CREEK ROAD ELEVEN – Creek Running Again
(CRV 002, omakustanne)
Kotimaan southern rock -lähettiläs Creek Road Eleven on vihdoin julkaissut toisen albuminsa. Debyyttikiekosta oli vierähtänyt jokunen vuosi ja olin jo odotellut herrojen seuraavaa siirtoa. Kuunnellessani levyä, huomasin että mukana tulleessa liitteessä herrat olivat lainanneet arviotani: ”Kokonaisuus on tasapainoinen ja se rakentuu monista hienoista sävellyksistä. Periaatteessa voisi kai puhua kymmenen kappaleen loppuun asti kantavasta putkesta. Levyllä ei ole yhtään huonoa eikä oikeastaan edes keskinkertaista kappaletta.” En pahastu, että ovat tekstiäni lainanneet, mutta kuinka kritiikitöntä ylisanoja pursuavaa kehua olin kirjoittanut, ainakin omasta mielestäni, eihän siinä ollut järjen hiventäkään. No, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Entä tämä uutukainen sitten? Jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen voin sanoa, ettei tarvitse kehua vain kehumisen vuoksi, sillä julkaisu on oikeasti hyvä. ”Kotitekoiseksi levyksi” soundit ovat hienot, ja kaikki on balanssissa. Musiikki on todennäköisesti miksattu ajan kanssa ja ajatuksella, sillä jokaista soitinta pystyy halutessaan seuraamaan. Mainioita kappaleita levyllä on useita, kuten letkeä kantrirock My Brother And Me, slovariosastoa edustava Neil Young -tyylinen Changes sekä Night Train, joka voisi olla Steve Earlen kynästä kotoisin. Earlen sävelmä Fearless Heart toimisikin Creek Road Elevenin käsittelyssä todennäköisesti hyvin. Slow Down Train ja Morning Sun sisältävät hienoa slidekitarointia, joten toivottavasti saamme kuulla vastaavanlaista herkkua tulevilla julkaisuilla lisää. It’s Shining Now hammondeineen kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin Traveling Jonesin tekemiset. Kun ajat paranevat, niin siitä vaan yhteiskeikkaa järjestämään.
Creek Road Eleven ei yritä olla mikään köyhän mielen Lynyrd Skynyrd eikä mikään muukaan, vaan tekee sen mitä osaa parhaiten ja siksi homma toimii. Vaikutteet ovat jälleen kuultavissa, mutta niitä ei ole kirjoitettu isoilla kirjaimilla alleviivattuna ja huutomerkein varustettuna. Kokonaisuus on erittäin monipuolinen ja jokainen juurimusiikin ystävä löytänee levyltä omat suosikkinsa.
Cd:llä on mittaa vinyylin verran ja kansikin on toteutettu kuin vinyylin kantta silmällä pitäen, sillä kappaleet on laitettu kahdelle palstalle. Ehkäpä tästä vielä joskus julkaistaan vinyylipainos meidän vanhan liiton miesten mieliksi. Mikäli teistä lukijoista tuntuu siltä, että annoin kaveripisteitä, lapinlisää ja Suomi-tasoitusta, niin partiolaisen kunniasanalla näin en ole tehnyt. Jos kysytte, kumpi ompi parempi, esikoinen vai kuopus, niin en oikeastaan osaa sanoa. Koska olen kuunnellut ”Creek Running Again” -levyä viime aikoina sen verran runsaasti, niin saattaisin kallistua sen puoleen.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 1/2021)
