CHARLIE MUSSELWHITE – Mississippi Son
(Alligator AL/ALCD 5009)
Urallaan lähes kaiken jo nähnyt ja kokenut Charlie Musselwhite liittyi Chicago-bluesin kulmakiviyhtiön Delmark Recordsin artistikavalkadiin ensi kertaa 1990-luvun alussa. Tuolloinen yhteistyö tuotti kolme kiiteltyä soololevyä, ”Ace Of Harps”, ”Signature” ja ”In My Time…”. Pari vuosikymmentä ja kymmenkunta muuta pitkäsoittoa myöhemmin gaattorikatalogi sai jatkoa albumista ”The Well” (2010) ja siitä vielä vuosikymmen eteenpäin Elvin Bishopin kanssa tehdystä kimppakiekosta ”100 Years Of Blues” (2020).
Nyt on vuorossa artistin akustisin ja kenties henkilökohtaisin julkaisu aikoihin. Sillä mississippiläinen vuonna 1944 syntynyt bluesveteraani on palannut muistoissaan juurilleen. Kahdeksankympin rajan lähestyessä ikämies on myös tuonut levyntekoon toisen instrumenttinsa kitaran. Ensisijaisesti harpistina tähän asti profiloitunut Musselwhite soittaakin äänitteellä harpun ohella kaikki kitaraosuudet – ja tekee sen mittavalla kokemuksellaan ihailtavan hyvin. Kaikesta välittyy, että studiossa on toimittu kokonaisvaltaisesti solistin ehdoin. Vain hetkittäin soittoa tukevat rumpali Ricky “Quicksand” Martin ja kontrabasisti Barry Bays. Clarksdalen SoundStage-studiossa Gary Vincentin ohjauksessa äänitetty ”Mississippi Son” tuo sen päätähden käheine, jo hieman puheenomaiseksi paikoin talttuneine lauluäänineen aivan kuulijan iholle kiinni. Eikä hänen tavassaan esiintyä ja esittää musiikkia ole piiruakaan teeskentelyn makua.
Valtaosa enimmäkseen hitaassa tahtilajissa etenevistä kappaleista on Musselwhiten omia. Laulujen tekstit juontavat tavalla tai toisella kasvuvuosille Memphisissä, missä nuorukainen tutustui toden teolla bluesmusiikkiin mm. Furry Lewisin ja Will Shaden tapaisia hahmoja seuraamalla. 13-vuotiaana Charlie oli saanut isältään lahjaksi Silvertone-kitaran, jonka soundia hän tuli rakastamaan siinä missä jo aikaisemmin soittimekseen valitsemaansa huuliharppua.
Ruudikkaasti sähkökitaroitu hill country -numero Blues Up The River käynnistää takaumakierroksen levyn suorasukaisimmalla oodilla Memphisin ohi virtaavalle kuululle joelle. Samankaltaisen pelkistetyn basso-rummut -säestyksisen tulkinnan hän tarjoaa Charley Pattonin Pea Vine Bluesista, viitaten sen yhteydessä oman setänsäkin ammattiin sikäläisen rautatieyhtiön palveluksessa. Pariin otteeseen Musselwhite on myös päätynyt auktorisoimaan muista musiikkigenreistä lainaamiaan lauluja itsensä oloisiksi kantriblueseiksi. Tällaisen onnistuneen mutaation kokevat Guy Clarkin The Dark, bluegrassduo The Stanley Brothersin Rank Strangers sekä The Blind Boys of Alabaman A Voice Foretold.
Esikuvistaan Musselwhite antaa erityisen paljon tilaa jo lapsuudessaan WLAC-radioaseman välityksellä tutustumalleen John Lee Hookerille, tulkiten edellisen esimerkin pohjalta countrybluesstandardit Hobo Blues ja Crawling King Snake. Kunnianosoituksesta käy myös Remembering Big Joe, jolla Charlie tunnelmoi yksinään kitarallaan vanhalle Chicagon aikaiselle huonekaverilleen Big Joe Williamsille omistetun instrumentaalin. Omaa kuljettua matkaansa hän pikakelailee taaksepäin kappaleilla Blues Gave Me A Ride ja Drifting From Town To Town – sitähän Musselwhiten taival on eittämättä ollut, jatkuvaa blueskyytiä kaupungista toiseen ajelehtien. Vieläkin paljaimpiin puitteisiin artisti heittäytyy pelkän akustisen kitaran ja harpun voimin tallennetulla 8-tahtisella bluesilla In Your Darkest Hour sekä tummanpuhuvalla, aikaisemmin bändisovituksisena versiona levyttämällään slidehiturilla My Road Lies In Darkness.
Konkari on tehnyt erinomaisen ja syvältä mielen perukoilta kuulijaa kutittelevan albumin, joka elää jokaisella hengenvedollaan bluesia. Pesunkestävän Mississippin pojan bluesia.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2022)
