DINAH WASHINGTON – A Rockin’ Good Way – Juke Box Pearls
(Bear Family BCD17520)
“The Queen Of The Blues”? Onkohan moinen vähän ylitse lyövä arvonimi? Täkäläisen lehdistön mukaanhan se kuuluu ainoastaan Erja Lyytiselle!
Ei vaan, vitsailu sikseen. Jos joku, niin Dinah Washington on aatelisuutensa ansainnut. Tietysti tuo ”blues” hieman särähtää, sillä Washington oli lahjakkuus monella musiikkialalla. Hänhän tulkitsi sujuvasti niin jazzia, ikivihreitä kuin aikansa pop-melodioita – sitä bluesia tietenkään unohtamatta. Lauloi hän mitä hyvänsä, hänen tulkintansa olivat aina pohjimmiltaan bluesia. Jazzin puolella hän ei hävinnyt millimetriäkään Billie Holidaylle tai bluesin puolella Ruth Brownille.
Dinah Washingtonin ura alkoi jo 40-luvulla, eli silloin kun ”rhythm and blues keksittiin”. Lionel Hamptonin bändin tyttölaulajasta nousi ”bluesin suuri diiva”. Reippaasti yli 40 listahittiä rhythm and blues -listoilla, toistakymmentä jopa ”jauhonaamojen” Billboardin pop-listoilla ei ole vähäinen saavutus. Niinpä ehkä toinen kunnianimitys ”the queen of juke boxies” olisi osuvampi.
Bluespiireissä Washingtonia on usein väheksytty liiasta viihteellisyydestä. Kyllähän orkestroinnit, kuorojen käyttö ja sovitukset paisuivat 50-luvulla, mutta esitysten arvoa ne eivät todellakaan laskeneet. Taustalla oli sentään merkittävä määrä ykkösluokan muusikoita, sovittajana ja johtajana Quincy Jones, pianistina Joe Zawinull ja kitaristina Kenny Burrell – vain joitakin mainitakseni. Myös lainakappaleista on nuristu. On tietysti selvää, että jos joku kappale on käynyt rakkaaksi juuri sellaisena kun sen on ensi kertaa kuullut, niin se on ”se ainoa oikea” versio: Kaikki (ainakin minun tuntemani) rakastavat Julie Londonin hittiä Cry Me A River – ja vähintäänkin elokuvasta ”The Girl Can’t Help It” (”Minkäpä tyttö sille voi” – suom.) The Plattersin Smoke Gets In Your Eyes on unohtumaton. Dinahin ensimmäinen megahitti Baby, Get Lost (v. ’49) lienee bluesin harrastajille tutumpi B.B. Kingin versiona. Such A Night on toisille Elviksen hitti, toisille taas alkuperäinen Clyde McPhatterin & The Driftersin versio se oikea. Tai sitten Nat ”King” Colen Unforgettable on ikimuistoinen (joko alkuperäisenä, tai hieman pervona duettona tyttärensä kanssa vuosikymmeniä Natin kuoleman jälkeen uudelleen miksattuna). Everybody Loves Someone Sometimes on tietenkin Dean Martinia parhaimmillaan ja Louis Jordanin Is You Is Or Is You Ain’t My Baby jaksaa naurattaa edelleen joka kerta sen kuullessa. Mutta laulajana Dinah Washington pyyhkii kaikesta huolimatta kaikilla lattiaa! Veijarina hän ei tosin pääse Martinin ja Jordanin tasolle, mutta eipä ole kukaan muukaan päässyt.
Valkonaamojen Billboard-listoille Washington nousi toistakymmentä kertaa. Suurimmat hitit olivat What A Diff’rent A Day Makes sekä bluescrooner Brook Bentonin kanssa esitetyt duetot You Got What It Takes ja Rockin’ Good Way. Mustan yleisön keskuudessa hän oli kuitenkin supertähti.
Täällä vanhalla mantereella Dinah Washington pääsi “ritarivaltakunnan” listoille vasta kappaleella September In The Rain ’61, parisen vuotta sen ilmestyttyä Amerikassa. Täällä Siperian sivumaassa ei bluesin kuningattaresta tiedetty mitään ennen kuin Levi’s-farkkujen mainoksessa 90-luvulla soi Mad About The Boy (myöhempi ’62-versio). Silloin Washington sai toisen hittinsä myös sisäsiittoisen saarivaltakunnan listoille ja ”best of” -tyyppisiä kokoelmia alkoi tulvia markkinoille.
Tämä “A Rockin’ Good Way – Juke Box Pearls” ei nyt ole mikään varsinainen ”Greatest Hits” -tyyppinen kokoelma. Se on melko vapaalla kädellä koostettu lähes 80-minuuttinen läpileikkaus Dinah Washingtonin tuotannosta laidasta laitaan 40-luvulta 60-luvulle. Ei turhan tärkeää kronologista linjausta, vaan viihdyttävä paketti ”maailman toiseksi parhaalta laulajalta” (anteeksi, pyrin yleensä olemaan olematta subjektiivinen, mutta Bessie Smithiähän ei voi kukaan ylittää – ja uskaltautuipa Dinahkin levyttämään nipun onnistuneita Bessie-tulkintoja). Mukana ovat toki isoimmat hitit, mutta myös hauskat bluesit. Oma suosikkini on aina ollut T.V. Is The Thing (This Year) vuodelta ’53. Montakohan toosaa täällä sarvikuonojen maassa tuolloin oli, jos se oli Amerikassakin ”se juttu”. Tosin Dinah tuntuu puuhaavan television korjaajan kanssa muutakin kuin sen katsomista. ”Radio was great, but now it’s out of date. T.V. is the thing this year!” Siinähän riittää nappuloita painettaviksi… Nyt lienee tietokone vienyt jopa cd’n aseman.
Tämän uskoisi kelpaavan kaikille vanhan hyvän ajan musiikin ystäville. Oli sitten Dinah Washington ennestään tuttu tai ei, tai pitipä sitten bluesista tai viihteestä. Kuvittelin hyllyssäni olevan lähes kaiken Washingtonin tuotannon, mutta yllätyksiäkin tältä Bear Familyn laadukkaalta ja komealla kansitaiteella somistetulta cd’ltä löytyi.
Honey Aaltonen
(julkaistu BN-numerossa 4/2020)
