BETTYE LAVETTE – Blackbirds
(Verve B0031725-01/B0031706-02, LP/CD)
Vuonna 1946 syntynyt Bettye Lavette jaksaa elähdyttää. Kuvia kumartelematon pitkän matkan soul-maratoonari on herättänyt nykymedian uteliaisuuden levyttämällä viime vuosina sangen odottamattomiakin rock-maailman mahtiteoksia omina versioinaan. Parin vuoden takainen edellisjulkaisu ”Things Have Changed” koostui pelkästään Bob Dylanin kappaleista ja se yhytti laulajan seuraan äänitystilanteessa muun muassa Keith Richardsin. Tätä ennen Lavette on coveroinut esimerkiksi juurikin Rollareita sekä muita brittirockin tervaskantoja The Who’sta Led Zeppelinin kautta Pink Floydiin. Lavette onkin antanut itsensä kasvaa tyystin omanlaisekseen musiikilliseksi tutkimusretkeilijäksi, jonka pukeminen mihinkään tiettyyn valmiiseen uniformuun ei tunnu onnistuvan ei sitten millään.
60-luvun alkuvuosina r&b-diggarien sydämiin pureutunut laulajatar saattoi välttää suurimman listahuuman kirot, mutta jo heti Atlantic-merkin avaussingle My Man – He’s A Lovin’ Man sinetöi silti hänen maineensa eteläisen soulin kantahahmona tuleviksi vuosikymmeniksi. Aktiivinen liikekanta yhtiöltä toiselle sekä etenkin seikkailut 80-luvulla Motown-tallissa pitivät Lavetten vetreänä, vaikkei oikeus aina vaikuttanutkaan olevan suosiomittareilla mitattuna hänen puolellaan. Sinnikäs yrittäminen toi kuitenkin viimein palkintonsa 2000-luvulla Anti-levymerkin mahdollistamassa kukoistuksessa. Parin vuoden ajan tätä kunniakujaa on nyt Bettyelle valaissut Verve-yhtiö. Tuotantotehtävissä jatkaa Dylan-kiekon tavoin Lavetten luottorumpali Steve Jordan, hänen lisäkseen samassa kokoonpanossa on aikaisemmilla studionäytöillään vakiinnuttanut paikkansa myös pianisti Leon Pendarvis.
Lauluääneltään kieltämättä karismaattinen mutta skaalalliselta ulottuvuudeltaan kilpasiskoilleen iät ajat kakkoseksi jäänyt artisti on ymmärtänyt vahvuutensa piilevän ennen kaikkea tulkitsijan lahjoissaan. Koska Lavettella ei myöskään ole ollut tapana kirjoittaa omaa musiikkiaan, huolella valittua lainamateriaalia esittämällä hän on pitänyt itsensä kiinni milloin nykyajassa, milloin yhtä luontevasti historian kaukaisimmissa hämärissä. Nyt polttopisteessä ovat tämänhetkistäkin maailmanmenoa erityisen herkällä korvalla resonoivat afrikanamerikkalaisten naislaulajien popularisoimat kappaleet.
Angelo Badalamentin ja John Cliffordin Nina Simonelle aikoinaan kirjoittama I Hold No Grudge avaa levyn moderniksi bluesiksi päivitettynä. Bettyen laulu on miksattu aivan piripintaan, luoden hellävaraisen tartuntapinnan koskettimien ja perkussioiden varaan rakennetulle säestykselle. 60-luvun puoliväliin juontaa juurensa viihteellinen balladi Blues For The Weepers, jonka levyttivät mm. Della Reese, Lou Rawls ja Al Hibbler, samoin Dinah Washingtonin 1962 laulama kohtalokas hituri Drinking Again sekä Buddy Johnsonin alkujaan tekemä ja mm. Bobby Blandin ja Nancy Wilsonin sittemmin versioima Save Your Love For Me, jotka esitetään pienen jazzkokoonpanon kanssa pianon, rumpujen ja kontrabasson voimin.
Laulaja on nyt päättänyt antautua melankolian vietäväksi täydellä kropallaan. Kaiho hallitsee levyä kauttaltaan eikä tahtilajin anneta kiihtyä edes pieneksi hetkeksi. Myös Billie Holidayn sanomaltaan edelleen valitettavan kurantti Strange Fruit on uhkarohkeaa nuorallatanssia jopa Lavetten kaltaiselle tasapainottelijalle. Pianotrion sekä tyylitellyillä kitarariffeillä aukkopaikat täyttävän Gregory ”Smokey” Hormelin säestyksellä toteutettu dramaattinen bluesnäkemys muodostuu kuitenkin lopulta yhdeksi levyn pysättävimmistä neliminuuttisista.
Sinisten slovarisävelten parissa pidättelevät kuulijaa tiukalla ottellaan myös Ruth Brownin 1958 lanseeraama Book Of Lies sekä aivan 40-luvun alusta peräisin oleva Lil Greenin Romance In The Dark. Instrumenttitaustat tarjoillaan yhä säästöliekillä ja paikoin jopa peittelemättömän konevoittoisina, Bettyen totutuista r&b-kliseistä irtisanoutuva lauluääni on riittävä kantamaan esityksiä ilman tuotannollista pröystäilyäkin.
Tunnusomaisen kähisevällä, paikoin miltei särkyvällä laulusoundilla tulkittu slovari One More Song on Leonard Cohenin kanssa yhteistyötä tehneen laulaja-lauluntekijä Sharon Robinsonin käsialaa. Hän myös levytti kappaleen itse vuonna 2015. Koskettavan kuunteluelämyksen huipentaa jousikvartetin hellästi tukema Lennon-McCartney -sävelmä Blackbird, joka BN-piireissä taidetaan rinnastaa vielä useammin Billy Prestonin niin ikään pidettyyn luentaan vuodelta 1972. Bettyen raspinen, kaiken keveyden ja hihhulointimielialan laulusta karsiva näkemys pistää kuitenkin jalat kirjaimellisesti veteläksi hieman samaan tapaan kuin Johnny Cash vetäisi kantriscenen skeptikkojen matot alta uransa ehtoopuolella Rick Rubinin tuotannossa syntyneillä mestarillisilla American Recordings -julkaisuilla.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2021)
