THE COASTERS – Rock
(Bear Family BCD 17526)
”Eikö The Coasters ole muka maailman paras bändi”, tivasi muuan vanha tuttuni jo 80-luvulla? Ennen hetken tuumimista sain jo vastauksen. ”No totta helvetissä on! Jos sä oot daun, sielunmurheissa tai taloudellisissa ongelmissa, niin paa Coasters soimaan. Murheet haihtuu ja aurinko paistaa! Jos sä heräät pirteänä ja hyväntuulisena, niin paa Coasters soimaan! Sä oot entistäkin aurinkoisempi.” No helevetti, perusteluihin ei ollut juurikaan puuttumista! Olin täysin samaa mieltä.
70-luvun lopulla Suomesta sai Coastersilta ainoastaan yhtä kokoelmaa, ”20 Great Originals”. Tavarataloketju Valintatalon levypisteestä omanikin löysin. Nykyisen Paasikiven aukion LP:ssä tuli vierailtua säännöllisesti työpäivän jälkeen. Ei aina levyjen vuoksi (blueslevyjä oli parisenkymmentä), mutta vaikka tärkeilevän tietoisen asiakkaan tavoin niitä selailin, tuijottelin hyllyn yli tiskin takana puuhastelevaa jumalaista myyjätärtä. Vaikka KELA ei huippuliksoja maksanutkaan, oli pakko aina ostaa levy nähdäkseen myyjättären lumoavat silmät. Tiedättehän, vähän niin kuin Tapsa Rautavaaran Isoisän olkihatussa. Sittemmin kuulin hänen laulavan The Blue Band -yhtyeessä, jonka kaikki keikat kävin sydän tykyttäen katsomassa. Sydän ei tykyttänyt kitaristi Arto Pajukallion ansiosta.
Mutta eihän tämän mikään elämäkerta pitänyt olla, vaan levyesittely. Kun sain Coastersin ”20 Great Originalsin” levylautaselle, tuntui että pää räjähtää. Riot In Cell Block #9 oli toki tuttu kappale Dr. Feelgoodin ja Commander Codyn levyiltä, mutta ulvovan sireenin ja takovan konetuliaseen jälkeen alkanut luenta vankilakapinasta oli jotain järisyttävää. Ja vielä 19 ilotulitusta oli jäljellä!
Doo-wopin harrastajien keskuudessa Coastersiin on aina suhtauduttu kaksijakoisesti. Esimerkiksi edesmennyt lehtemme alan asiantuntija Juhani Ritvanen ei pitänyt bändiä doo-wopina lainkaan. Ainoastaan hassun hauskana ns. novelty-yhtyeenä. Heillä kun ei ollut hurmaavia harmonioita eikä hienoja melodioita, kuten Oriolesilla tai Ravensilla – ainoastaan humoristisia rallatuksia. Vähän kuin amerikkalainen versio siitä, jos Esa Pakarinen olisi ollut Kipparikvartetin solistina. Tämä olikin niitä harvoja asioita, joista Ritvasen kanssa olimme eri mieltä.
Bear Family on nyt ”Rocks”- tai ”Rock”-sarjassaan vihdoinkin saanut ulos mainion kokoelman Coastersilta. Yleensä yritän välttää omien mieltymysteni tyrkyttämistä, mutta nyt en edes yritä. Jos levy kuin levy lähtee käyntiin kappaleella That Is Rock And Roll (suomeksi Rauli ”Badding” Somerjoen esittämä Näin käy rock and roll), niin Hurriganesia lainatakseni: ”Pokerina ei pysty istuu kukaan, futarit alkaa kuitenkin väpättää!”
Mukana ovat tietenkin megahitit Yakety Yak, Charlie Brown, Searchin’ ja Poison Ivy. Kaikki olivat hittejä jopa takapajuisessa brittiläisessä kuningaskunnassa jo 50-luvun lopulla. Tietysti sekaan mahtuvat myös Young Blood, Down In Mexico, Little Egypt, I’m Hog For You, Three Cool Cats, Along Came Jones ja Girls, Girls, Girls jopa kahtena versiona. Ikivihreitä pyöritellään Besame Muchon ja Brazilin myötä. Yhteensä siis 32 täydellistä biletyskappaletta loistavalla soundilla ja upeilla kansilla! Tämän levyn myötä voidaan vihdoinkin unohtaa hip hop -bileet!
Kunniamaininta kuuluu luonnollisesti myös säveltäjä/sanoittaja -parivaljakolle Mike Leiber ja Mike Stoller, joka oli rock’n’rollin tekijöistä ehkäpä nerokkain kaksikko ja pääosin vastuussa lähes kaikista näistäkin klassikoista.
Vaan ei niin paljon hyvää, ettei moitteille riittäisi sanaa. Miksi pois ovat jääneet esim. Riot In Cell Block #9, Framed tai Smokey Joe’s Cafe? Tähän voitaneen kehitellä (ainakin) kolme salaliittoteoriaa:
– Väkivaltaan liittyviä sanoituksia ei suvaittu nuorison kuunneltaviksi. (Ikään kuin nykynuoriso kuuntelisi Coastersia tai ei olisi kuullut rap-teksteissä paljon pahempaakin).
– Kappaleet eivät olleet tarpeeksi ”rock”, vaan liikaa bluesia. (Ikään kuin ne eivät olisi enemmän rock kuin vaikkapa Besame Mucho tai Brazil).
– Todennäköisin teoria lienee kuitenkin tunnettu saksalainen täystäsmällisyys. Kappaleethan levytettiin, kun bändin nimi oli vielä The Robins ja teki ns. aikuisviihdettä. Coastersiksi nimensä vaihtanut yhtye taas oli enemmän teininuorisolle tai juuri ajokortti-ikänsä saavuttaneille varhaisaikuisille suuntautunut. Siitä huolimatta nuo varttuneemmalle väelle suunnatut hieman kyseenalaiset laulut julkaistiin myöhemmin myös Coastersin nimissä. Toivottavasti Bear Family julkaisee seuraavaksi ”The Robins Rock” -cd:n.
Sitä ennen, ei muuta kuin Coasters soimaan ja bileet pystyyn – siitä eivät jortsut enää parane!
Honey Aaltonen
(julkaistu BN-numerossa 4/2020)
