavat haastetta kelle tahansa. Nyt ei kuitenkaan tehdä hiilipaperikopioita, vaan mennään rohkeasti tulta päin. Ja ennen kaikkea jälkimmäinen jyrää ja rockaa pelottavalla voimamomentilla, lopussa kitaristikin riehaantuu… ja antaa palaa. Pitkälti samoja määreitä voisi käyttää Sonny Boy II:n Checkin’ Up On My Babystä, jonka svengi on täysin pitelemätöntä sorttia. Tai vaikkapa kirikomppiin soviteltu Jr Wells -numero Messing With The Kid, johon on saatu mukaan paljon omaa näkemystä. James Brownin I Got You – I Feel Good saattaa äkkiseltään tuntua oudolta valinnalta blueskiekolle. Tämän jälkeen ei kyllä aiheesta kahta sanaa: I Feel Good on bluesbiisi. Tommy McClennanin Whiskey Headed Geezer ei ollut minulle tuttu, mutta ravikompitettuna se kulkee tiukasti. Onkohan tämä mukaelma saman miehen Whiskey Headed Womanista? Aihepiiri ainakin on sama.
Levyllä on kaikkineen 11 biisiä ja komeasti melkein puolet, eli viisi on omaa tuotantoa. Nimiraidaksi yltänyt The Lower Hangover tarjoaa juuri sitä mistä olen jo pari kertaa maininnut, tukeva komppi ja siihen hyvä meininki päälle. Kyllä nämä ukot tietävät, kuinka boogie laitetaan rullaamaan. Voodoo Hoodoo onkin jotakin ihan muuta kuin mitä osasi odottaa: tätä voisi kutsua 50-lukulaiseksi noveltyshuffleksi, mainio veto.
I’m Walking heittää kuulijat medium-osioon ja biisissä on komea, vahva tunnelma. Jump-henkinen Yesterdays And Tomorrows puolestaan ampaisee suoraan ja uskottavalla tavalla kultakauden Chicagoon. Nämä neljä esitystä olivat Robert Veiholan laatimia, mutta kynnelle nousee myös Martti Saarelma, jonka Star Eyed Girl tekeekin heti selvää jälkeä. Hurjaa I Wish You Would -rakenteista stompperia ei pidättele yhtikäs mitään.
Kyllä tätä kiekkoa kehtaa bluesin ystäville suositella, Youtube-näytteiden perusteella ryhmä saa tietysti livenäkin melkoisen menon päälle.
Mikke Nöjd
(julkaistu BN-numerossa 1/2022)
