BOBBY PARKER – Soul Of The Blues
(Rhythm And Blues RANDB060)
Bobby Parkerin ura kesti runsaat 60 vuotta, mutta hänen kohtalonaan oli jäädä taustahahmoksi. Ehkä se oli myös luontainen valinta samalla tavalla kuin Jody Williamsilla, joka toimi samaan aikaan.
Parkerin nimi nähdään ensimmäisen kerran levyetiketissä vuonna -54 Emerals-yhtyeen singlellä Sally Lou / Why Must I Wonder, joka oli tyyliltään lähellä Cloversia. Parker toimi tuohon aikaan myös Charms-yhtyeen kitaristina. Seuraavana vuonna hän oli hetken aikaa Bo Diddleyn kokoonpanon kakkoskitaristina sekä keikoilla että levyillä. Paikan yhtyeessä peri juuri edellä mainittu Jody Williams Parkerin siirtyessä Paul Williamsin orkesterin riveihin. Siellä Parker sai myös laulaa Josie-singlellä Once Upon A Time, Long Ago ja Last Night.
Paul Williamsin avulla Parker sai sopimuksen Vee-Jayn kanssa. Vain yksi single julkaistiin. Sen molemmista puolista on riittänyt polemiikkia jälkeen päin. Blues Get Off My Shoulder ohitettiin julkaisuaikana tyystin, mutta on kelvannut tämän jälkeen Dee Clarkille, Robert Craylle, Little Miltonille ja monelle muulle. Varsinkin Dee Clarkin tulkinta on kovassa maineessa. B-puoli You Got What It Takes oli sävelmänä Berry Gordyn mieleen ja kun Vee-Jayn kustannusyhtiö Conrad unohti rekisteröidä tekijänoikeuden Parkerin nimiin, niin Gordy nappasi sen itselleen ja levytti sillä ison hitin Marv Johnsonin kanssa. Ja ilmeisesti useimmat versiot tämän jälkeen on pistetty Gordyn ja kumppanien nimeen.
Parker seikkaili tämän jälkeen single per vuosi merkiltä toiselle. Foolish Love on nätti doowop-pohjainen balladi, kun taas Night Stroll on väkevä instrumentaali. Vuonna -61 Parker sai ainoan listahittinsä, Watch Your Step. Kuvaavaa on, että se ei suinkaan noussut r&b-listalle vaan poplistaukselle. Kappaleen intro on innoittanut useita muusikoita jälkeenpäin. Jotkut lainasivat sen ihan suoraan, toiset taas hiukan muokaten.
Vuosikymmenen puolessa välissä Parker kääntyi kohti soulia. It’s Too Late Darling ja Don’t Drive Me Away ovat kelpo esityksiä. Välillä Parker kuulosta Don Covaylta, toisaalta Bobby Marchanilta. Häneltä siis puuttui laulusolistina omaperäisyys. Vuosikymmenen lopussa Parker teki töitä Lillian Claibornen merkeille. Näistä nousee yli muiden Nat Hallin Loop-single Why (I Want To Know) / You Don’t Know (Just How I Feel). Hallin laulussa on jytyä ja Parkerin kitara soi upeasti. Yhteistyö Harman Bethean (The Maskman & The Captans) kanssa ei ollut merkittävä vaihe. Parkerin osa oli kitaristin rooli. Brittivierailun aikana oli suunnitelmassa albumi Mike Vernonin Blues Horizon -merkille. Siitä toteutui vain yksi single.
Tämän jälkeen Parker esiintyi vain paikallisesti (yhteistyöprojekti Jimmy Pagen kanssa kariutui), kunnes 90-luvulla hän palasi takaisin. Black Top julkaisi kaksi albumia, “Bent Out Of Shape“ ja “Shine Me Up“. Tästä vaiheesta on kokoelmalla 20 minuutin livetallenne vuodelta -95 House of The Blues -konsertista.
Tietääkseni Bobby Parker ei käynyt koskaan Suomessa, vaikka keikkaili Euroopassa vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 2013.
Aarno Alén
(julkaistu BN-numerossa 3/2021)
