DALINDÈO – Follow The Dark Money
(KHY Suomen Musiikki Oy KHYVINYYLI108/KHYCD108)
Kotimaisen uuden jazz-scenen kolahduttavinta lohkoa jo vuosia edustaneen Dalindèon matka kitara-puhallin-perkussiovetoisen rytmimusiikin parissa jatkuu minipitkäsoitolla, joka on tarkasti ottaen puolella laajennettu versio aiemmin ilmestyneestä EP-levystä ”Dark Money”. Surf- ja rautalankasävyt sekä kotikaupunkiteemaan iskostetut roots-iskelmällisemmät sovitukset on nyt jätetty yhtyeen repertuaarissa taka-alalle siinä missä sen ensimetrejä värittäneet lattarirytmitkin, mutta linjankorjaus ei tee kokoonpanon nykytuotannosta yhtään vähemmän kiinnostavaa.
Moneen osaan jakautunut tummasävyinen Follow The Dark Money hiiviskelee elokuvallisena melankoliajazzina sävellystyöstä yhä vastaavan Valtteri Laurell Pöyhösen (kitara, Wurlitzer ja syntetisaattorit) mielen sopukoista, vaihdellen levyn muun materian tavoin tunnelmia kesken teoksen kevyemmästä agenttijatsista kokeilevampaan bebopiin. Aavikkobluesmaisesti maalailevaa ja vaskiketjussa vierailevan Jimi Tenorin tähdittämää Merchants Of Miseryä lukuun ottamatta Dalindèon tapauksessa suoranaisesta improvisaatiosta tuskin rohkenee vieläkään puhua, Pöyhösen arrit ovat tarkkoja ja kaikesta aistii, miten viimeistä nuottia myöten harkittuja kappaleiden rakenteet ovat. Soolovastuuta haalivat bändille ominaiseen tapaan tenorifonisti Pope Puolitaival ja trumpetisti Jose Mäenpää, Pöyhösen itsensä rajatessa siivon säästeliäisiin tremolotehostettuihin riffeihin pohjautuvan kitarasoittonsa täydentävän rytmi-instrumentalistin asemaan. Muun varsinaisen rytmikentällisen muodostavat totutusti basisti Pekka Lehti, rumpali Jaska Lukkarinen ja perkussionisti Rasmus Pailos.
Instrumentaaliryhmäksi Dalindèo haluaa myös osoittaa kantaaottavuutensa, toteuttaen sen tietenkin käytännössä kappaleidensa ajatuksia herättävien nimien välityksellä. Jos viittaukset niin veronkiertoon kuin valeuutisiinkin antavat mielikuvan soittokunnan jollain tapaa aiemmasta kasvaneesta kurttuotsaisuudesta, saman huolen voinee tietyllä tapaa löytää myös levyn musiikista. Vahvalatauksisista jazztulkinnoista enemmistö on selvästi tehty kuuntelutarkoituksiin, ja tässä tavoitteessa Pöyhönen kollegoineen onnistuu erityisen naulitsevasti Parallel Realities -slovarilla. Oikeastaan vain hämyisän groovahtavan Hauntedin saattanee kuulija tuntea viekoittelevan tanssiaskelten ottoon.
Jazz-miehiksi poikkeukselliseen tapaan Dalindèo on saanut pidettyä ydindiggarikuntaansa laajemman kohderyhmän koukussaan malttamalla tiivistää musiikkinsa useimmiten singlemittoihin. Nyt Timmion Recordsin Didier Selinin ja Pöyhösen yhteistuotannossa kappaleiden kestojen on kuitenkin annettu kasvaa merkittävästi. Jää jokaisen arvioitavaksi, jaksavatko esitykset kannatella itseään entiseen malliin yli kuusiminuuttisina ja siten vääjäämättä myös soolopituuksiltaan haastavampina kerta-annoksina. Hieman ironisesti kiekolta on karsittu pois varhaisemman ”Dark Money” -EP:n raidoista lyhyin, 3 minuutin ja 16 sekunnin mittainen Treasure Islands. Miksiköhän? Lumoava exotica-utuilu olisi istunut myös tähän albumikokonaisuuteen verrattomasti, kuten levyn laajennettu digiversio aukotta todistaa.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2021)
