CANNED HEAT – Finyl Vinyl
(Ruf RUF 1309)
Canned Heat on bändi, jonka ura on pitkä kuin nälkävuosi ja sen soittajien keski-ikä sen myötä luonnollisesti aika korkea. Yhtye perustettiin joulukuussa 1965 ja sen nimeä kantanut esikoisalbumi ilmestyi seuraavana vuonna. Nykykokonpanon muodostavat vuonna 1967 bändiin liittynyt rumpali Fito de la Parra, vuodesta 2008 mukana ollut laulaja-harpisti Dale Spalding sekä tuoreimpina kiinnityksinä kitaristi-laulaja Jimmy Vivino sekä basisti Richard Reed, joka korvasi vuonna 2019 yläkerran orkesteriin liittyneen Larry ”The Mole” Taylorin. ”Finyl Vinyl” on bändin ensimmäinen uutta musiikkia sisältävä julkaisu 15 vuoteen.
Dave Alvinin kirjoittama Blind Owl kertoo bändin perustajajäsenestä Alan ”Blind Owl” Wilsonista. Alun perin oli tarkoitus, että Alvin olisi soittanut liidit erääseen keskeneräiseen kappaleeseen, mutta sen sijaan hän tarjosi sävellystään bändille, joka innostui asiasta. Ärhäkkä perusboogie saa lisäpotkua Alvinin soittamasta slidekitarasta. Seuraavaa raitaa So Sad (The World’s In A Tangle) on ollut kirjoittamassa bändin pitkäaikainen manageri ja tuottaja Skip Taylor. Sävellys ei ole aivan tuore, sillä sen ensilevytys ilmestyi vuoden 1970 albumilla ”Future Blues”. Vierailevana kitaristina häärii Joe Bonamassa, jonka varhaisia vaikuttajia Canned Heatin kitaristi ja perustajajäsen Henry Vestine oli. Alkuperäinen levytys on ehkä aavistuksen rankempi, mutta uusioluenta on irtonaisempi. Se kaikista paras versio aiheesta löytyy 2015 julkaistulta ”Songs From The Road” -livealbumilta, jonka suosittelen hankkimaan. Tuolloin kitaran varressa vuorottelivat Larry Taylor ja John Paulus. Joka tapauksessa kappaleen sanoma toimii vielä tänäkin päivänä.
Vivinon pianollaan ryydittämä, Rollee McGillin säveltämä There Goes That Train kulkee kuin juna kiskoilla. Vivinon kirjoittama ja laulama When You’re 69 on Chicago- ja harppubluesin juhlaa. Bändillä niin kova meno päällä, että kuuntelussa tulee pakostakin hiki. Tässä on monille nuoremman polven muusikoille vähän mallia, kuinka homma hoidetaan tänä päivänä. Levyn avausraita On Last Boogie voidaan ymmärtää ”kerran vielä pojat”, ja ”Finyl Vinyl” on siten final vinyl. Verrattuna erääseen toiseen pitkän linjan bändiin allekirjoittaneen mielestä tämän levyn perusteella vanhoilla herroilla riittää annettavaa jatkossakin, ainakin vielä yhden albumin verran. Katsotaan miten käy, toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2024)
