DAVE LINDHOLM – Laulu & Kitara
(Emsalö Music EMLP/EMCD025)
Nyt taisi joulu tulla hiukan etuajassa, niin ainakin luulin, kun Dave Lindholmin 50-vuotisen uran juhlakiertueelta taltioitu levy ilmestyi. Kaikki aiemmat Lindholm-livejulkaisut ovat olleet bändilevyjä ja tällaista mies & kitara -albumia olen odotellut. Yhtään kiertueen keikkaa en päässyt näkemään, koska herra ei omille kulmilleni saapunut, eli siinä mielessä kyseessä on varsin tervetullut tallenne. Tuplalevyn 24 esitystä on äänitetty 12 keikalta ja ainakin on ollut materiaalia mistä valita. Kenties parempi vaihtoehto olisi ollut laittaa koko puolisko samalta keikalta. En ole koskaan ollut näiden useilta keikoilta äänitettyjen levyjen ystävä, koska ne niin monesti editoidaan vituralleen. Tällä kertaa välispiikit on jätetty suurelta osin pois, jos niitä on edes ollut. Yleisöääniä on luvattoman vähän ja niitä kovasti kaipaan. Ei riitä, että on hiukan ensimmäisen puoliskon alussa sekä viimeisen kappaleen lopussa. Entä mitä tekevät usean sekunnin tauot kappaleiden välissä?
Musiikillisesti levyssä ei ole moitittavaa. Kappaleita löytyy koko uran ajalta aivan debyyttialbumista lähtien ja kokonaisuus on greatest hits -tyylinen julkaisu, mutta tuskin kukaan muunlaista edes osasi odottaa. Mukana on luonnollisesti paljon radioaikaa saaneita helmiä, kuten Voi kun riittäis pieni taivas, Tätä iloista siltaa ja Annan kitaran laulaa vaan, mutta myös harvemmin kuultuja sävellyksiä. Pääosa kappaleista on ollut alun perin akustisia tai akustis-voittoisia, mutta muutama bändiraitakin löytyy, kuten Puhelinlasku on mun ja Uusi puu, jotka toimivat yhden miehen orkesterilla toteutettuina hyvin. Pari lainakappaletta on mukana, ”Sillalla” -albumille levytetty Tupaakka, viina ja villit naiset sekä M.A. Nummisen Nuoret ja vanhat, jonka ensilevytys oli Canpaza Gypsysin “Stars”-levyllä ja kielenä oli silloin englanti. Kazoo on löytynyt Jazzikansa tulee -kappaleeseen ja Petin pienen linnun -raidalla huilun puuttuessa Lindholm paikkaa asiaa hyräilemällä, mikä on toimiva idea.
Yksi uusi laulu joukosta löytyy, Isokynän Love Records -levytyksiä muistuttava Laiva ja ankkuri, joka voisi olla vaikka “Fandjango”-sessioiden ylijäämiä. Yksi Limppusen myöhempien aikojen parhaita sävellyksiä, Meillä kaikilla on rakas laulu on hieno akustisena. Sataa & 22 on yhtä koskettava kuin silloin vuonna ’75. Siitäkin huolimatta, että illan viimeisenä hitaana soitettu Pieni ja hento ote on vähän turhan usein kuultu, niin se on silti minulle rakas laulu, joten kyllä sen kestää vielä kerran kuunnella. Kansallisteatterissa vaaditaan suorastaan raivokkaasti encorea, ehkä se soitettiin, mutta levylle sellaista ei ole laitettu.
Laminoitu kansi on ehkä hienoin Lindholm-kansi ikinä. Harri Hinkan ottamat kuvat ovat loistavia. Kappalevalinnoista olen ehkä hiukan jäävi sanomaan mitään, koska kaikki mitä todennäköisimmin tietävät, mitä Dave Lindholm minulle merkitsee. Puuttuuko joukosta joku kappale? Hmm, saattaisihan noita jokunen olla ja kahvikupin mittaisen tuumaustauon jälkeen päädyin seuraavaan: Suomen hiljainen “Suomenhevonen, Kunnon Hevonen” -levyltä olisi kuulunut joukkoon. Mikäli joku pyytäisi minua listaamaan 20 mieluisinta Lindholm-laulua, niin tänään ne todennäköisesti löytyisivät “Laulu ja kitara” -tuplalta.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
