THE CADILLAC KINGS – Crash And Burn
(33 Jazz 294)
Jo yli kaksi vuosikymmentä roots-sceneä rikastuttanut ja riemastuttanut Cadillac-kopla on levyttänyt hämmästyttävän vähän. ”Lou Ann” -nimellä kulkenut ensialbumi näki päivänvalon vuonna 2001, tätä uutukaista edeltäneestä ”The Secret Of My Succes” -kiekosta on siitäkin vierähtänyt jo seitsemän vuotta. ”Crash And Burn” -otsikoitu uutukainen on vasta ryhmän kuudes täyspitkä. Miehistö on matkan edetessä vaihtunut rajustikin ja laulua, huuliharppua sekä slidekitaraa haldaava Mike Thomas on viimeinen alkuperäisjäsen. Toki hänen rinnallaan ovat ahertaneet jo reilun vuosikymmenen laulava kitaristi Mal Barelay, basisti Paul Duff sekä pianoa ja haitaria soittava Tim Penn, joka myös laulaa.
Jos fanittajan kantilta katsastettuna tuntuu studiossa tehdyt vierailut turhan harvalukuisilta, niin vastapainona sille on yhtyeellä lyödä pöytään poikkeuksellisen korkeatasoinen ja tasavahva levysetti. Cadillac Kings ammentaa rehevän juurimusiikkinsa monesta eri lähteestä, seasta voi poimia ainakin reipasta rock and rollia, luistavaa zydecoa, iloista Louisiana-touhua, kutkuttavaa swamppia ja tietysti myös sitä bluesia. Vaikutteet ovat siis monet, mutta paketti on nivottu tiukasti kasaan ja lopputulema kuulostaa vain ja ainoastaan Cadillac Kingsiltä. Eräs huomionarvoinen seikka on sekin, että bändin tekstit ovat varsin huumorihakuisia. Ei siis mitään noveltyjä, mutta pilke silmäkulmassa tehtyjä kuitenkin. Yhtyeen hyväntuulisuus on tarttuvaa, mökö-naamalla näitä ei kuuntele kukaan, ja ryhmä myös alleviivaa sitä, kuinka hauskaa soittaminen on.
Jos nyt aletaan purkaa vyyhteä sieltä vauhdikkaammasta päästä, niin hengästyttävä Chuck Berry -henkinen Betty Lou Broke Outa Jail ei jäähdyttele yhtään, vaan päästelee rokaten urku auki lähdöstä maaliin. Lisää kierroksia ja tiukkaa nokitusta irtoaa nimikkobiisillä Cadillac Boogie, jossa muuten haitari puhkuu lähes palkeet halki. Ehjää ei tarvitse korjata, todetaan Don’t Fix Itillä, ja mainio luisteleva boogieriffi pitää tätä hölkkää virkeästi liikkeellä. Monista yhteyksistä tuttu Farmer John pistää zydeco-vaihdetta silmään, paitsi että tempo on rock and roll. Too Much Stuff istuu tiukasti mukana kisassa ja vielä ihan johtopaikoilla, kun kellotellaan levyn kovimpia kierroslukuja.
Doubtin’ Thomas rullaa kitkatta vankkana jump-bluesina, jossa kuullaan oikein mehuisaa huuliharppua. Humoristinen It Ain’t Smart To Be Dum puolestaan on erinomainen swamp blues -stompperi. Elämänarvoja pohdiskellaan hauskasti When One Door Closes -siivulla, joka on asemoitu riemastuttavaan pomppukomppiin. Jump blues goes swamp taas voisi todeta näppärästi räpyttelevästä zydeco -tyylisestä Six Feet From A Ratistä.
Selkeää hituria taikka balladia ei setistä irtoa, mutta likelle tullaan: suistomaan swamppia hyödyntävä hidas mutta rytmikäs blues Havana Mama henkii Louisianaa ja tunnelma on komea. Kiekon jämäkällä bluesnimibiisillä Crash And Burn kuullaan slideäkin. Selkein bluesnumero on silti Beer Drinkin’ Woman. Kappaleella kuullaan traaginen tarina ja haitari värittää siihen komeat sävyt. Homma pistetään pakettiin reteästi Magic Samin jalanjäljissä. Zombie Walkin rullaavan hyvää menoa ei stoppaa mikään.
Älä mene autokauppaan! Näitä Cadillaceja saa vain levyhandelista.
Mikke Nöjd
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
