BIG JON ATKINSON – Back Down South
(Bluebeat 106)
Jon Atkinson on niin nuori että hirvittää – ja soittaa niin vanhaa musiikkia että hirvittää vielä enemmän. Siis siksi, että soittaa sitä niin helevetin hyvin ja tunteella!
Usein levyn aloitukseksi valitaan ”paras” kappale kuin syötiksi. Usein ensimmäisen esityksen soundit ovatkin heti olleet lupaus tulevasta nautinnosta, mutta jatko on ollut täyttä kuraa. Tällä kertaa alkuhuuma jatkuu viimeisen kappaleen loppuun asti – ja tunne vähän siitä eteenpäinkin. Kiitos ja ansio siitä kuuluu niin Big Jon Atkinsonille, loistaville muusikoille kuin myös vanhan liiton studiotuotannosta vastaaville henkilöille.
”Big” Jon Atkinson kuuluu ryhmään multitalentit taiteilijat. Miehestä voi hyvällä syyllä puhua muusikkona, sillä laulun lisäksi hän soittaa loistavasti niin harppua, kitaraa kuin rumpujakin. Myös säveltäminen sujuu kuultavan hienosti. Jon on lisäksi erittäin tyylitietoinen, mikä ilmenee vahvasti oikeanlaisten soittajienkin valinnoissa. Vai mitä mieltä olette seuraavanlaisesta bluesryhmästä, joka levyllä musisoi: Marty Dodson, Malachi Johnson, Martin Winsted, Troy Sandow, Kedar Roy, Kid Andersen, Bill Stuve, Fred Kaplan, Bob Welsh, Nathan James, Danny Michael, Kim Wilson ja Bob Corritore.
Levyn nimikappale Back Down South aloittaa nautinnon mukavalla kolistelulla raa’an laulun tarinoidessa kertomustaan, joka voisi nimensä mukaan olla viittaus sekä Mississippiin että Chicagon South Siden kujille. Itseäni ällistyttää muttei toki yllätä, miten taitavasti kyseiset soittajat hallitsevat levyllä kuultavien suuruuksien tekniikat. Siitä sopisi monen aloittelevan ja miksei jo vähän enemmänkin maanteitä kiertäneiden ottaa opiksi.
Instrumentaali Just Movin’ esittelee pianisti Johnny Jonesin sekä omalla tutulla ”laiskalla” tavallaan soittavan Walter Hortonin tyylit. I’m Blindilla taas vedetään kypällä Jimmy Reediä.
Eddie Boydin juhlavuoden (puoli vuosisataa Suomeen muuttamisesta) kunniaksi esitetään upea versio miehen Five Long Yearsistä. Jon oli saanut lauluunsa monta ripausta Boydin venyttelevää tulkintaa, samoin Fred Kaplan pianoon samaa rauhallisuutta, joka Eddielle oli niin tuttua. Mukava lisä on myös harpun ja Terry Hanckin johdolla vedetyn foniryhmän yhteistyö. Toinen kappale, jossa Jon tavoittaa sekä kitaristina että laulajana alkuperäisen esityksen tunnelman on Robert Nighthawkin Someday, Walter Horton -tyylisen harpun tukiessa mukana niin että sydämestä ottaa. Kromaattinen huuliharppu sopii puolestaan erinomaisesti hitaisiin tulkintoihin. Sen parasta näyttöä kokonaisuutena on Bound For Trouble.
Where’d You Go on blueskitaristien kitaristina tunnetun B.B. Kingin 50-luvun alun tunnetuksi tekemin ottein soitettu ihanuus – malliksi tämäkin monelle nousevalle kitaristille.
Junior Wells on eittämättä eräs sielukkaimmista blueslaulajista. Häneltä Jon on valinnut levylleen kappaleet Two Headed Woman sekä So All Alone, joista jälkimmäinen on kaiken kaikkiaan mutta eritoten vokaaliosuuksien saattelemana autentisuuden ilmentymä. Kovien bluesmiesten lisäksi Big Jon on myös jazz- ja erityisesti suuri Jimmy Nolen -fani, mistä Just One More Shot, Too Late Baby sekä Nolenin itsensä kirjoittamat Come On Home ja Wipe Your Tears antavat hienot näytteet.
Tästä ”Back Down South” -levystä tulivat voimakkaasti mieleen yhtyeet The Elgins ja Bharath & His Rhythm Four, suurimmalta osalta niiden samankuuloisen rauhallisuuden ansiosta. Nykydisco- ja jytäkansalle tämä julkaisu menee varmasti yli ymmärryksen, mutta meille ”tosi”-diggareille tämä on must, tuoden samalla sen ihanan sinisen valon yöhön.
Big Jon Atkinsonilta kannattaa tsekata aiemmin lehdessä esitellyn ”Raw Bluesin” lisäksi hänen muuta tuotantoaan, johon lukeutuvat mm. albumit ”Boogie With You Baby” sekä duettona Bob Corritoren kanssa tehty ”House Party At Big Jon’s”.
Jari Kolari
(julkaistu BN-numerossa 2/2020)
